Ekonomistit, ylipapit ja simpanssit

Ekonomistit ovat kuin globaalin talouden ylipappeja. Vertaus on osuva, muinaiset ylipapit ennustivat tulevaisuutta suolistamalla eläinparkoja ja tuloksetkin olivat samanlaisia, usein siitä peräpään suolesta.

Nyt ei sentään eläimiä pankkien, finanssitavaratalojen, kansantalousosastojen ja tutkimuslaitosten takahuoneissa preparoida, mutta menneitä kuvaavia tilastoja ja tulevaisuutta arvailevia luottamusindikaattoreita kylläkin. Yhteistä muinaisiin ylipappeihin on se, että ennenkin valtioiden ja ihmisten kohtaloista tehtiin päätöksiä järkevästi ajatellen melkoisen kepein perustein. Vanha vitsi on, että simpanssi ja ekonomisti ennustavat talouden kehitystä yhtä hyvin. Tätä on kuulemma joskus, jopa tieteellisesti kokeiltu. En silti ehdota kansantalousosaston seuraavaksi päälliköksi simpanssia jo puhtaasti eläinsuojelullisista syistä.

Vakavasti ottaen globaalitalous on niin monimutkainen, ettei sitä kyetä luotettavasti mallintamaan. Jos kyettäisiin, niin sosialismissa saattaisi olla pointiakin, mutta kun ei ole, josta Neuvostoliitto oli tunnetuin esimerkki. Lyhyellä tähtäimellä taloutta voi tietysti ennustaa, jos ei ole tilausta niin ei ole työtäkään eikä pitkän päälle kulutustakaan. Tilastoviidakosta voi poimia trendejä ja spekuloida niiden pohjalta, mutta silloinkin päätökset ovat uskonasioita. Kaikkea tietoa varmojen oikeiden päätösten tekemiseksi ei ole saatavissa ja saatavien tietojen massastakin olisi osattava erottaa ne tärkeät ja vielä tehdä oikeat johtopäätökset.

Mikään muu ei ole globaalissa taloudessa varmaa kuin se, että kaikki on epävarmaa ja se on hyvä. Epävarmuus pakottaa etsimään uusia ja vaihtoehtoisia ratkaisuja, viemään kehitystä eteenpäin. Suljettu protektionistinen talous, johtaa hitaaseen näivettymiseen. Politiikan tasolla protektionismi muuntuu helposti nationalismiksi, sovinismiksi ja rasismiksi. Edellisen laman jälkeen valittiin tuo tie ja seuraukset tunnetaan. Nyt ekonomistit varoittavat protektionismista ja toivottavasti ylipappeja tässä asiassa uskotaan. Kyllä  muinaisetkin ylipapit, joskus osuivat oikeaan, todennäköisesti ammattikuntaan kertyneen kokemusperäisen tiedon pohjalta.

jaga
Kokoomus Järvenpää

Sosiaalista markkinataloutta ja natojäsenyyttä kannattava, maahanmuuttoon myönteisesti suhtautuva, maltillinen federalisti.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu