Mallioppilaan haasteet
Maamme turvallisuuden ja elinkelpoisuuteen liittyvien asioiden hoidossa korostuu merkittävässä määrin se, että pohdimme liiaksi sitä, mitä muut mahtavat meistä ajatella. Esimerkiksi ilmaston suojelemisessa ja jalkaväkimiinoissa olemme yrittäneet olla mallioppilaita. Samalla on unohtunut, että mallioppilaat usein tulevat kiusatuiksi kuka mistäkin syystä. Harvemmin heikoimmat kiusaavat vahvempiaan, vaikka vahvemmat näin usein väittävätkin.
Antiikin Roomassa kiersi anekdootti: ”En aio mennä hirteen vain sinua miellyttääkseni!” Tämä ajatus ei ole täysin muuttunut lihaksi kaikkien meidän omien päättäjiemme kohdalla. Paljon puhutut arvot eivät ole mielestäni kohdallaan, jos kissa menee isänmaan turvallisuuden edelle.
Ihmisellä ja kansoilla on tunnetusti suuri taipumus nähdä totuutena ja todistettuna se, mihin uskoo. Kun tieto ja totuus on valehtelijoiden käsissä, niin totuutta säännöstellään ja muokataan sen mukaan, että kiihkomielisyys oman asian ajamisessa maksimoituu. Tämä näyttää korostuvaan ainakin itäslaavilaisessa perinteessä.
Kevennyksenä
Lainaus Pertti Vuotilaisen kolumnista Materia 2-2023 s. 93
Katastrofi: Putinille tultiin kertomaan, että Kremlin kassakaappi oli yöllä ryöstetty. ”Menikö paljon rahaa?”, kysyi presidentti. ”Rahaa siellä ei ole ollut enää aikoihin, mutta se roisto vei ensi kesän vaalien tulokset”.
Ilmoita asiaton viesti
Mallioppilaita ilmaston suojelemisessa ja jalkaväkimiinoissa- kaiken lisäksi väärillä aloilla.
Ilmoita asiaton viesti
Valistusaate oli hyvä keksintö. Se perustuu tietopohjaisuuteen, vapaaseen keskusteluun, ja kaikkien kuulemiseen. Putin ja woket yrittävät vähän kääntää totuutta omaan totuuteensa. Ehkä EU, globalismi ja jatkuvan talouskasvun oppikin vähän vääntää. Mutta voi kuitenkin sanoa, että olemme varsin vapaita vielä.
Ilmoita asiaton viesti