Orpon hallitus aktiivinen ja aikaansaava
Nykyinen hallitus näyttää olevan kautta aikaan aktiivisin ja aikaansaavin EU:ssa suomalaisten ja muidenkin unionin kansalaisten etujen ajajana. Orpo menestyi mainiosti Brysselissä sekä kokonaisturvallisuusaloitteen että aseteollisuuden rahoitusaloitteen osalta. Hallituksemme nousee näkyvään rooliin kiistanalaisessa luonnon ennallistamisasiassa. Luulen, että Mykkänen joko kaataa tai hio aloitteen meille sopivaksi.
Varmaan monelle on tullut yllätyksenä, että nykyinen hallitus on seisonut lujana valtataistelussaan SAK:n kanssa. Poliittinen tilanne Suomessa on nyt se, että parlamentaarinen demokratia näyttäisi lujittuvan ja etujärjestöjen ote heikkenee. Monelle ammattiyhdistysten otteen lipsuminen lainsäädäntövallasta merkitsee maailmakuvan muutostarvetta ja siitähän nyt tapellaan.
Moskovassa on tapahtunut kauhistuttava ja tuomittava terroriteko. Ihmetyttää FSB:n kyvyttömyys tällaisten terroritekojen yhteydessä. Terrorin uhasta Moskovassa on varoittanut Yhdysvallat ja oma suurlähetystömmekin. FSB:n saavutukset tavallisiin ihmisiin kohdistuneiden suurten terroritekojen ehkäisyssä vaikuttaa surkealta, puhumattakaan tiedustelun ilmeisestä epäonnistumisesta Ukrainaan hyökättäessä. Tuskinpa FSB joutuu nytkään ”nahkurin orsille” niin intiimi suhde Putinilla siihen on. On hyvä, että meillä niin hallituksessa näytetään ymmärrettävän, että Venäjältä voi nyt tulla mitä tahansa.
Venäjä myöntää runsastuvassa määriin viisumeja Afrikan ja Lähi-idänmaiden kansalaisille. Vaikuttaako tämä laittomien maahan pyrkijöiden määrän lisääntyvään kasvuun Venäjän rajallamme on hyvinkin mahdollista. Miten tällaisia maahan pyrkijöitä meillä kohdeltaisiin, on avoin kysymys, kun rajalakia valmistellaan. Väliaikaisen poikkeuslain mahdollisuus, jolla poiketaan perustuslaista ja kansainvälisistä sopimuksista lienee todennäköinen. Kovassa paikassa turvallisuuspolitiikka kävelee kevyesti juridiikan ylitse. Siitä sitten voidaan kiistellä, mitkä ovat kovan paikan tunnusmerkit.
Katselin Ykkösaamua, Orpo alkaa saada kiinni laivan luotsaamisesta.
Ilmoita asiaton viesti
Olen kyllä täysin eri mieltä blogistin kanssa.
Toki myönnän, että nykykabinetti on aktiivinen. Tosin vanha sanonta jo kertoo, että pahin vaihtoehto hallitsemisessa on se, että hallitsija on tietämätön mutta aktiivinen. Jälki on sen mukaista.
Olen seurannut tiiviisti suomalaista politiikan tekoa jo yli 60 vuotta. Koko sinä aikana, enkä historiaa lukeneena muista aikaisemmiltakaan ajoilta hallitusta, joka jo ennen ensimmäisen toimintavuotensa päättymistä on saanut valtakunnan näin totaalisen sekaisin.
Luottamus yhteiskunnan eri toimijoiden väliltä on syöty täydellisesti. Suomalaiset ovat kuitenkin aina perustaneet toimintansa sen perustalle, että kun yhdessä tehdään asioita, tuottaa se parhaimman lopputuloksen kaikkien näkökulmasta.
Nyt tätä vaihtoehtoa ei enää ainakaan aivan lähitulevaisuudessa tuntuisi löytyvän.
Iso vahinko meidän kaikkien kannalta!
Ilmoita asiaton viesti
60-vuotta katsottu punaisten lasien läpi. Olisi hyvä riisua ne lasit päästä ja katsoa ympärilleen, mitä aikaisemmat hallitukset ovat saaneet aikaan; jättimäiset velat ja pöhöttyneen julkisen talouden. Viime hallituskauden sote- ja koulu-uudistus ovat vertaansa vailla.
Ilmoita asiaton viesti
”Luottamus yhteiskunnan eri toimijoiden väliltä on syöty täydellisesti.”
Onneksi ei sentään hallituksen ja eduskunnan väliltä. Sen tiedämme, että ay-liikkeen luottamus eduskuntaan on mennyt, mutta sitä pitää vaan kestää seuraaviin eduskuntavaaleihin asti. Toivottavasti ay-liike asettaa paremmat ehdokkaat seuraaviin vaaleihin.
Ilmoita asiaton viesti
Hallitus, joka on tuhoamassa Suomen edistyksellisen maineen monen edellisen hallituksen saavutuksina, saa turpiinsa jo toisen kerran EU:ssa viikon sisään.
Nyt liittoutui Orbanin leiriin ennallistamisasetusta vastaan. Maine meni ja jäljet kokoomukselta ovat katastrofi Suomelle. Kokoomuksesta tuli taantumuksen pursi, jonka peräsimessä on persut.
Ilmoita asiaton viesti
Voe tokkiissa, nyt arvoisa kommentoijja nokitte vain itseänne.
Ilmoita asiaton viesti
Pakko myöntää, ettei tämä Orpon kabinetti ainakaan mikään mielistelijähallitus ole. EU:ssa pannaan kampoihin metsättömien maitten idioottimaiselle metsä- ja ennaltamispolitiikalle ja kotimaassa ay-pamppujen häikäilemättömälle kiristyspolitiikalle. Kerrankin hallitus, jolla on selkärankaa.
Ilmoita asiaton viesti