Sanna Marin ”isänmaan asialla” – kirjoitus jota HS ei 7.11.2021 julkaissut

Tässä kirjoitukseni Helsingin Sanomiin tänään 7.11.2021 jota kirjoitusta ei julkaistu ja johon siis sensuuri iski.

Vihreän puolueen Rami Käkönen oli tänään HSssä huolestunut maanpuolustustahdon hiipumisesta.

Hän kirjoittaa: ”Tilannetta ei korjata maanpuolustus­kursseilla, puolustustahtoa kohottavilla tiedotuskampanjoilla tai varusmiespalvelua uudistamalla, vaan keskittymällä yhteiskunnan jakolinjojen paikkaamiseen ja eriarvoistumisen pysäyttämiseen koulutuksen avulla.”

Rami Käkönen on osittain oikeassa kun on hyvällä asialla mutta ei ymmärrä asian ydintä. Me tarvitsemme maanpuolustustahtoa ja sen tulee olla tietoinen valinta. Asian ydin on ettei sellaista haluta puolustaa millä ei nähdä olevan arvoa.

Se, miten arvokkaaksi isänmaa koetaan, määräytyy kouluopetuksen, kasvatuksen, kaveripiirin mielipiteiden, sekä televisiossa ja lehdistössä esitetyn ns. yleisen mielipiteen kautta. Näistä syntyy sosiaalinen ympäristö normeineen joka ratkaisee onko isänmaallisuudella arvoa vai ei. Isänmaallisuus ei synny siitä miten paljon sossutukia maksetaan.

Suomalaiset vuosisatoja vallinneet todelliset ja aidot kansan henkisen selkärangan muodostaneet perusarvot koti, uskonto ja isänmaa, joihin mm. talvisodan henki ja silloinen vahva puolustustahto perustui, on kuitenkin vihervasemmiston toimesta systemaattisesti ajettu alas koulujen opetuksesta.

Tämä lähti liikkeelle heti sodan jälkeen, kun Suomen vasemmisto kommunistien, SKDLn ja SDPn voimin alkoi systemaattisesti taistella isänmaallisuutta vastaan. Tähän kuoroon liittyivät myös tiedotusvälineet jolloin isänmaallisuutta korostaneet poliitikot joutuivat paitsioon.

Vihervasemmiston ”arvoja” kuvaa pääministeri Marinin vastaus toukokuussa 2021 HSn vaalikoneen väittämään. Marin vastasi seuraavaan väittämään: ”Perinteiset arvot – kuten koti, uskonto ja isänmaa – muodostavat hyvän arvopohjan politiikalle”.

Sanna Marinin vastaus tähän oli ”täysin eri mieltä”. Sanna Marin kirjoitti selvitykseksi: ””Sosialidemokraattiset arvot kuten vapaus tasa-arvo ja solidaarisuus muodostavat hyvän arvopohjan politiikalle,” Marin on siis sosialistisen internationaalin eikä Suomen asialla, mikä kyllä näkyy hänen touhuissaan ja kuuluu puheissaan, täysiverinen vasemmistososialisti, minkä hänen veronkorotusintonsakin paljastaa.

Kaksinaamaista on se että toisaalla Marin syyttelee metsäteollisuutta ”epäisänmaalliseksi”.

Maanpuolustahdon hiipumisen ongelmaan on siis Marinilta turha odottaa mitään ratkaisuja.

Ratkaisu tuohon maanpuolustustahdon ongelmaan on perusarvojen sekä isänmaallisuuden nostaminen uudelleen kunniaan ja näiden voimakas korostaminen kaikessa kouluopetuksessa ja lasten kasvatuksessa. Tällöin maanpuolustustahto lisääntyy ihan itsestään.

+10

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu