Kokonaishuoltovarmuuden merkityksestä

Korona ja Ukrainan sota ovat tuoneet huoltovarmuuden merkityksen koko kansan tietoisuuteen. Viime vuosituhannen loppuvuosina oli korkeita näkemyksiä siitä, että kriisit ja varsinkin sodat ovat lyhyitä ja kiivaita, joten kaikki pitää olla valmiina varastoissa, jos aiotaan vihollisen toiminta estää ja voitonparaati pitää. Yhteiskunnan kokonaishuoltovarmuus oli varsin taka-alalla ja enempi piilossa. Ainoastaan yleistä huomiota saivat maanviljelijöiden tukipalkkiot ja nekin negatiivisessa kontekstissa.

Laajemmin korona on kaivertanut sieluja pari vuotta ja Ukrainan sotaa on kohta käyty vuosi eikä loppua näy. Tämä sota on osoittanut, että yhteiskunnan rattaiden on pyörittävä kaikissa olosuhteissa ja tie rauhaan on pitkä ja kivikkoinen. On selvää että valmiita varastoja tarvitaan, mutta pitää olla näkemystä, paljonko voidaan tehdä kriisin aikana, jos on siihen varauduttu. Laskelman muuttujat kannattaa arvata oikein optimoinnissa.

Otan vanhan esimerkin erään kranaatin suhteellisista valmistuskustannuksista (kuva). Jos meillä on mahdollisuus valmistaa kranaatti kriisiaikana, niin riittää että on olemassa tuotantopanokset kuten raaka-aineet ja valmistuskapasiteetti. Valmiin kranaatinkuoren hinnassa raaka-aineiden osuus on runsaat 10% eli kysymys kuuluu varastoimmeko raaka-aineet kahdeksalle kranaatille vai teemmekö valmiiksi yhden kranaatinkuoren. On selvää, että laatikkoon pakattu kranaatti sisältää kuoren valmistuksen lisäksi paljon työvaiheita ja tykötarpeita, mutta se ei ole ylivoimaista.

Muun muassa tämän tyyppisten haasteiden parissa kauan sitten myös minä ja muut teollisuusinsinöörit askartelimme ja joskus tuntui, että ainoa, joka työtämme arvosti, oli KGB. Heidän kiinnostuksensa kannusti meitä ahkeruuteen ja tunnollisuuteen niin työpöytämme ääressä kuin kentällä. Menköön siitä kiitos FSB:lle tai GRU:lle näin jälkikäteen.

Teollisuuden valmiussuunnittelu on sen verran arkista puuhastelua, ettei se ole mediaa kiinnostanut. Lyhyesti todettakoon, että puolustusministeriöön (PLM) perustettiin 10.1.1936 sotatalousosasto (Stal-os) ja 15.2.1937 viisi teollisuuspiiriä ( Helsinki, Turku, Tampere, Kuopio ja Seinäjoki). Stal-os, raaka-ainevarastoineen ja lataamoineen liitettiin puolustusvoimiin 28.2.1941. Sodan jälkeen 1.10.1944 kumottiin työvelvollisuuslaki ja liittoutuneiden valvontakomissio (LVK) kielsi huhtikuussa 1945 liikekannallepanon valmistelut mukaan lukien taloudelliset ja teolliset valmiusasiat. Meillä sotatila lakkautettiin ja LVK poistui maasta 26.9.1947. Vuonna 1951 annettiin sotilaspiirien nimeämille henkilöille valtakirjat tehdä teollisuustiedusteluja ja henkilövarauksia. Sotilasläänien esikuntiin perustettiin 1.3.1953 teollisuusinsinöörien toimet tehtävänä ’kerätä tilastotietoa teollisuudesta’ ja 1970-luvulla otettiin käyttöön teollisuuskortit. Ensi maaliskuussa tulee kuluneeksi 20 vuotta siitä, kun jäin eläkkeelle pääesikunnan teollisuussektorin johtajan paikalta.

Tällaisia asioita pohdiskelivat ’Huoltovarmuuden ystävät’ epävirallisessa kokouksessaan eilen Helsingin ydinkeskustassa ilman suurempaa riitelyä.