Valheesta jää onneksi kiinni

Hammaslääkäriliiton toiminnanjohtaja kirjoittaa yllä mainitulla otsakkeella liittonsa lehden pääkirjoituksessa eräästä länsirannikolla vaikuttaneesta hammasklinikasta, joka antoi siinä määrin joustavaa hammashoitoa, että Valvira keskeytti toiminnan eikä pelkästään syynä ollut puutteellinen kielitaito. Outoa viranomaistoimintaa on se, että toiminta klinikalla saa jatkua ammatinharjoittajavetoisena, vaikka petosten tuntomerkkejä asianosaisten ympärillä leijailee enemmänkin. Toiminta oli myös ollut monin tavoin epäasianmukaista ja potilasturvallisuutta vaarantavaa. Asiasta kiinnostuneiden kannattaa tutustua em. kirjoitukseen, harvoin niin selkokielistä tekstiä saa lukea arvostetun ammattikunnan pää-äänenkannattajasta.

Pelkästään liiketaloudellisin perustein toimivat erilaiset ketjut ja suuret ryhmävastaanotot murentavat moraalia näinä ankeina aikoina, jolloin potilaista käydään veristä kilpailua. Nuoret vastavalmistuneet hammaslääkärit eivät enää uskalla perustaa yksityisvastaanottoja, koska he tietävät, että heidät mustamaalailun ja hoitovirhevihjailujen avulla syödään hetkessä pois markkinoita pilaamasta.

Myös potilasvakuutuskeskus tulee apuun huonon hoidon uhriksi joutuneille. Toiset jopa tietävät, että kannattaa mennä yksityishammaslääkärille ja teetättää mahdollisimman halpa mutta riskialtis viritys. Jos se pettää, niin sitten vain arvokkaan ketjun vastaanotolle. Sieltä löytyy ohjeet ja kollegiaaliset todistelut siihen, että hoitovirhe on tapahtunut ja oheistetun vahinkoilmoituskaavakkeen täyttämällä saa hyvän, tosin 10 kertaa kalliimman virityksen suuhunsa ilman lisäkustannuksia.

JaakkoKorpi-Anttila
Kirkkonummi

Sotaorpo, elämä hautausavun ennakon ja halpakaupan tarjousten varassa (pääosin, evp).

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu