Putinin seuraavaa siirtoa arvuutellaan

Yhdysvaltain Venäjän-suurlähettiläänä, Barack Obaman apulaisulkoministerinä ja CIA:n arvostettuna johtajana toiminut Bill Burns on Yhdysvaltain virkamies, jolla on ehkä heistä eniten henkilökohtaisia vuorovaikutuksia Vladimir Putinin kanssa. Vuonna 2019 julkaistussa muistelmassaan Burns paljastaa, että Venäjän johtajan merkittävin piirre on ”hänen intohimonsa kontrollointiin, joka perustuu jatkuvaan epäluottamukseen useimpia hänen ympärillään olevia kohtaan, olivatpa ne sitten Venäjän eliitin tai ulkomaisten johtajien keskuudessa”.

Putinin ajatelutapaa ja maailmankuvaa ovat vaalineet sekä hänen KGB-upseerikoulutus että lapsena ja teini-iässä saamansa kokemukset Leningradin ilkeillä kaduilla sodanjälkeisinä vuosina. Putin itse on sanonut, että tässä kaupunkikontekstissa ”heikot lyödään”. Hän itse on selittänyt julkisesti, että hänen maailmankatsomuksensa tulee suoraan 1800-luvulta: kansainvälinen järjestys, jossa ainoa asia, jolla lopulta on merkitystä, on sotilaallinen (tuli)voima. Hänen vihollisensa puolestaan elävät 2000-luvulla.

Onko Vladimir Putin todella niin nihilistinen sosiopaatti, joka ei välitä ihmishengestä, että käyttäisi ydinaseita vihollisiaan vastaan? Vai onko hän pikemminkin fiksu neuvottelija, joka käyttää ydinuhkaa saadakseen myönnytyksiä kilpailijoiltaan? Nämä ovat kysymykset, jotka pitävät muun muassa Amerikan diplomaatit, kenraalit ja vakoojia hereillä. Ainakin tähän asti MAD (Mutually Assured Destruction) -doktriini on auttanut luopumaan kaikista maailman johtajista, jotka olisivat saattaneet joutua kiusaukseen käyttää ydinaseita huolimatta uhasta kostoiskuun, mikä merkitsisi satojen miljoonien ihmisten kuolemaa ja kokonaisten kaupunkien tuhoutumisen. Voittajia ei olisi. Mutta nyt asiat näyttävät muuttuneen.