Kuntavaaleista vakavasti

Kuntavaalien siirtämistä kannattaa pohtia. Sitä asianomaisen ministeriön virkamiehet ovat ehdottaneetkin. Päättäville politikoille se ei vain käy. Taitaa olla kulunut melkoisesti aikaa siitä, kun ovat itse joutuneet vaalitoimitsijoita hankkimaan ja muuta vaalijärjestelyä tekemään. Erityisesti tunnen myötätuntoa niitä kuntien virkamiehiä kohtaan, jotka nyt ”koronavaaleja” järjestävät.

Vaalitoimitsijat hankkivat puolueet, jos kykenevät. Kaikki eivät kykene. Korona aiheuttaa uhan, että nimetyt toimitsijat ja heidän varansa, eivät pandemian takia pääse paikalle työtänsä tekemään.

Äänioikeus on niin vahva oikeus, ettei sen käyttämisen estäminen koronan varjolla ei tule kysymykseen. Kuitenkin äänestäjien ja toimitsijoiden turvaaminen tartuntavaaralta tulisi varmistaa. Tämä voi olla hankalaa.

On spekuloitu sillä, että nykyisessä tilanteessa äänestysprosentti jäisi alhaiseksi, varsinkin pelätään, etteivät vanhemmat ikäluokat äänestäisi. Sitä minä en usko. Kunnallisvaalien äänestysprosentti oli viimeksi 58,9%. Kyllä sen verran kuntansa asioista kiinnostuneita tälläkin kertaa varmaan löytyisi.

Silti ehkä kuitenkin kannattaisi vaaleja lykätä, jos epidemia äityy leviämään ärhäkkäämpänä nyt hiihtolomakauden seurauksena. Nyt taittaa olla lähellä viimeiset hetket ministerien muuttaa mieltänsä vaalien ajankohdan suhteen.

jaga
Kokoomus Järvenpää
Ehdolla kuntavaaleissa

Sosiaalista markkinataloutta ja natojäsenyyttä kannattava maahanmuuttoon myönteisesti suhtautuva maltillinen federalisti. Olen Järvenpään Kokoomuksen ehdokkaana kunnallisvaaleissa 2021.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu