Eiköhän olisi jo aika arvostaa Orpoa ?
Petteri Orpoa on rasismi keskustelun yhteydessä vaadittu osoittamaan johtajuutta, Nyt kun hallituspuolueet näyttävät päässeen yhteisymmärrykseen syrjimättömyystiedonannosta. Poliittisesti tiedonannon aikaansaaminen on enemmän kuin punavihreät puolueet ovat rasisminvastaisessa työssä koskaan saaneet aikaan. Käytännön toimenpiteiden laadulla on loppuarvostelussa merkitystä. Se, että niitä yleensä olisi pelkän puheen sijasta olisi jo saavutus.
Suuri poliittinen saavutus on se, että perussuomalaiset ovat ainakin johtotasoltaan sitoutuneet normalisoimaan yleiseen tasa-arvoa arvostamaan mielenmaisemaan profiilinsa tässä hallituksessa. saa nähdä riittääkö maltti myös puolueen kansanedustajien ja kentän parissa. Siitä ei pääse mihinkään, että se, joka on kerran kiinni saatu, sitä aina epäillään.
Se, että Orpo kykeni nykyisen kaltaisen hallitusohjelman saamaan aikaan, on sekin saavutus ja osoitus rohkeudesta. Jokainen ymmärtää, että valitulla linjalla on vastustajansa. Jos hallitusohjelma saadaan läpi poliittiset mannerlaatat siirtyvät parlamentarismin voitoksi.
Olen ollut havaitsevinani selvän muutoksen kommentoijien suhtautumisessa Petteri Orpoon. Hän on omalla fiksulla käytöksellään ja asiallisella puheellaan saanut paljon myötätuntoa yleisön keskuudessa. Petteri on tosissaan eikä huutele hävyttömyyksiä somessa.
Orpon hallituksella on erinomaisen hyvä ohjelma. Oppositiokaan ei ole sitä kritisoinut.
Petteri Orpo on Suomen menestynein puolueen puheenjohtaja tällä vuosituhannella. Oliko muuten 1900-luvullakaan paremmin vaaleissa menestynyttä puolueen puheenjohtajaa?
Ilmoita asiaton viesti
Oli aivan epärealistista odottaa Orpolta ’johtajuutta’ – siis jos se tarkoittaa persujen saamista ruotuun.
Ei tuota kahelilaumaa saa kukaan aisoihin! Ei edes Purra kumppaneineen – ei vaikka haluaisivat.
Ilmoita asiaton viesti
”siis jos se tarkoittaa persujen saamista ruotuun.”
Ja sinä sen ruodun määrittelet?
”Ei tuota kahelilaumaa saa kukaan aisoihin!” Oletko koskaan miettinyt mitä vihapuhe on?
Ilmoita asiaton viesti
Tahallinen väärinymmärtäminen on pienen miehen merkki.
Ilmoita asiaton viesti
Niin on vihjailukin. Kerro vaan reilusti miten ymmärsin kommenttisi väärin.
Jos et ymmärtänyt, sanon selvemmin, että syyllistyt vihapuheeseen puhumalla kahelilaumasta, tuliko nyt selväksi, pieni mies?
Ilmoita asiaton viesti
Hyvä kirjoitus.
Ilmoita asiaton viesti
”Jos hallitusohjelma saadaan läpi poliittiset mannerlaatat siirtyvät parlamentarismin voitoksi”
Täsmälleen näin. Perinteisesti vallanjako- oppiin on kuulunut toimeenpano-, lainsäädäntö- ja tuomiovalta ja neljäskin eli mediavalta. Nyt valtaan pyrkii (jälleen) viides mahti eli ay-valta poliittisilla lakoilla.
Pannaan perseet penkkiin niin kauan, että hallitus antaa periksi.
Ilmoita asiaton viesti
Orpon arvostukseni ei ole koskaan ollut kovin korkealla, mutta loputkin meni kun näin uuden hallituksen budjettiehdotuksen. Velkaantumiskehitys piti taittaa, mutta nykyinen hallitus aikoo ottaa ensi vuonna 10,1 miljardia velkaa – 46 prosenttia enemmän kuin tänä vuonna. Jos ja kun Purra valtiovarainministerinä esittää tuollaista niin Orpon nyt ainakin olisi kokoomuslaisena pitänyt puuttua asiaan. Mutta ei hänestä ole siihen. Mukava mies varmasti, mutta heikko johtaja.
Ilmoita asiaton viesti
Minäkin pidin Orpoa heikkona johtajana kun hän ei lyönyt nyrkkiä pöytään. Nyt olen joutunut toteamaan, että olen tehnyt pikaisia johtopäätöksiä. Politiikka ja johtajuus ovat kestävyyslajeja ja lopputulos ratkaisee, ei se, kuinka nopeasti tulos on saatu. Tämä koskee normaalioloja, ei hätätilaa. Suomessa on ollut joskus hätätilahallitus, nyt hallitus ei ole sellainen (vielä).
Ilmoita asiaton viesti
Orpo on harvinaisen heikko pääministeri ja johtaja ylipäätään. Ehkä nyt vielä hetki katsellaan ”yhteisessä hallituksessa” ongelmien kasautumista ja lakkosyksyn nousua?
Ilmoita asiaton viesti
Johtuvatko lakot Orposta? Olen ymmärtänyt, ettei Orpo ole osapuoli työehtosopimusneuvotteluissa.
Ilmoita asiaton viesti
Työehtosopimusneuvotteluissako sovitaan lakko-oikeuden rajoituksista, työttömyysturvan ansiosidonnaisen heikennyksistä, ensimmäisen sairauspäivän palkattomuudesta ja rajattomasta irtisanomisoikeudesta?
Ilmoita asiaton viesti
Ei, mutta ay-liike ei ole myöskään osapuoli lainsäädännössä. Eikös ay-liike voi vaikkuttaa omien työttömyyskassojensa työttömyyspäivärahan suuruuteen. En tiedä, mutta tuntuisi omituiselta, jos ei voisi.
Ilmoita asiaton viesti
Ay-liike ja työttömyyskassat eivät voi vaikuttaa ansiopäivärahan suuruuteen, vaan sen määrää työttömyysturvalaki:
https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2002/20021290#O2L6
Ilmoita asiaton viesti
En jaksanut lukea koko lainkohtaa mutta alusta ymmärsin niin, että laki koskee valtion maksamaa osuutta. Tietenkään ay-liike ei voi vaikuttaa valtion maksaman ansiosidonnaisen päivärahan suuruuteen, mutta voi kai se lisätä omaa osuuttaan työttömälle, niin halutessaan. Tuntuisi omituiselta jos laki kieltäisi niin tekemästä.
Ilmoita asiaton viesti
Varmasti ammattiliitot saisivat lahjoittaa rahaa työttömille jäsenilleen, mutta se ei olisi enää työttömyyspäivärahaa vaan hyväntekeväisyyttä.
Ilmoita asiaton viesti
Sen näkee sitten nyt sunnuntaina Me emme vaikene -marssi, että paljonko sinne saapuu?
Ilmoita asiaton viesti
Siitäkö,että päästi sisäministerikaudellaan n.32000 mamua rajan yli.
Syytti tulijoiden motiivien arvostelijoita rasisteiksi.
Yhtään Ruotsista tulevaa ei olisi tarvinnut päästää.
Akka tais hyötyä juristina.
Ilmoita asiaton viesti
Tämä riittää, tai jos ei ihan… hyvällä alulla ollaan.
Just. Mieleen tulee Venäjän oikeusnäytännöt.
Orpo muuten retvakan oloinen heppu, vetämään asioita oikeastikin. Eri juttu onko tahtoa, ja onko paikkaa sen jälkeen.
Tämä on alustava oletus ja vaikutelma, joka toisaalta ei voi olla liittymättä jotenkin aiempaan.
Ilmoita asiaton viesti
Petteri Orpon asema kokoomuksen puheenjohtajana ei ole kadehdittava. Kokoomukseen on ujuttautunut vuosien saatossa ”viher-arvoliberaalia” porukkaa, joiden poliittinen koti olisi jossain muualla. Tarkoitan tällä porukalla niitä, joiden ideologia on jokseenkin irti reaalimaailmasta. Ovat saaneet puolueessa myös kohtuuttoman aseman ja näkyvyyden.
Ilmoita asiaton viesti