Sotaveteraaniystäväni ja koko Suomi oli valmis, kun sota syttyi. Olemmeko me nyt?

Kohta on Talvisodan syttymisestä 80 vuotta. Olen saanut näkökulman tuohon aikaan veteraaniystäväni muistiinpanojen äärellä. Minulle ne ovat olleet suuri aarre.

Talvisotahan syttyi 30.11.1939. Rovasti Päivö Parviainen (19.6.1912-19.4.2015) oli sodan syttyessä 27 vuotta vanha.

Ennen sodan syttymistä Suomen yllä oli  ollut jo jonkin aikaa sodanuhka, kuten Päivökin kirjoittaa silloisesta kodistaan Haukivuorelta 8.10.1939:

”Sodanuhka luo levottoman leimansa hiljaiseen kirkonkyläämmekin.”

Ja pari päivää myöhemmin:

”Poliittinen kasvava levottomuus tahtoo häiritä työskentelyjäni.”

Tuosta taas pari päivää ja Päivölle tuli kutsu ylimääräisiin kertausharjoituksiin, mikä sai Päivön ajattelemaan, ehkä ensimmäistä kertaa, omaa rintamalle lähtöään. Hän kirjoittaa:

”Jonkunverran kiusaavaa on ollut ajatella sitä muutosta, joka aiheutuu minun mahdollisesti joutuessani rintamalle. Herra Jeesus, vahvista palvelijaasi.”

Ja jatkaa parin päivän päästä:

”Herra on antanut siunatun aamuhetken, vahvistanut uskoani sen suhteen, että Hän tulee olemaan kanssani. Kunpa vaan voisin parhaimmalla tavalla kirkastaa Häntä ruumiissani joko sitten elämän tai kuoleman kautta.”

Ja lisäämällä oheen Raamatun lauseen:

”Sillä minä tiedän, että tämä on päättyvä minulle pelastukseksi teidän rukoustenne kautta ja Jeesuksen Kristuksen Hengen avulla, minun hartaan odotukseni ja toivoni mukaan, etten ole missään häpeään joutuva, vaan että Kristus nytkin, niinkuin aina, on tuleva ylistetyksi minun ruumiissani kaikella rohkeudella, joko elämän tai kuoleman kautta. Sillä elämä on minulle Kristus, ja kuolema on voitto.”
– Fil. 1:19-21

Ja sitten, kun sota tosiaan syttyi, tuntuu, että Päivö todella oli valmis. Hän kirjoittaa Talvisodan syttymispäivänä, 30.11.1939:

”Kaksi ilmahälyytystä. Venäjä aloittanut hyökkäyksen maahamme. Herra on ollut kanssani; ylistetty olkoon Hänen nimensä. Amen.”

Valmiudesta todistaa myös se mitä hänen esimiehensä eversti Einari Kakko kirjoittaa hänestä, johtamansa pataljoonan pastorista, sotien päätyttyä muistelmissaan:

”Erityismaininnan ansaitsee 1.K:n yhteydessä pataljoonan pappi, niin olennaisesti hän kuului kuvaan. Sattui usein niin, että pastori Parviainen oli Peukalossa taistelun alkaessa eikä poistunut sieltä ennen sen päättymistä.

Pastori osallistui vihollisen torjuntaan tarmokkaasti, sydämen kyllyydestä, ei tuliaseilla vaan Jumalan sanalla. Räjähdysten ja ammunnan yli kantoivat rohkeuteen ja kestävyyteen kehottavat sanat hänen kulkiessaan kranaattikuopissa miehestä mieheen kuolemaa halveksien tai sen yläpuolella eläen.

Myös hiljaisina hetkinä väsymätön sielunpaimen oli edessä milloin missäkin komppaniassa korsuhartauksia pitämässä, joihin hänen tiensä kulki usein komentopaikkani kautta. Noissa tilaisuuksissa pastori puhui Pyhän kirjan sanomaan soveltaen niistä asioista, joita pidin kulloinkin tärkeinä taistelutahdon ja -hengen säilymisen ja vahvistamisen kannalta.

Peloton uskonsankari, harras isänmaan puolustaja, uskollinen sanansaattajani, siinä kuva II/JR 52:n papista kesällä 1944.”

Ei kuitenkaan ainoastaan Päivö, vaan myös koko Suomi oli valmis sotaan. Erityisesti ajattelin tätä, kun luin Päivön muistiinpanon vuodelta 1936, jolloin 15. helmikuuta pääministeri Kyösti Kallio tuli valituksi Suomen presidentiksi. Päivö kirjoittaa tuona päivänä, että:

”Pääministeri Kyösti Kallio tuli valituksi presidentiksi. Uskon, että näin oli Jumalan tahto ja johdatus. Herra häntä siunatkoon valaisullansa ja voimallansa, jotta hän voisi johtaa meitä täällä ajallisuudessa toimimaan ja elämään iäiseksikin parhaaksemme. Amen.”

Tuntuu nimittäin, että hän oli oikea presidentti oikeaan aikaan. Tunnettuahan on hänen kehoituksensa rukoukseen ja Raamatun lukuun, kuten tämä, joka lähetettiin Raamatun välistä jokaiselle suomalaiselle sotilaalle:

”Esi-isämme ovat vuosisatojen kuluessa, sekä ahdingoissa ja vainoissa että rauhan päivinä ammentaneet Raamatusta elämää, voimaa ja lohtua. Nykyhetkenä kansamme tarvitsee Jumalan Sanan uudestiluovaa voimaa. Omaksukaamme nöyrällä sydämen uskolla sen siunaukset.”

Samaa hengellistä valmiutta kuvaa se, mitä Päivö kirjoittaa yllä jo mainituista kertausharjoituksista Mikkelistä. Siellä hän piti iltahartauden, jota kommentoi sanomalla, että:

”Sana kelpasi monelle sydämelle.”

Mitenkähän olisi nyt, jos taas tulisi kriisin aika?

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu