Seurapenkillä koettua ja mietittyä

Tuli käytyä Pohjanmaalla, Herättäjäjuhlissa tarkemmin. Tämä seurapenkkiin joutuminen johtuu vaimosta niin kuin useat muutkin hyvät asiat. Älkää pelätkö, ei tämä blogi uskonnollinen ole ellei sitä sellaisena halua ottaa. Onpahan kuvaus suuresta kansajuhlasta, sen tunnelmasta ja siellä kuullusta.

Nämä körttiläisten juhlat ovat sen suuntaiset, että oma erinomaisuus on syytä jättää kotiin. Shusia ja shampanjaa ei näillä festareilla ollut tarjolla, mutta ehkä sekin aika tulee. Samaa väkeä kuin Porissa ja Savonlinnassa tapaa Seinäjollakin oli. Nuoremmasta päästä moni oli käynyt kamppailun Ruisrokin ja seurakentän välillä. On hyvä, että kaiken markkinahälyn ja hypetyksen seassa on myös suvantopaikkoja kuten tällaiset tapaamiset.

Tilaisuus on lähinnä puheiden kuulemista ja yhteislaulua heränneiden omasta laulukirjasta Siionin virsistä. Sukutapahtuma, jossa tuoreinta jälkikasvua esitellään vanhemmille sukulaisilla ja nuoruuden ystäville keräsi taas ison joukon väkeä eri puolilta Suomea ja maailmaakin. Seinäjoen kauppiaitakin juhlat elvyttivät. Sää oli sen verran kolea, että Seinäjoen vaatekaupat kokivat heinäkuisen herätyksen.

Tämmöisillä juhlilla puhujina toimivat myös sellaiset, jotka ovat tulleet tunnetuksi tiukasti maallisista herätyspuheista ja jotka juhlissa voivat irrotella roolistaan ja ottaa arvopohjan mukaan arjesta puhuessaan. Yleisesti muualtakin tunnettuja puhujia olivat muun muassa peruspalveluministeri Paula Risikko ja professori Juha Siltala. Hyviä olivat kaikki puheet, vaikka joskus sitä selvää sanomaa oli, tällaisen tavallisen ihmisen, vaikeahkoa löytää uskonnollisten kielikuvien, raamattu- ja virsisiteerausten joukosta.

Olen näissä juhlissa pyrkinyt kuuntelemaan herkällä korvalla mikä kulloinkin kansaa koskettaa. Tällä kertaa kuulosti siltä, että puhujien mielestä väki on uupunutta. Puhujat vierittivät esiin joukon aikamme ihmiselle tärkeitä kysymyksiä: Onko tosiaan niin, että haluamme maailman ja yhteiskunnan, jossa väki jaetaan desiileihin ja viimeinen kymmenys raakataan? Pitääkö sosiaalidarvinismin alkaa jo kaksitoistavuotiaista? Hankkivatko voittajat itselleen ihmisinä muuta kuin pelon ja yksinäisyyden? Tässä nyt vain muutama sellainen kysymys, joita puheita kuunnellessani heräsi. Ihan hyviä kysymyksiä, mutta kysyä myös voi, miten arkea muuttaisimme. Mieleeni jäi eräs ehdotus, aloitetaan pienestä, ihan siitä vierestä. Lähimmäinen ei ole vain kilpailija, joka pitää kampittaa, vaan myös turva. Arvokkainta mitä voimme siirtää ei ole materia, vaan sukupolvien kokemus yhteenkuuluvuudesta ja välittämisestä

Joskus on aina hyvä miettiä ovatko päämäärät, joihin omassa ja yhteiskunnan elämässä pyritään oikeita? Jos ovat, niin keinoja, joilla niihin pyritään, sopisi niitäkin miettiä.

jaga
Kokoomus Järvenpää

Sosiaalista markkinataloutta ja natojäsenyyttä kannattava, maahanmuuttoon myönteisesti suhtautuva, maltillinen federalisti.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu