Kemijärven selluhanke – kunnallista korruptio-kompurointia

Suomen Kuvalehti julkaisi hyvän artikkelin Kemijärven sellutehdashankkeen vaiheista. Artikkeli antaa selkeän kuvauksen siitä, kuinka pikkukaupungin päättäjät juoksevat vuosikausia muutaman entisen kuntapäättäjän perässä ja uskovat kaikki tarinat ilman mitään kritiikkiä tai epäilyksen häivääkään toivoessaan hankkeen toteutuvan. Kohua herättäneet Kittilän tapahtumat ovat ”lällärihommaa” Kemijärven suhmurointiin verrattuna.

https://suomenkuvalehti.fi/jutut/kotimaa/talous/sellu-unelma-sortui-myos-poliisi-tutkii-kiinalaisten-hylkaamaa-kemijarven-tehdashanketta/?shared=1185286-a735d2c8-999

Suomen Kuvalehden artikkeli on ilmeisesti maksumuurin takana, jonka vuoksi selvitän sen sisältöä ja vähän muutakin, mitä Kemijärvellä on tapahtunut.

 

Taustaa.

Stora Enso sulki Kemijärven tehtaansa 2008 ja siitä lähtien Kemijärvelle on haaveiltu jotain korvaavaa ja nimenomaan suurta tekijää.  Pieni- ja keskisuuri teollisuus ei ole kelvannut, vaan on haaveiltu Stora Enson aikaa, jolloin paikalliset pikkupoliitikot, luottamushenkilöt ja virkamiehet saattoivat olla tavalla tai toisella myös julkisuudessa tehtaan toiminnan myötä. Seurauksena tästä haaveilusta on ollut se, että kaupungin kaikki muu kehittäminen on unohdettu.

Naapurikunnat ovat satsanneet luontoon ja matkailuun ja niillä menee hyvin. Uusia yrityksiä syntyy jatkuvasti ja kuntien työllisyys- ja talouskäyrät näyttävät ylöspäin. Kemijärvellä kehitys on ollut päinvastainen. Matkailuelinkeinoja on halveksittu, ja mitään uusia elinkeinoja tai teollisuutta ei kaupunkiin ole syntynyt, kun ”met haluamma sen sellutehtaan”.

Kolme kaupungin eläkkeellä olevaa luottamushenkilöä ja virkamiestä perustivat 2016 selluhankkeen ympärille Boreal Bioref Oy nimisen yhtiön ja keräsivät eri tahoilta noin 4 miljoonan euron ”siemenrahoituksen”. Kun rahamarkkinoilta ei muuten sijoittajia tehtaan perustamisvaiheeseen löytynyt, luvattiin 50 % korko. Viivästyskorkoa luvattiin 15 %. Tuo 4 miljoonaa euroa on kasvanut muutaman vuoden korkoa ja on nyt jo yli 10 miljoonaa euroa. Samalla tehtaan rakentaminen on siirtynyt yhä kauemmaksi, ja kaikki velat ovat edelleen maksamatta ja jäävät lainanantajien tappioiksi.

Kemijärven kaupunki satsasi kehitysyhtiönsä kautta siemenrahoitukseen 350 000 € ja infran rakentamiseen saman verran lisää ja sai 11,76 % Boreal Bioref Oy:n osakkeista. Nyt kaupungin saatavat ovat jo yli miljoona euroa. Kaupunginhallituksessa ja muualla päättävissä elimissä on selluhankkeen hyväksi tehty jäävejä ja laittomia päätöksiä. Kaupungin kassasta rahaa on annettu ja hankkeen kuluja ja laskuja maksettu ilman mitään viranhaltijapäätöksiä. Kun selluhankkeen puuhamiesten piti matkustaa Kiinaan, eikä heillä sen vertaa löytynyt omaa rahaa matkalippuihin, antoi kaupunginjohtaja matkamiehille kaupungin kassasta 20 000 € pikavipin. Vippi on ilman vakuuksia, ilman korkoa eikä tiedossa ole, onko se edelleen maksamatta. Kun nuorisoa oli lähdössä ystävyyskaupunkivierailulle, eivät saaneet pikavippejä kaupungilta matkalippuihin.

 

Vataset Teollisuus Oy ottaa hankkeen vetovastuun

Boreal Bioref Oy:n taholta alkoi jo syksyllä 2019 kuulua lausuntoja, että rahat on loppu eikä uusia sijoittajia ole näköpiirissä. Epätoivo valtasi kaupungin. Syksyllä 2020 kuvioihin tuli mukaan Vataset Teollisuus Oy niminen yhtiö, jonka omistaa Harri Vatanen vaimoineen. Harri Vatanen ilmoitti, että hän rakentaa tehtaan Kemijärvelle ja kansa hurrasi. Pelkkä Vatasen ilmoitus riitti hurmokseen saakka, vaikka mitään näyttöjä aikaisemmista ansioista tehtaan rakentamiseksi tai rahoittamiseksi Vatasella ei ole. Yhtiön osakepääoma on 0 €.

Lukuisista lupauksista ja suurista puheista huolimatta, yhtiön internet-sivujen lisäksi, mitään uutta tehdashankkeen eteenpäin viemiseksi ei ole tapahtunut. Oikeastaan hanke on mennyt taaksepäin, kun lukuisat perättömät puheet ja turhat lupaukset ja riidat tehtaan aikaisempien puuhamiesten kesken ovat tulleet julkisuuteen. Kansalaisille uskotellaan vääriä asioita ja yhtiön tiedottaminen kertoo aivan muuta kuin mitä saadaan lukea lehtien sivuilta. Tästä huolimatta on paljon ihmisiä, jotka haluavat uskoa kaiken ja ummistavat silmänsä ja sulkevat korvansa kaikelta kritiikiltä, mitä vain Vatanen hankkeestaan kertoo.

 

Boreal Bioref Oy:n omaisuuden hukkaaminen

Boreal Bioref Oy:n omistajat tekivät 20.11.2020 yksimielisen sopimuksen, jossa he totesivat, että yhtiö on ollut jo yli vuoden maksukyvytön ja ylivelkainen ja pääomat ovat miinuksella. Yhtiöllä on avoimia laskuja perinnässä ja velkomistuomio Lapin käräjäoikeudessa. Yhtiön taseeseen on aktivoitu noin 4 miljoonan euron omaisuus (+ tilivelkaa 700 000 €), joka käsittää yhtiölle myönnetyn ympäristöluvan.

Joulukuussa 2020 ympäristölupa siirrettiin noin vain joillakin sopimuksilla Vataset Teollisuus Oy:n haltuun ja omistukseen. Tämä tarkoittaa, että yksityiselle perheyhtiölle Vataset Teollisuus Oy:lle on luovutettu liki 5 miljoonan euron omaisuus ilmeisesti täysin vastikkeetta. Osakeyhtiölain 13 Luku § 2 mukaan yhtiön varoja ei saa jakaa ollenkaan, jos yhtiö on maksukyvytön. Osakeyhtiölain 13 luvussa on myös useita muita kohtia, jotka määrittelevät Boreal Bioref Oy:n ympäristöluvan siirtämisen toisen yhtiön hallintaan tapahtuneen vastoin lakia, josta on määritelty myös rangaistusseuraamuksia.

Kemijärven kaupunki omistaa edelleen kehitysyhtiönsä kautta Boreal Bioref Oy:stä 11,76 %, ja on hyväksynyt yhtiön omaisuuden hukkaamisen. Pitäisi selvittää, millä tavalla ja sopimuksilla ja konserniohjauksella  kaupunginhallitus ja kaupungin konserniyhtiö omistajana ovat osallisia Boreal Bioref Oy:n taseen purkamiseen ja omaisuuden hävittämiseen. Kaupunginhallituksen pöytäkirjoista asia ei selviä.

Onko selvitetty, onko laillista siirtää yhtiön käytännössä ainoa omaisuus tällaisesta selvästi ylivelkaisesta ja tiettävästi myös maksukyvyttömästä yhtiöstä velkojien ulottumattomiin?  Onko selvitetty, miten laillista kaupungin kokonaan omistaman konserniyhtiön on osallistua tällaiseen järjestelyyn omistajana ja velkojana?  Onko selvitetty, mitä vastuita ja laissa määriteltyjä seuraamuksia tästä voi seurata toimissa mukana oleville henkilöille, kaupungin yhtiölle, toimet hyväksyneille tahoille ja henkilöille ja mahdollisesti kaupungille?

 

Jatkan samasta aiheesta seuraavassa blogissani.

+10
JaakkoJuhaniOjaniemi
Kemijärvi

Dipl.ins. Liikkuu luonnossa, lukee ja kirjoittaa.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu