Urpilainen pyrkii vääriin pöytiin

Sdp:n presidenttiehdokas Jutta Urpilainen tuntui kampanjansa avauspuheessa korostaneen erityisesti sisäpolitiikkaa ja tukevan opposition kampanjaa hallitusohjelman uudistuspakettia vastaan. Ehkäpä tällä tavalla hänen on neuvottu hakemaan tukea ay-liikkeeltä lähinnä SAK:lta. SAK:n eräiden mahtivaikuttajien kerrotaan olleen Urpilaisen Sdp:n puheenjohtajan paikalta kampeamisen taustavoimina.

”Ketään ei jätetä” on varmaan tepsivä iskulause, mutta siitä huolehtiminen kotimaassa kuuluu lähinnä eduskunnalle, hallitukselle, hyvinvointialueille ja myös kunnille. Presidentin rooli on kotimaan politiikassa hiukan samanlainen kuin piispojen, lähinnä moraalisen auktoriteetin.

Uskoisin, että Jutta Urpilainen on politiikassa niin kokenut, että hän ei, jos presidentiksi valittaisiin, lähtisi haastamaan muita päätöksentekijöitä heille kuuluvissa asioissa.

Presidentin rooli on erityisen korostunut ulkopolitiikassa, jossa karkea jako menee niin, että EU:ssa lautanen on katettu nyt Petteri Orpolle ja Natossa presidentille. Se, että useammalla presidenttiehdokkaalla on kokemusta unionista ei ole peruste tämän käytännön muuttamiseen. Ulkopolitiikassa presidentille riittää roolia, vaikka se onkin sisällöltään yhä enemmän unionivetoista.

Kansassamme on kovasti auktoriteettiuskoa ja presidentillä on korostunut rooli ulko- ja turvallisuuspoliittisen sanoman välittäjänä. Voi olla ja varmaan onkin niin, että Venäjän hallituksen pyrkimys horjuttaa Suomea jatkuvat presidentin vaaleja odoteltaessa ja niiden jälkeenkin.

Nyt olisi hyvä kuulla, miten ehdokkaiden mielestä rajan yli työnnettyihin tulisi suhtautua. Tuskinpa pelkkä raja-asemien sulkeminen riittää, vaan väkeä tulee korpien kautta kuten on tullut ja mennyt ennenkin. Mitä ”ketään ei jätetä” tässä yhteydessä Urpilaiselle ja muillekin ehdokkaille tarkoittaisi olisi tärkeää kuulla.

 

 

 

jaga
Kokoomus Järvenpää

Sosiaalista markkinataloutta ja natojäsenyyttä kannattava, maahanmuuttoon myönteisesti suhtautuva, maltillinen federalisti.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu