Onko päättäjiltä unohtunut laskutaito ?

”Tupon tulevaisuus on tahdon asia. Tarvitaan kolme osapuolta, palkansaajajärjestöt, työnantajajärjestöt ja valtio. Jos palkansaajat haluavat tupon, heidän täytyy saada kavereita. Ei sitä yksinään voi tehdä.” Valtiosihteeri Raimo Sailas ”
”SDP:n puheenjohtaja, valtiovarainministeri Antti Rinne tunnustaa ajaneensa taloudelliseen tilanteeseen nähden tyystin väärää palkkaratkaisua ay-pomona vuonna 2007. Jälkiviisaana hän katsoi kokonaisuutta uudessa roolissa ollessaan hallituksessa kansakunnan rahakirstun vartijana. – Ostovoima olisi pitänyt hoitaa toisella tavalla. Ratkaisu oli liian kova siihen nähden, mihin tultiin vuonna 2009,kun lama iski päälle. Rinne arvioi valtiontalouden muutoksia. Vuonna 2007 tehtiin hänen mukaansa ratkaisuja, joita ei voi kiittää. Palkankorotuslinja oli yhdeksän prosenttia.”
Kun valtaan pääsee, talouden faktat ja rajat tulee aina esille, näin on suurille lupauksille aina käynyt. Mistä löytyy se viisas raha/pääoma, koska nykyrakenteella velkaannumme yhä enempi, sekä työttömyys lisääntyy.
Tämä johtaa yhä rajumpaan yhteiskunnan luokkajakoon. Ei tarvitse olla mikään talousoppinut, kun seuraa miten viime vuosien palkkaratkaisuja on tehty, jaettavaa ei ole yksinkertaisesti jäänyt .On jouduttu elintasoa pitämään velkarahalla Tämä 2007 ratkaisu oli pääsyy nykyiseen tilanteeseen, talous alkoi elää laskukautta, sitä ”hyvää” ja ”saavutettuja etuja” ei talouteen enää kertynyt, jouduttiin velkakierteeseen, joka on paisunut Vuonna 2000 Suomen valtion menot oli 33 mrd. €. Vuonna 2023 menoja arvioidaan olevan noin 83,2 mrd. €. Eli valtion menot ovat lisääntyneet noin 90 %.
Koko julkisen sektorin yhteenlaskettu velka vuonna 2022 oli 194 mrd. €. (valtio + kunnat
Suomen talous ei ole kehittynyt 2000 – luvulla juuri ollenkaan kansantalous on laskenut – 13 %.
Tässä on myös iso vastuu etujärjestöillä ymmärtää, mikä on realimailma taloudessa.
Tarvitaan kolme osapuolta, palkansaajajärjestöt, työnantajajärjestöt ja valtio. Jos palkansaajat haluavat tupon, heidän täytyy saada kavereita. Ei sitä yksinään voi tehdä.
. Voikin hyvällä syyllä kysyä missä oli kansalaisten/kansantalouden edunvalvonta, kun työehtosopimusta 2007 tehtiin ?
Nämä jo vaikeuttaa jo arjen elämää kansalaisilla, jotka ovat joutuneet tai ovat työelämän ulkopuolella. Tämä näkyy myös yrityksien kannattamattomuutena , joka on nähty suurina irtisanomisina, ym. sosiaalisina ongelmina, joka tulee työttömyyden seurauksena. On aivan sama onko maassa ollut oikeisto tai vasemmisto hallitus velkaantumista ei ole onnistuttu lopettamaan
Tätä nyt kärvistellään rajuna työttömyytenä, ja hyvinvointi palvelujen purkamis talkoina, joka on rajuimmin kohdistunut työelämän ulkopuolella oleviin jotka ovat joutuneet tuloloukkuihin asumistuki/toimeentulo sekä vähävaraisiin eläkeläisiin, joiden ostovoimaa on jatkuvasti heikennetty, sekä hyvinvointialueitten hoitoketjuihin heikennyksinä. ym.
Sosiaalisen pääoman perälauta vuotaa, koska jokaisella puolueella on vuosia ollut omat intressit, toimia vaan oman puolueensa sekä jäsenistönsä hyväksi, jotta nämä äänestäisivät heidät uudestaan valtaan, nyt tämä poliittinen valtapeli, tuhoaa ja velkaannuttaa suomalaista kansantaloutta, sekä pitkään jatkunutta suomalaista hyvinvointia.
Palkkaratkaisuilla pitää olla realisminen näkemys kokonaistalouteen jotta yhteisöllisyyden verkosto on toimiva, ja mahdollisimman laaja ja oikeudenmukainen, tulonjakopolitiikan kautta, ettei kansantalouteen tule jälkipolville liian suurta laskua maksettavaksi. Tämän pitäisi myös palkansaajien edunvalvonta järjestöjen ymmärtää, mikä on realimailma taloudessa. Nykymallilla sosiaalinen pääoma romahtaa, koska parhaiten sitä voimme pitää yllä työn kannattavuuden kautta Talous pitää päivittää realimailmaan, tämä on kansantalouden kannalta kannattavin ratkaisu. Nyt joudumme velkarahalla pitämään yllä sellaista elintasoa/palkkatasoa, mihin meillä ei ole varaa. Tässä pitäisi olla yhteinen näkemys työmarkkinoitten kesken, sekä poliittisella päätöksen teolla, miten tärkkiä sopimuksilla ja keskinäisellä luottamuksella on sosiaalisen pääoman ylläpitämisellä, koska tämän menettäminen maksaa kymmeniä miljardeja yhteiskunnalle
Luonnonvarat ovat ehtyneet kovaa vauhtia, mutta edelleen vaan tähdätään yhä isompaan taloudelliseen kasvuun. Suomessakin tämä näkyy luontopääoman myymisellä ulkolaisille markkinavoimille.
Lähteet :
”Valitettava (velkaantuminen) suunnanmuutos tapahtui viitisentoista vuotta sitten.
Sitä ei ole vieläkään pystytty kääntämään.” (TUPO 2007 )
Seppo Konttinen
Valtiotieteiden maisteri Seppo Konttinen oli Yleisradion taloustoimittaja vuosina 1974–2010.
”Velkaantumisen johdosta kansallisomaisuuttamme on myyty 1990-2023 noin 25 miljardilla eurolla – eriväristen hallitusten päätöksillä ”
Oikeudenmukaisinta olisi korjata vuoden 2007 virhe siellä missä se tehtiin, eli tupo pöydässä. Eikä tuoda niitä köyhien kansalaisten maksettavaksi
Olihan ministeri Stubbilla muistaakseni matikka viisi, vaikka muuten onkin fiksu ja sivistynyt mies.
Ilmoita asiaton viesti
https://yle.fi/a/3-10963666?utm_medium=social&utm_source=facebook-share
Ensimmäinen nainen SDP:n johdossa
Jutta Urpilainen nousi ensimmäisenä naisena SDP:n johtoon kesäkuussa 2008. Hän täytti saman vuoden elokuussa 33 vuotta ja koko maailma oli avoimena edessä.
Urpilainen lupasi suuria muutoksia SDP:n poliittiseen linjaan ja toimintatapoihin. Hän halusi laajentaa sosiaalidemokraattien vetovoimaa uusiin kannattajaryhmiin ja kaventaa muun muassa SAK:n vaikutusvaltaa puolueessa.
Urpilainen muistutti, että SDP ei ole SAK. Tämä linjaus tuli Urpilaiselle myöhemmin kalliiksi.
Puheenjohtajavaalissa Urpilaiselle hävinnyt Erkki Tuomioja kutsui Urpilaisen poliittista linjaa unelmahötöksi.
Nyt Antti Lindtman yrittää lakkokenraaleineen viedä suomen talouden syvemmälle suohon
Ilmoita asiaton viesti