Kiusaaminen lisää nuorten väkivaltaa, mutta mikä vähentäisi sitä?

Yhteiskunnallisten ilmiöiden tutkiminen on siinä määrin vaikeaa, että harvoista yhteiskunnallisen elämän ilmiön syistä voi sanoa tieteellisen tutkimuksen valossa mitään varmaa.

Esimerkiksi sille, että luokkakoon pienentäminen yhteiskunnallisena toimenpiteenä parantaisi keskimääräisiä oppimistuloksia ei ole uskottavaa näyttöä, vaikka vaikutuksen voisi ajatella olevan ilmeinen ja helposti toteen näytettävissä.

Kuitenkin on uskottavaa väittää tutkimuksienkin valossa, että jos sinua on kohdeltu väkivaltaisesti, on todennäköisempää, että itsekin olet väkivaltainen. Väkivalta aiheuttaa väkivaltaa ja pahimmillaan kokonaisen väkivallan kierteen.

Mutta mikä sitten vähentäisi väkivaltaisuutta. Yksi varteenotettavimmista vastausvaihtoehdoista on epämuodikastakin epämuodikkaampi. Se käy ilmi muun muassa Kathleen Powellin juuri nuorten väkivaltaa koskevasta tutkimuksesta.

Kathleen Powellin tarkoitus oli selvittää tekijöitä, jotka vaikuttivat riskiryhmässä olevien nuorten väkivaltaisuuteen tai väkivallattomuuteen. Tutkimukseen osallistui 521 oppilasta, jotka kuuluivat korkean väkivaltariskin ryhmään.

Väkivaltaista käyttäytymistä ennakoivat sellaiset tekijät kuin oma, perheenjäsenen tai ystävien kuuluminen jengiin ja joutuminen väkivallan kohteeksi itse.

Väkivallatonta käytöstä ennakoivat aikuisten sosiaalinen tuki ja näkemys siitä, että kristinusko on merkityksellistä. Hän suosittelee, että kristilliset järjestöt järjestäisivät mentorointia riskiryhmissä oleville nuorille.

Lähde:

Powell, Kathleen B. 1997. “Correlates of Violent and Nonviolent Behavior among Vulnerable Inner-City Youths.” Family and Community Health 20:38-47.

Donahuen ja Bensonin kirjallisuuskatsaus paljastaa, että nuorten kristillisyys on positiivisesti yhteydessä nuorten sosiaalisiin arvoihin ja käyttäytymiseen ja negatiivisesti yhteydessä ajatuksiin itsemurhasta, aineiden väärinkäyttöön ja rikollisuuteen. Nämä vaikutukset säilyvät tutkimuksissa, vaikka muiden taustamuuttujien vaikutuksia kontrolloidaan. Kirjoittavat suosittelevat, että nämä havainnot otettaisiin yhteiskunnallisessa päätöksenteossa.

Lähde:

Michael J. Donahue ja Peter L. Benson, Religion and the well-being of adolescents. Journal of Social Issues. Volume 51, Issue 2, pages 145–160, Summer 1995

Richard Freeman havaitsee seurantatutkimuksessaan syrjäytymisvaarassa olevista nuorista, että kirkossakäynti on tärkein yksittäinen selittäjä syrjäytymisvaarassa olevan nuoren selviytymisessä. Kirkossakäynti vaikuttaa myönteisesti ajanhallintaan, tunneille osallistumiseen ja vähentävästi sosiaalisesti vahingolliseen käyttäytymiseen.

Lähde:

Freeman, Richard B. 1986. “Who Escapes? The Relation of Churchgoing and Other Background Factors to the Socioeconomic Performance of Black Male Youths from Inner-city Tracts,” in The Black Youth Employment Crisis. Richard B. Freeman and Harry J. Holzer, eds. Chicago and London: U. Chicago Press, pp. 353–76.

Tutkimuksessa St. Louisin katolisista yläasteen ja lukion oppilaista, Mosher ja Handal havaitsivat, että henkilökohtainen kristillisyys oli yhteydessä selvästi pienempään ahdistukseen ja parempaan kykyyn sopeutua sosiaalisista tilanteista.

Tutkimuksessa tutkittiin 461:tä 13-18 nuorta. Personal Religiosity Inventorya käytettiin mittaamaan henkilön uskonnollisuutta, kolmea epidemiologista ahdistuksen mittaria ja kahta mittaria mittaamaan kykyä sopeutua sosiaalisiin tilanteisiin. Tulokset olivat tilastollisesti merkitseviä kliinisten sovellutusten kannalta merkittäviä.

Lähde:

Mosher, Joseph P. and Paul J. Handal. 1997. “The Relationship between Religion and Psychological Distress in A dolescents.” Journal of Psychology and Theology 254449-457

Youniss, McLellan ja Yates vetävät yhteen kolmen kansallisesti edustavan kyselytutkimuksen tuloksia amerikkalaisista nuorista ja päättelevät niiden perusteella, että ne nuoret, jotka ottavat kristillisen uskonsa vakavissaan, osallistuvat nuoruudessaan aktiivisemmin kouluelämään ja koulunkäyntiin, yhteisöjensä parantamiseen ja sellaisten identiteettien muodostumiseen, jotka ennustavat terveellistä elämää.

Lähde:

Youniss, J. McLellan, and M, Yates, 1999, Religion, community service, and identity in American youth. Journal of Adolescence 22:243-53.

Varonin ja Rileyn vertasi äidin uskonnolliseen toimintaan osallistumisen vaikutusta muiden väestötieteellisten tekijöiden kuten rodun, uskonnon, ja äidin koulutustaustan vaikutuksiin nuoren käyttäytymisessä ja pärjäämisessä. Aineisto sisälsi 143 11-13-vuotiasta baltimorelaista nuorta, joista kaksi kolmasosaa kuului psyykkisen terveyden kannalta riskiryhmään.

Ne nuoret, joiden äidit osallistuivat jumalanpalveluksiin vähintään kerran viikossa osoittivat suurempaa tyytyväisyyttä elämäänsä, suurempaa kuuluvuutta ja yhteyttä perheeseensä, parempia kykyjä ratkoa terveyteen liittyviä ongelmia ja kokivat saavansa enemmän tukea ystäviltään kuin ne joiden äidit osallistuivat uskonnollisiin toimintoihin tätä harvemmin.

Nämä myönteiset vaikutukset olivat perheen tulotasoa lukuunottamatta suurempia kuin millään muulla väestötieteellisellä tekijällä. Tutkijoiden mukaan vastaavat tulokset ovat herättäneet lisääntyvässä määrin myös kliinikoiden huomion uskonnon tärkeydestä terveyttä suojaavana tekijänä.

Lähde:

Varon, S, and A, Riley 1999, Relationship between matemal church attendance and adolescent mental health and social functioning. Psychiatric Services 50:799-805.

451 nuorta täytti joukon kyselyjä julkisessa koulussa Texasissa kevätlukukaudella vuonna 1989. Kyselyt pitivät sisällään, Beckin masennusselvityksen (BDI) ja kysymyksiä muun muassa vastaajan sukupuolesta, kirkossakäyntiaktiivisuudesta ja oman uskonnon mielekkyydestä itselle. Aiemman tutkimuksen ja Carl Jungin ja Viktor Franklin kirjoitusten perusteella, tutkijat odottivat, että ne, jotka kävivät usein kirkossa ja joille usko oli merkityksellistä olisivat olleet luokkatovereitaan vähemmän masentuneita. Tutkimus tuki ennakko-odotuksia.

Lähde:

Wright, L,, C, Frost, and S, Wisecarver, 1993, Church attendance, meaningfulness of religion, and depressive symptomatology among adolescents. Journal of Youth and Adolescence 22:559-68

Wallace ja Forman tutkivat kristillisen uskonnollisuuteen vaikutusta nuorten sairaalloisuuteen ja kuolleisuuteen Yhdysvalloissa. Käytössään heillä oli kansallisesti kattava 15000-19000 lukiolaista sisältävä kyselytutkimusaineisto, jota on kerätty vuosittain vuodesta 1975 lähtien. Verrattuna luokkatovereihinsa, uskonnollisten nuorten todennäköisyys käyttäytyä tavalla, joka on terveydelle vahingollista (kuten kantaa mukanaan aseita, joutua tappeluihin ja ajaa autoa humalassa), on pienempi ja todennäköisyys käyttäytyä tavoilla, jotka ovat terveyttä edistäviä (kuten syödä terveellisesti, harrastaa liikuntaa ja levätä) on suurempi. Samat vaikutukset ovat havaittavissa pitkällä aikavälillä ja vaikka demografisia taustamuuttujia kontrolloidaan.

Lähde:

Wallace Jr. J, and T, Forman, 1998, Religion’s role in promoting health and reducing risk among American youth. Health Education and Behavior 25:721—41.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu