Lauantaita odotellessa

Lauantaina kokoontuu Perussuomalaisen puolueen puoluevaltuusto. Kyseinen valtuusto odottaa varmasti jännittyneenä millaisia tuloksia puheenjohtaja Purralla on tuomisinaan hallitusneuvotteluista. Perusuomalaisten tavoitteet maahanmuuton ja ilmastopolitiikan tavoitteet poikkeavat neuvottelukumppaneiden vastaavista.

 

Kukaan ei saa kaikkia tavoitteitaan läpi. Kyse on perussuomalaisten osalta siitä, onko Riika Purran onnistunut saavuttamaan sellaisen neuvottelutulokseen, joka tyydyttää hänen puolueväkeään vai heittääkö hän pyyhkeen kehään?

 

Poliittisen puolueen luonnollinen tavoite on pyrkiä hallitusvaltaan. Oppositio on kiukuttelua varten, mutta sinne pyrkiminen on ymmärrettävää, jos koetaan, että vallan edut eivät korvaa sitä, että puolueen keskeisiä tavoitteita ei ole riittävästi saavutettu.

 

Jos hallitusneuvottelut nyt kaatuvat perussuomalaisten jäykkäniskaisuuteen. Heille saattaisi olla tarjolla ruotsidemokraattien kaltainen tukipuolueen asema. Tosin vähemmistöhallitus saattaisi shoppaille tukea myös muultakin oppositiolta.

 

Perussuomalaisten lähtö hallitusneuvotteluista ovet paukkuen tuskin järkyttäisi muita nyt pöydässä olevia puolueita. Saattaisivat tuntea jopa jonkun asteisia helpotuksen tunteita.

 

Vaikka päädyttäisiin vähemmistöhallitukseen, on silti aivan mahdollista, että vaalikauden kuluessa löytyisi edellytyksiä uuden enemmistöhallituksen syntyyn, kun puolueilla ja eduskuntaryhmillä on ollut riittävästi aikaa analysoida maan tilaa ja oman puolueensa valintoja.

 

jaga
Kokoomus Järvenpää

Sosiaalista markkinataloutta ja natojäsenyyttä kannattava, maahanmuuttoon myönteisesti suhtautuva, maltillinen federalisti.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu