Liikkuvat ratkaisevat valtaanko Stubb vai Haavisto?
Kyllä liikkuvat äänestäjät ratkaisevat nämä presidentinvaalit. Ehdokkailla on toki varmoja kannattajia. Oma ikäluokkani koostuu varsin aatteellisesti vakiintuneesta väestä, jolla on ollut tilaisuus seurata nyt ehdolla olevien tekemisiä vuosikaudet.
Liikkuvien äänestäjien määrä on selvästi kasvanut. Yhä useampi äänestäjä käyttäytyy kuin kuluttaja marketissa olen valmis kokeilemaan erilaisia poliittisia tuotepakkauksia kuloisenkin fiiliksen mukaan. Heidän sanotaan olevan demokratian ritareita. Oletan, että nyt liikkuvat äänestäjät ratkaisevat sen ketkä pääsevät toiselle kierrokselle, jossa poliittisella taustalla onkin sitten ehkä suurempi merkitys, kun valinnan kahdesta luulisi olevan helpompaa kuin runsaammasta joukosta,
Liikkuvien äänestäjien ratkaisuilla on tulevaan poliittiseen ilmastoomme nähden poikkeuksellisen suuri merkitys, joka kansakuntaa syvemmin jakavana tai konsensusyhteiskuntaa tukevana.
Merkitystä sillä on myös maakuvallemme osana yleisiä eurooppalaisia poliittisia trendejä. Tarjolla on ehdokkaita, jotka eurooppalaisessa poliittisessa jakaumassa kuuluvut kovin eri ryhmiin. Nyt gallupjohdossa olevat vaikutusvaltaisimpaan keskustaoikeiston ja kaksi muuta pienempään vihreään ja sen kanssa koossa kilpailevaan laitaoikeistoa edustavaan ryhmään.
Vaalit ovat suuri mediatapahtuma vaalikeskusteluineen, vaalikoneineen, mielipidetiedusteluineen, politiikkajournalistien ja meidän someen kirjottelevien juhlaa. On hyvä, jos tämä ei ole pelkkää viihdettä, vaan myös tilaisuus oppia maailman verkottuneisuudesta ja Suomen roolista tuossa verkossa.
Meidän vaalitapamme on semmoinen, että se suosii poliittista kahtiajakoa. Sellaisen todennäköisesti saamme, joko ns. porvarien ja ns. vihervasemmiston toiselle kierrokselle. Jakolinja voi muodostua myös toisellakin tavalla niiden, jotka pitävät presidentinvirkaa erityisesti kärkivaltuutettunamme suhteessa muuhun maailmaan ja niiden välillä, jotka pitävät häntä ennen kaikkea sisäpoliittisena unilukkarina. Tällaisia äänestäjiä löytyy niin oikealta kuin vasemmaltakin.
Nyt puhutaan myös taktisesta äänestämisestä kolmen kärjen osalta, oman käsitykseni mukaan, toisella kierroksella Stubb voittaisi Haaviston ns. porvarien ja ns. vihervasemmiston välisessä äänestyksessä. Stubb voittaisi myös Halla-ahon, jos nämä olisivat vastakkain. Äänestys Haavisto ja Halla-ahon välillä saattaisi päättyä Haaviston voittoon. Halla-aholla on runsaasti kannatusta, mutta vastustus lienee yleisempää.
Kommentit (0)