”Aselepo” on riskibisnes

Tänään on alkamassa Vladimir Putinin aselepo. Aselepo tuskin Johtaa mihinkään muuhun kuin asenteiden koventumiseen sodan osapuolien välillä. Määrätessään joukkonsa aselepoon Putin ottaa riskin. Pahinta mitä Venäjän johtajalle saattaisi käydä on pakolla rintamalle vietyjen käyttävän tilannetta hyväkseen ja loikkaavan suurin joukoin ukrainalaisten puolelle. Venäjällä on vanhastaan perinteitä, kuinka estää loikkauksia laajassa mitassa tapahtumasta.

Kremlin mukaan aselevon taustalla on Moskovan ja koko Venäjän patriarkan vetoomus, että väki voisi väki voisi viettää juliaanisen kalenterin mukaista joulua aselevon vallitessa. Moskovan ja koko Venäjän patriarkaatti on Putinin ihaileman Pietari Suuren ajoista ollut kulloisenkin Venäjän valtaapitävän sylikoira. Aselepotarjouksen eräänä ilmeisenä tarkoituksena on aiheuttaa hajaannusta ukrainalaisten keskuudessa, joista osa kuuluu yhä Moskovan patriarkaatin alaisiin seurakuntiin.  Näiden seurakuntien laajempi hyödyntäminen ”viidentenä kolonnana” ei liene FSB:lle ihan vieras ajatus.

Selvää on, että aselepoehdotus myy hyvin Venäjän kotirintamalla ja ehkäpä lännessäkin ns. hyödyllisten hölmöjen parissa.

Turkin presidentti Erdogan on hänkin esittänyt aselepoa. Hänen osaltaan kyse lienee tasapainoilusta, jota Turkki on pitkään harjoittanut sodan osapuolten välillä.

Kun Ukraina on aselepotarjouksen torjunut, siitä tuskin on Venäjälle sotilaallisessa mielessä hyötyä, riski se sijaan voi tässä mielessä olla.

 

jaga
Kokoomus Järvenpää

Sosiaalista markkinataloutta ja natojäsenyyttä kannattava, maahanmuuttoon myönteisesti suhtautuva, maltillinen federalisti.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu