Valtuustoaloite musiikkiluokkien oppilaaksiotosta Jyväskylässä

Jätin Jyväskylän kaupunginvaltuustossa 22.2.21 seuraavan aloitteen musiikkiluokkien oppilaaksioton kehittämisetä Jyväskylässä. Tavoitteeni on, että yksikään nuori ei luovu musiikkiharrastuksesta vaikka ei tulisi valituksi musiikkiluokille. Lisäksi pidän perusteltuna arvioida missä opetusta Jyväskylässä voidaan järjestää sekä voidaanko hyödyntää jo olemassa olevia resursseja nykyistä tehokkaammin.

Musiikkiluokkien oppilaaksioton kehittäminen

Jyväskylässä oppilailla on mahdollisuus hakea tehostettuun musiikin opetukseen 4.-9. -luokille. Musiikkia opiskellaan kahdesta neljään tuntia viikossa. Musiikkiluokkaopetusta annetaan 4.- 6. -luokilla Kypärämäen koulussa ja 7. -9. -luokilla Kilpisen yhtenäiskoulussa. Musiikkiluokkaopetukseen haetaan erillisellä haulla.

Monet alaluokilla musiikkiluokan aloittaneet jatkavat myös yläluokilla, mikä vaikeuttaa uusien hakijoiden pääsyä musiikkiluokkaopetukseen vasta yläluokille. Hakuprosessin yhteydessä tulee väistämättä kielteisiä päätöksiä, joko musikaalisuustestin tuloksen tai oppilaspaikkojen täyttymisen vuoksi.

Musiikkiluokille hakeminen voi olla alaluokkalaiselle suuri ratkaisu ja kielteinen tulos voi vaikuttaa nuoren motivaatioon musiikkiharrastuksen parissa. Toivottavaa olisi, että kaikki musiikkiluokille hakeneet säilyttäisivät kiinnostuksen musiikkiin tai jatkaisivat arvokkaan harrastuksen parissa myös mahdollisesta kielteisestä päätöksestä huolimatta.

Kilpisen koulun osalta opetus on joitakin vuosia sitten muuttunut yhtenäiskouluksi verrattuna aiempaan tilanteeseen, jolloin koulussa toimi vain yläluokkien opetus. On loogista arvioida, voiko musiikkiluokkien opetusta laajentaa samassa koulussa jossa opetusta jo järjestetään ja mikäli tulijoita opetukseen on.

Esitän, että

1.    Musiikkiluokkien valintaprosessissa kiinnitetään erityistä huomiota viestintään siinä, kuinka mahdolliset kielteiset päätökset ilmoitetaan hakijoille.
2.    Arvioidaan mahdollisuudet kehittää musiikkiluokkien opetusta Jyväskylässä, esimerkiksi Kilpisen koulun alaluokilla, koska koulun yläluokilla musiikkiluokat jo toimivat.

0
jaakkoselin
Kokoomus Jyväskylä
Ehdolla kuntavaaleissa

Syntyperäinen jyväskyläläinen Kokoomuksen kaupunginvaltuutettu sekä tarkastuslautakunnan puheenjohtaja.
Maakuntahallituksen jäsen ja maakuntavaltuutettu Keski-Suomen liitossa.
Suomen kuntaliiton valtuuskunnan jäsen Keski-Suomesta.
#yrittäjät #Jyväskylä #Kokoomus #keskisuomi #JKLvaltuusto

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu