Tervehdyspuhe Jyväskylän kaupungin itsenäisyyspäivän juhlissa 6.12.2021

Kunnioitetut sotiemme veteraanit, hyvät jyväskyläläiset

Olemme saaneet elää vapaassa maassa ja melko turvallisessa ympäristössä. Aina näin ei ole ollut, eikä näin välttämättä aina ole. Turvallisuus ja terveys eivät ole itsestäänselvyyksiä.

Ilmavoimien soittokunta Jyväskylän kaupungin itsenäisyyspäivän juhlissa 6.12.2021.

Viimeisten parin vuoden aikana tilanne on muuttunut. Olemme kohdanneet globaalin pandemian. Koronan terveydelliset vaikutukset ovat yksi kohtaamamme asia, mutta ei suinkaan ainoa seuraus. Vapautemme on terveydenhuollollisista syistä haastettu ja sitä on rajoitettu erilaisilla yhteiskunnan tekemillä päätöksillä. Vapauden arvon huomaa helposti vasta sitten, kun sen on vaarassa menettää.

Erilaiset rajoitustoimet ovat tarpeen, mutta ne iskevät yhteiskuntaamme ja kansalaisiimme kovin eri tavoin. Siksi meidän kaikkien tulisi toimia niin, että rajoitustoimet voidaan pitää minimissä. Esimerkiksi kulttuuri- ja tapahtuma-ala on kärsinyt raskaasti. Alan mahdollisuus harjoittaa elinkeinoaan on ollut usein käytännössä estetty rajoitustoimien vuoksi. Monessa tilanteessa rajoitustoimilla on ikäviä seurauksia. Esimerkiksi Sotainvalidien Sairaskodin itsenäisyyspäivän juhlat Jyväskylässä on jouduttu perumaan. He olisivat todellakin juhlansa ansainneet. Mikäli omaa elämää rajoitustoimet tai korona eivät kosketa, niin johonkin toiseen toimet tai tauti voivat osua kovin kipeästi.

Haluan kiittää erityisesti teitä kaikkia, jotka olette koronan vuoksi joutuneet laittamaan itsenne likoon. Yrittäjien toimintaympäristö on saattanut muuttua täysin yllättäen ja aiemmin mahdottomina pidettyjä poliittisia riskejä on toteutunut. Terveydenhuollon henkilöstö on toiminut etulinjassa vastuullisesti ja venyen, mistä suuri kiitos. Myös opetushenkilöstö onnistui siirtymään etäopetukseen uskomattoman nopeilla aikatauluilla. Näin muutamia esimerkkejä mainitakseni.

Hyvät jyväskyläläiset

Ulkoiset uhat ovat aikanaan yhdistäneet ikäluokkia itsenäisyytemme turvaamiseksi. Osin raskain uhrein. Nykyinen aika on tuonut myös meille haasteita, joiden voittamiseksi tarvitsisimme entistä enemmän sitä kuuluisaa ”Talvisodan henkeä” ja vähemmän vastakkainasettelua. Yhteiskunta ei myöskään voi toimia niin, että vaadimme vain vapauksia ja oikeuksia. Vapauden pariksi kuuluu aina vastuu. Jokainen meistä voi tehdä oman panoksemme pandemian voittamiseksi toimimalla vastuullisesti. Sekä ennen kaikkea ottamalla koronarokotukset. Tällä on suuri merkitys yhteiskunnallemme ja erityisesti terveydenhuollon toiminnalle. Tällä reitillä voimme myös minimoida rajoitustoimien tarpeen ja siten mahdolliset haitat itsellemme ja muille.

Jyväskylän kaupungin puolesta oikein hyvää itsenäisyyspäivää.

*

Yllä olevan puheen olen pitänyt kaupunginhallituksen puheenjohtajana Jyväskylän kaupungin itsenäisyyspäivän juhlissa 6.12.2021. 
Koronarajoituksista johtuen tilaisuus toteutettiin striimattuna Paviljongista.

0
jaakkoselin
Kokoomus Jyväskylä

Syntyperäinen jyväskyläläinen kaupunginhallituksen puheenjohtaja sekä Kokoomuksen kaupunginvaltuutettu.
#yrittäjät #Jyväskylä #Kokoomus #keskisuomi #JKLvaltuusto

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu