Viekö kokoomus tuhkatkin pesästä?
Hallitusneuvottelut ovat alkaneet Petteri Orpon johdolla. Tähän mennessä Orpoa on haastanut vain Sebastian Tynkkynen. Haitanneeko tuo mitään. Kyllä Riikka Purra pitää Tynkkysen ja hänen kaltaisensa perussuomalaiset kansanedustajat kurissa. Sehän muodostuukin tulevassa hallituksessa Purran päätehtäväksi, valtiovarainministerin tehtävien ohella, jos tästä hallitus syntyy.
Vielä hallituspohja ei kuitenkaan ole varma, jos pohja kaatuu se näyttää kaatuvan maahanmuuttoon. Rkp tuskin suostuu perussuomalaisten esittämiin rajoihin työperäisen maahanmuuton suhteen. Sellaiset rajat eivät sovi närpiöläisille.
Maahanmuutto on vähän samanlainen probleemi kuin tuo Tynkysen ylen vainoaminen, joka saattoi tehdä Ylen rahoituksesta koskemattoman. kun siihen puuttuminen markkinoidaan sananvapauteen puuttumisena enemmin kuin säästötoimena. Maahanmuuton hankaloittaminen työperäisen ja myös turvapaikan osalta, näyttäytyy helposti muukalaisvastaisuutena, joka koetaan äärioikeistolaisuudeksi, vaikka se lienee meillä lähinnä sivistymättömyyttä. Euroopan unionin tasolla maahanmuuton pelisäännöistä sopiminen on sellainen asia, jonka edistämiselle tuskin moista vastustusta löytyy.
Jos Petteri Orpo onnistuu ja perussuomalaiset haluavat tosissaan ottaa hallitusvastuuta, niin ministeripaikkajako tulee olemaan mielenkiintoinen. Pääministeri Orpo (kok) ja valtiovarainministeri Purra (ps), siitä ei liene epäilystä.
Muiden ministeriön osalta käytäneen neuvotteluissa ja myös puolueiden sisällä vääntöä.
Jos nyt ministerin tehtävät nimettäisiin samoin kuin Marinin hallituksessa, asia johon en usko, niin veikkaukseni ministereistä olisi seuraava: Ulkoministeri Valtonen (kok), puolustusministeri Häkkänen (kok), oikeusministeri Henriksson (rkp) opetusministeri Essayah (kd), sosiaali- ja terveysministeri Ikonen (kok), perhe- ja peruspalveluministeri Juvonen (ps), sisäministeri Meri (ps), Eurooppa- ja omistajaohjausministeri Salla (kok), kuntaministeri Ranne (ps), elinkeinoministeri Fagerström (kok), ympäristö- ja ilmastoministeri Östman (kd, työministeri Eerola (ps), liikenne- ja viestintäministeri Heinonen (kok), maa-ja metsätalousministeri Kangas (ps), tiede- ja kulttuuriministeri Grahn-Laasonen(kok), Pohjoismaisen yhteistyön ja tasa-arvon ministeri Juuso (ps), kehitysyhteistyö ja ulkomaankauppaministeri Wickström (rkp).
Muutaman voimaministerin lisäksi valta jäänee todellisuudessa virkamiehille, kuten tavallista. Pistin tähän ministeri veikkaukseen joukon vähemmän tunnettuja nimiä ja pari provokaatioksi koettavaa. Puolueiden kannattaa aina nostaa esiin muutamia suurelle yleisölle uudempia nimiä.
Tällainen Orpon hallitus, jonka ulkoministeri olisi Valtonen ja seuraava presidentti olisi, pätevin nyt esillä olleista nimistä, eli Stubb, se olisi semmoinen kokoomuslaisten märkä uni. Jos joku ihmettelee, miksi pidän Stubbia pätevimpänä ehdokkaana, niin hän oli kellokkaistamme se, joka tajusi Venäjän todellisen luonteen jo Georgian sodan tiimoilla.
Stubb: sori siitä…
Asioiden oivaltaminen ei välttämättä takaa pätevyyttä.
X
Ilmoita asiaton viesti
”Jos joku ihmettelee, miksi pidän Stubbia pätevimpänä ehdokkaana, niin hän oli kellokkaistamme se, joka tajusi Venäjän todellisen luonteen jo Georgian sodan tiimoilla.”
Aika kultaa muistot…
”Pääministeri Alexander Stubbin (kok.) mielestä keskustelu energiayhtiö Fennovoiman ydinvoimalahankkeesta on lähtenyt osittain väärille raiteille.
Stubbin mukaan keskustelussa on korostunut liikaa hankkeessa mukana olevan venäläisyhtiön Rosatomin rooli. Stubbin mielestä päätöksessä on kyse vain energiasta.
– Se, joka minua eniten häiritsee tässä keskustelussa, on tietty asenteellisuus, jopa russofobia, joka ilmenee muutamissa puheenvuoroissa. Se tulee nimenomaan sitä kautta, että yritetään lietsoa Venäjä-pelkoa energiapoliittiseen ratkaisuun. Tässä kannattaa puhua energiasta energiana, Stubb sanoi tiistaina eduskunnan lähetekeskustelussa.
Muun muassa vihreiden kansanedustaja Oras Tynkkynen nosti esiin Rosatomin kytkökset Venäjän hallintoon.
– Rosatom ei ole mikään tavallinen yritys. Rosatom on Neuvostoliiton entinen atomienergiaministeriö, joka vastaa edelleen Venäjän ydinasehuollosta. Rosatom on suoraan (presidentti Vladimir) Putinin hallinnassa oleva valtion liikelaitos, jonka tehtäviin kuuluvat, sanatarkasti, Venäjän geopoliittiset intressit, Tynkkynen sanoi.”
https://yle.fi/a/3-7527971
Ilmoita asiaton viesti
Kyseisessä hallituksessa omistajaohjauksesta vastasi Pekka Haavisto. Oras tynkkysen esiintyminen on toki hänelle kunniaksi
Ilmoita asiaton viesti
Stubbille ei niinkään…
Ilmoita asiaton viesti
Njaa, tuo Valtonen tuntee toki kansainvälisen finanssimaailman ja sen pelisäännöt. Liberaalia talousajattelua ei senkään vertaa. Saattaisi olla Valtonen parempi vaihtoehto valtionvarainministeriksi, kuin Purra. Saatais kerrankin nauraa…..
Ilmoita asiaton viesti
En usko että rkp alkaa päsmäröimään.
Mikäli nyt ei saada näillä hallitusta rkp.n takia ja Orpo joutuu menemään lakki kourassa Marinin luo.
On kyseessä sen ljokan nöyryytys kokoomukselle ettei puolue sitä hevin unohda ja jatkossa rkp.llä ei enään mahdollisuuksia osallistua oikeistohallituksiin.
Ilmoita asiaton viesti
Uskon, että perussuomalaiset joutuvan luopumaan tuosta 3000 euron rajastaan. Eiköhän semmoinen puutarhatyön minimipalkka liene todennäköisempi edellytys työperäiselle maahanmuutolle, jos nyt joku raja pitää pönkäksi panna.
Ilmoita asiaton viesti
Jostain sieltä ratkaisu löytynee
Ilmoita asiaton viesti
Eikös Ruotsissa olla juuri sopimassa jotain 2450 € tai sinne päin. Vastapainoksi
Kokoomus hyvin EU-myönteisenä tulee lähemmäksi EU:n tavoitetta mystisessä vuosiluvussa 2035 / 2050.
Ilmoita asiaton viesti
Kokoomus vie tuhkatkin pesästä ja lähettää nekin Brysseliin!
Ilmoita asiaton viesti
Lapin Kansan päätoimittaja Antti Kokkonen ennustaa tämän päivän kolumnissaan, että Orpon ensimmäinen hallituskierros jää suutariksi.
”Urheilutermein rosteri menee vaihtoon”
Kokkonen näkee, että kokoomuksella ei ole mitään järkiperustetta antaa perussuomalaisille siimaa maahanmuutossa. Maahanmuutto on perussuomalaisten ykkösasia kuten hyvin tiedämme.
En ole perillä Kokkosen oraakkelinkyvyistä, enkä liioin hänen yhteyksistään ”pääkallonpaikalle”, mutta vakuuttavasti hän kantansa perustelee.
https://www.lapinkansa.fi/orpon-rosteri-voi-maahanmuuttosolmun-vuoksi-menna-/5513612
https://www.is.fi/politiikka/art-2000009566030.html
Ilmoita asiaton viesti
Niin, arvailuja voi tehdä myös sen perusteella, ketä on ja ketä ei
tällä listalla
https://valtioneuvosto.fi/-/10616/hallitusneuvottelujen-reformipoytien-ja-jaostojen-puheenjohtajat-on-nimetty
——
P.s. On tullut jo selväksi, ettei kaikki ekonomistit säilytä lausunnoisaan taloustieteellistä objektiivisuutta.
P.s. Tulevien korkomenojen kasvuun jo tällä vaalikaudella ei eräillä tahoilla vasemmalla riitä edes sopeutukset, vaan asia hoidettaisiin lisävelanotolla.
Muut Pohjoismaat ja Saksa ovat alenevalla käyrällä velkaantumisesta
https://www.verkkouutiset.fi/a/talta-nayttaa-suomen-velka-verrattuna-ruotsiin-ja-saksaan-taysin-vaara-suunta/#c27b074b
Ilmoita asiaton viesti
” On tullut jo selväksi, ettei kaikki ekonomistit säilytä lausunnoisaan taloustieteellistä objektiivisuutta”. Olen samaa mieltä, mutta ei taloustiede ole luonnontiedettä, sen tuloksiin jää pakostakin häivähdys tutkijan omaksumasta ideologiasta.
Ilmoita asiaton viesti
On se kumma. Ihminen on käynyt kuussa. Vain pari askelta Marsiin ja taivas on avoin.
Taludesta ei ole oppinut yhtään mitään. Ei yhtä ainutta viisautta. Ekaksi pitää tuhlata, jotta voisist säästää. Sitten pitää säästää, jotta voisit tuhlata. Tuhlaamisen ja säästämisen välisen eron pitäisi ratkaista kysymys, vaan ei taloustiede pysty ainakaan vielä vastaamaan.
Ilmoita asiaton viesti
Taivaankappaleiden liikkeet tunnetaan eivät ole arvaamattomia.
Ilmoita asiaton viesti
Tämä nykytilanne olisi ollut helppo ennakoida ja Sannan politiikkaa olisi
pitänyt sopeuttaa sen mukaan. Nyt on turha enää haikailla, että
”tuhkatkin päsästä”.
Ilmoita asiaton viesti
Kyllä se virtahepo olohuoneessa on EU:n tuleva kehitys. Kokoomus vastustaa yhteisvelkaa nimellisesti, mutta tulee hyväksymään syvemmän integraation, muodon vuoksi saatetaan hakea yksittäisiä torjuntavoittoja tai ainakin marmatuksia.
Perussuomalaisille asia on hankalampi. Toisaalta SDP ja Vasemmistoliitto taas hallituskaudellaan hankkiutuivat Natoon. Keskustan hallitusasema taas oli keskeinen Suomen EU-jäsenyydelle. Eli toisaalta integraation syventymisen kannalta voi olla hyväksi että Perussuomalaiset joutuvat selittämään syventyvän integraation omille kannattajilleen.
Ilmoita asiaton viesti
Kokoomus saisi tulla ja viedä tuhkat takan pesästä.
Muuten vaimo huomauttaa (taas).
Ilmoita asiaton viesti