Sotiminen on demokratioille vaikeaa

Autoritäärinen jo lähinnä fasistiseksi luonnehdittava Venäjä on puheissaan sodassa demokraattista ”Länttä” vastaan Ukrainassa. Ukrainassa puolustetaan läntisiä demokraattisia arvoja ennakoivasti koko Euroopan puolesta. Lännessä on kyllä aseita ja tulivoimaa Venäjän lyömiseksi. Sota jatkuu niin kauan, kuin ratkaisevaa voimaa pidättäydytään Ukrainalle antamasta. Sekin mitä nyt luvattu on, aseiden käsittelyyn kouluttamiseen tarvittavien kuukausien päässä. Hävittäjiä ja taistelupanssarivaunuja ei ole edes luvattu. Lisäapu on demokratioissa niin sanotussa poliittisessa prosessissa.

Silloin kun kyseessä ei ole taistelu kansakunnan elämästä suhtautuminen Ukrainan sodan kaltaiseen tilanteeseen on kysymys siitä, millainen priorisointi sopii kunkin maan kotimaiseen poliittiseen tilanteeseen.

Meillä ja muissa Venäjään rajoittuvissa maissa kansalaisten valmius Ukrainan tukemiseen on suurempi kuin niissä eurooppalaisissa maissa, joissa korona, ilmastokysymys, energianhinta, inflaatio yms. ovat poliittisen keskustelun keskiössä. Ranskassa mellakoidaan kohta eläkeuudistuksesta ja Saksassa Leopardien vapauttaminen riippuu sosialidemokraattien tilinteosta pasifististen ihanteiden ja todellisuuden välillä.

Sodat eivät aina pääty diplomaattiseen ratkaisuun. Toinen maailmansota, jota Venäjällä hartaudella muistellaan, päättyi akselivaltojen antautumiseen ja miehityksiin. Vietnamin sota päättyi Etelä-Vietnamin tuhoon, Afganistanin sodat ensin Neuvostoliiton ja sittemmin lännen joukkojen vetäytymiseen. Monen tällaisen sodan tuloksen takana oli puuttuva tuki kotikentiltä. Tällaista puuttuvaa tukea Venäjä taitaa nyt odottaa Ukrainan sodan läntisiltä tukijoukoilta. Kokemus osoittaa, että demokratiat ovat ailahtelevaisia.

Suomen osalta tuskin mihinkään itsenäiseen toimintaan Leopardien tai muunkaan sotilasavun suhteen on kykyä, se tehdään mitä länsi yleensäkin.  Meidän kannaltamme huomionarvoisinta on EU:n ja Naton lähentyminen. Kiinnostavaa ovat myös vakuuttelut, että Turkkiin ja Unkariin kohdistuvaa painetta lisätään. Sehän on jo nähty, etteivät Suomen ja Ruotsin omat toimet ole painoarvoltaan riittäviä tai edes Budapestia ja Ankaraa lopulta kiinnostavia.

Kotoisessa poliittisessa keskustelussa ovat nousut suhtautuminen venäläisiin. Omasta mielestäni venäläiset ja Venäjän valtio ja sen päättäjät ovat kaksi eri asiaa. Tykinammusten lahjoittaminen Ukrainalle on hyväksyttävää rauhaan pakottamisen kaltaista tavallisten kansalaisten taholta ja ehkä vaalimainontaakin eduskuntavaalien alla. Ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja Halla-ahon ammus saattoi kyllä vahingoittaa Halla-ahoa itseään. Jos perussuomalaiset nousisivat hallitukseen Halla-aho olisi saattanut olla heidän ulkoministeri ehdokkaansa, mutta tuskin enää tätä mahdollisuutta on.