Huippu-urheilun tarve näennäistä?

Pariisin olympialaiset osoittivat taas kerran, ettei Suomi kaadu, vaikka emme saaneet yhtään mitalia sieltä. Yrittämistä ei puuttunut, sillä mitaleita tavoitteli peräti 57 suomalaisurheilijaa ja tukijoukkoa siipeilijöineen oli vielä enemmän. On tullut aika lopettaa olympiakomitea tässä muodossa ainakin muutamaksi vuodeksi, jotta tomu ehtii laskeutua ja ehditään pyyhkiä pölyt pois pohjia myöten.

Kansan liikuttamiseen terveydellisistä syistä ei tarvita huippu-urheilua vaan kasvatusta siihen, että jokainen sisäistää liikunnan merkityksen omalle hyvinvoinnille ja menestykselle arkielämässä. Huippu-urheilun esimerkit osoittavat kuinka vääristynyttä nuorison miljonäärihaaveet todellisuudessa ovat.

Media lienee urheilubisneksen lisäksi yksi, jolle huippu-urheilu on elämän ja kuoleman kysymys. Tietämättä todellisia lukuja luulen, että moni sanomalehti ja tv:n uutiskanava sammuisi, jos huippu-urheilun tulokset ja tekijät jäisivät heiltä pois. Sen tähden erityisesti media markkinoi tärkeinä ’uutisina’ huippu-urheilua keinoja kaihtamatta. Nyt kun YLE:n leikkaukset ovat tapetilla, niin en esittäisi vastalausetta, jos huippu-urheilun uutisointi kokonaan lopettaisiin sen ohjelmista.

Huippu-urheilun taustoista kannattaa muistaa, että esimerkiksi Rooman amfiteatterissa kansa näki ja kuuli rikollisten kohtalon ja sai käsityksen keisarin ja valtion mahdista ja hyveistä, joita gladiaattorit osoittivat taistellessaan: rohkeutta, kuoleman halveksuntaa ja tappamistaitoa. Väkivaltakulttuurin ulkoiset muodot ovat nykyaikaan tultaessa muuttuneet, mutta taustan rakenne taitaa olla koskemattomampi kuin haluaisimmekaan. Nyt diktaattoreita lukuun ottamatta vallanpitäjät käyttävät hienovaraisempia keinoja kuin antiikin roomalaiset juurruttaessaan kansaan sopivaksi katsomiaan arvoja.