Kaksi oppositiota hallituksen kimpussa
Taannoin Helsingissä nähtiin 11000- 20000 ihmisen rasisminvastainen mielenosoitus. Mielenosoituksessa varmasti kaikki vastustivat rasismia, mutta osa ehkä enemmän kuin rasismia maamme nykyistä hallitusta.
Tänään eduskunta jälleen kokoontuu. Parlamentaarinen oppositio ajaa itseään asemiin hyödyntäen kadunoppositiota asioissa, joissa kyse on yhteiskunnan ilmapiiristä ei niinkään talouden järkevästä hoidosta.
Ihmisarvon kunnioittamisesta on tullut kätevä politiikanteon väline. Se on sääli, sillä rasismi ei ole puoluesidonnaista, vaan sitä esiintyy varmaankin kaikissa puolueissa. Sitä vastaan käytävän kamppailun pitäisi yhdistää ei hajottaa, kun yhteiskuntamme sopeutuu muutokseen uusien suomalaisten myötä.
Mielenosoittaminen on kansalaisten oikeus. Mielenosoitusten järjestäjien tausta vaihtelee. Mielenosoituksia järjestävät sellaisetkin tahot, jotka saavuttavat taatusti äänensä vallankamareissa muutenkin kuuluviin. Ay-liike saattaa syksyn mittaan esim. järjestää isojakin mielenosoituksia suunnitteilla olevia työelämän lainsäädäntömuutoksia vastaan.
Mielenosoituksia järjestävät myös niin sanotut aktivistit, joita löytyy lähes joka lähtöön myös politiikan äärilaidoilta. Mainitussa Helsingin mielenosoituksessa mukana olivat maolaiset ja anarkistit lippuineen, tosin kutsumattomina vieraina tilaisuudessa, jonka takana oli sata järjestöä, joiden nimiä ei kuitenkaan sopinut mainita. Valtaosa mielenosoittajista oli varmaan puolueisiin kuulumattomia ”hyviä ihmisiä”.
Mielenosoituksilla pyritään herättämään julkisuuden huomio vaihtelevin tuloksin. Ne mielenosoitukset, jotka suunnataan selkeästi poliittisia päättäjiä vastaa tai ainakin heidän painostamisekseen saavat varmemmin median huomion osakseen.
Turkistarhauksen kieltämiseen tähtäävä kansalaisaloite ylitti päivässä eduskuntakäsittelyyn tarvittavan kynnyksen. Kansanedustajilta kysyttäessä aloitetta kannatti suurempi joukko kuin sitä vastusti. Kettutytöt saivat aikanaan tuomion. Uskon heidän nauttivan tästä päivästä. Siitä en ole niinkään varma, että kansalaisaloite menee läpi eduskunnassa.
Ja Yle löytää aina mielenosoittajien joukosta sopivan haastateltavan. Ja kyseinen haastateltava osallistuu aina kaikkiin sellaisiin mielenosoituksiin, joissa jollakin tavoin vastustetaan vastustetaan ja vastustetaan. Henkilö on äärivasemmistolainen wannabe räppäri.
Ilmoita asiaton viesti
SDP:n uusi puheenajohtaja Antti Lindtman oli tänään TV1:ssa ja Radio 1:ssa.
Ilmoitti äänestävänsä hallitukselle epäluottamusta.
Kuten blogissa toteat arvoista kätevä käydä keskustelua talouden, rakenneuudisten, työllisyyden ym. sijasta. Eikä tuo keskustelu laannu
tiedonantokeksustelun jälkeenkään.
Toivon mukaan pääministeri Orpo pistää eduskunnassa kovan kovaa vastaan.
Jos kokoomuksessa valittaisiin puoluesihteeri SDP:n ”meriiteillä”, mikä
kohu siitä nousisi. Mutta kokoomuksessa ei valittaisi.
Ilmoita asiaton viesti
Aloite turkistarhauksen hallitusta alasajosta voi hyvinkin mennä läpi. Puolueista vihreät, vasemmistoliitto ja SDP kannattavat tarhauksen kieltämistä, ja kokoomuksessakin on iso tuota eläinrääkkäystä vastustava siipi. Puolueista vain kepu ja RKP vastustavat kynsin ja hampain eläinsuojelun laajentamista myös turkistarhaukseen, joten temppelinharjalle nousevat nyt PS, KD ja kokoomus. Niillä olisi nyt historiallinen tilaisuus lopettaa tämä maallemme jo häpeäksi muodostunut turkistarhauksen suojelu Suomessa.
Sivistysmaissahan tarhaus on jo kokonaan kielletty, tehty aiempaa vaikeammaksi tai sitä ollaan kieltämässä, joten mm-ministeri Sari Essayahin ym. puheet ”laillisesta elinkeinosta” vaikuttavat jo naurettavilta.
Ilmoita asiaton viesti
Mielenosoitukset jaan kolmeen luokkaan:
1. Osoitetaan mieltä pahan tunteen vuoksi
2. Osoitetaan meiltä kun väärin menee, en vain tiedä mitä pitäisi tehdä
3. Esitetään oikaisutoimi.
Ilmoita asiaton viesti
Hyvin harvoin jos koskaan tulee rakentavia ehdotuksia eli kohdan kolme mukaisia esityksiä. Oppositon tavoite on kaataa hallitus eikä tukea sen ajatuksia vaikka ne olisivat Suomen kannalta hyviä ja järkeviä. Tämä on sitä ”pelin politiikkaa” mikä on puolueen edun mukaista mutta ei Suomen.
Ilmoita asiaton viesti