’Ei muuta keinoa kuin myydä rekka-auto ja ostaa tila Kainuusta..’ Ruuan huoltovamuus

Kansainvälinen maatalouden kehitysrahasto (IFAD) on kansainvälinen rahoituslaitos ja Yhdistyneiden Kansakuntien erityisvirasto, jonka tehtävänä on poistaa köyhyys ja nälänhätä kehitysmaiden maaseutualueilta. Sen puheenjohtaja on Alvaro Lario, jolla on myös kokemusta maailmanpankista ja YK:sta. Hänellä on varsin haasteellinen tehtävä, kun 150 miljoonaa ihmistä elää köyhyydessä (joista 80% maaseudulla) ja maapallon ilmaston lämpeneminen 1,5 asteella tietää nälänhädän kasvua. Maanviljelyn kustannukset kasvavat sitä vauhtia, ettei suurella osalla maanviljelijöistä ole muuta mahdollisuutta kuin myydä maansa ja mantunsa, jotta saavat edes joksikin aikaan ruokaa pöytäänsä.

Vuosia meillä maanviljelyä on syytetty tukiaisten avulla rikastumisesta ja nyt aletaan pikku hiljaa huomaamaan, ettei duunarinkaan rahat riitä ennen niin halvan ulkomaisen ruuan hankintaan. Nyt vielä ehdittäisiin tehdä jotain, kotimaisen ruuan turvaamiseksi. Kohta viljelytuotteiden maailmanmarkkinahinnoissa desimaalipilkku siirtyy pykälän oikealle. Joten suosittelisin, että ladoissa seisovat puimurit kuitenkin pidettäisiin hyvässä varastorasvassa.

Elintarvikeketjussa muut paitsi alkutuottajat pärjäävät niin, että ylijäämärahaa pitää siirtää jopa ulkomaille kuormakaupalla. Siinä käy kuin Fortumilla, huomataan yhtäkkiä, että sijoitukset ovat menneet. Lähihistoriaa tuntevat muistavat, mitä hintaa Hitler piti vehnästä viime sotien aikana. Suuret nälkävuodet vuosina 1866–1868 olivat viimeisin laajamittainen nälänhätä Suomessa ja Länsi-Euroopassa. Niiden vaikutusta pahensi meillä merkittävästi Snellmanin itsepintainen markan arvon säilyttämisen päähänpinttymä.

Kun poliitikot ovat tuhoamassa metsäteollisuutta hartiavoimin (tai naisvoimin), niin rajut investoinnit alkutuotantoon voisi olla se viimeinen oljenkorsi, jolla Suomi ja suomalaiset henkiinjäämistaistelussa selviävät. Kirjoitukseni erääseen lauluun viittaava otsake ei enää toimi tai onko edes toiminutkaan.

+3
JaakkoKorpi-Anttila
Kirkkonummi

Sotaorpo, elämä hautausavun ennakon ja halpakaupan tarjousten varassa (pääosin, evp).

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu