Valtiolle vallan keskittävä himoverotus on nykyajan sosialismia.

Neuvostoliiton yhteiskuntaa kutsuttiin sosialistiseksi. Yksityinen yritteliäisyys oli kielletty ja kriminalisoitu. Vallanpitäjät suhtautuivat yrittäjiin kuten meillä suhtaudutaan rikollisiin. Kaikki pääomat olivat valtion määräysvallassa ja verotus oli periaatteessa 100 %. Talouden toiminta suunniteltiin tieteellisesti viisi vuotta etukäteen.

Tällaista järjestelmää yritettiin kehittää Neuvostoliitossa noin 70:n vuoden ajan. Mukana tässä himmelissä oli useita muitakin maita.

Tämä niin sanottu sosialismi päättyi täydelliseen katastrofiin. Osoittautui että tuotannon ja palvelutoiminnan pyörittäminen on valtiolle yksinkertaisesti täysin mahdotonta.

Edellä mainitusta huolimatta Marinin hallitus näyttää yrittävän tätä samaa nyt Suomessa ja EU koko Euroopan alueella. Veroja ollaan korottamassa ja siirtymässä eräänlaiseen vihreään suunnitelmatalouteen.

Suomen hallitus ja myös EU aikoo, kuten Neuvostoliitossakin tehtiin, korottaa veroja ja jakaa rahaa itse keksimiinsä hankkeisiin  kuten esim. ”digitalisaation ja vihreään kasvuun”.

Ei ole kovin vaikeaa ennustaa että tällaiset rahat menevät täysin hukkaan. Poliitikoilla ei yksinkertaisesti riitä asiantuntemusta, kuten ei Neuvostoliitossakaan riittänyt, saada näillä rahoilla aikaan mitään järkevää.

Marinin viimeaikaiset sammakot osoittavat ettei hänen ymmärryksensä taloudesta ole kovin hääppöinen. Emme yksinkertaisesti enää elä missään bresneviläisessä komentotaloudessa jossa hallitus määrää mitä firmat tekevät. Yritykset ja yrittäjät leipovat todellisuudessa sen kakun jolla hyvinvointivaltio porskuttaa.

Hallituksen rooli olisi juuri nyt veroja alentamalla saada talous pyörimään ja työllisyys nousuun. Sosialisteille nyky-Keskusta mukaanlukien tämän tajuaminen lienee ylivoimaista.

Vaalit ovat onneksi tulossa ja niissä äänestämme Kokoomusta, Perussuomalaisia ja Kristillisiä, tolkun puolueita.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu