Vain vientimalli voi pelastaa suomen talouden !

Suomen itse aiheutettu velka 16 vuotta eikä loppua näy.
Palkansaaja järjestöt osa syyllisiä velkaantumiseen Suomen kansantalous on kapeilla harteilla Nokian jälkeistä Sampoa ei ole näkyvissä Tupo 2007  vaikutukset ovat 16 vuotta näkyneet suomen taloudessa alijäämäisenä.
Muut Pohjoismaat eivät ole rakentaneet hyvinvointiaan velanotolle, ei ainakaan valtion velanotolle. Suomessa on hyvinvointivaltion menot mutta ei tuloja sen ylläpitämiseen
Suomi on maailman mittakaavassa lilliputtikokokoinen vientivetoinen talous. Taloustieteilijöiden keskuudessa on pitkään vallinnut yhteisymmärrys että kaikkien suomalaisten palkankorotusvara määrittyy lopulta sitä kautta, pärjääkö taloutemme kokonaisuutena ja erityisesti menestymmekö maailmanmarkkinoilla korkean osaamisen tuotteilla. Vientimenestys ja talouskasvu mahdollistavat lopulta myös muiden alojen palkankorotukset. Kaikkien toive ja tavoite on tietenkin se , että palkkoja voitaisiin nostaa. Talouskasvuahan tavoitellaan sen vuoksi , että elintaso kasvaisi ja kaikista voitaisiin pitää huolta.
Kun tulo- ja finanssipolitiikka ovat epäonnistuneet, EU : n keskuspankki on katsonut ottaa ohjaukseen talouspolitiikasta ja jarruttaa inflaatiota sekä velkaantumista äärimmäisen kireällä rahapolitiikalla. Tämä toteutetaan pitämällä euron kurssi epärealistisen korkeana ja reaalikorkotaso huipussaan.
Perusongelmamme on pitkään ollut inflaation ohella velkaantuminen. Noudatettu talouspolitiikka (ylivahva euro , korkea korkotaso, löyhä finanssipolitiikka ja tuottavuuden kasvun ylittäneet palkkaratkaisut) on pitkään heikentänyt nimenomaan julkisen sektorin asemaa sekä velkaantumista.
Yhteiskunta pyörii Euroilla.
Euroopan järjestelmäriskikomitea on julkistanut Suomelle antamansa suosituksen toimenpiteiksi asuntoluotonantoon liittyvien keskipitkän aikavälin riskien vähentämiseksi. Komitean Suomessa havaitsemia haavoittuvuuksia ovat erityisesti kotitalouksien suuri ja kasvanut velkaantuneisuus, taloyhtiölainojen nopea kasvu sekä asuntolainojen ehtojen höltyminen. Kotitalouksien lainavelat kasvoivat 0,2 miljardia euroa vuoden 2023 ensimmäisellä neljänneksellä ja olivat 173,9 miljardia euroa.
. Velkaraha sekä rakennusteollisuus/kotitaloudet ovat olleet kotimaisen talouden veturina 16-vuotta aloittivat luisun ja sitä myötä alamäkeen lähtivät alihankintaketjut ja viimeisenä alkutuotteiden valmistajat.
Suomen talouden romahtaminen on kohtuullisen hyvin tajuttu muualla, mutta Suomen asuntomarkkinat ovat irrallaan realiteeteista. Kun ne romahtavat niin vasta sitten asioiden laita valkenee myös suomalaisille.
Komitean Suomessa havaitsemia haavoittuvuuksia ovat erityisesti kotitalouksien suuri ja kasvanut velkaantuneisuus, taloyhtiölainojen nopea kasvu sekä asuntolainojen ehtojen höltyminen.
Keskuspankit reagoivat korkeaan inflaatioon useilla tavoilla, joista yleisimpiä ovat Keskuspankit nostavat ohjauskorkojaan, mikä tekee lainanotosta kalliimpaa ja vähentää kulutusta ja investointeja. Tämä auttaa hillitsemään kysyntää ja siten inflaatiota
Keskuspankit voivat vähentää rahamäärää taloudessa esimerkiksi myymällä arvopapereita. Tämä vähentää likviditeettiä ja nostaa korkoja, mikä taas hillitsee inflaatiota
Joissakin tapauksissa keskuspankit voivat puuttua valuuttamarkkinoihin vakauttaakseen valuutan arvoa ja hillitäkseen tuontihintojen nousua
Keskuspankit käyttävät viestintää ja ennakoivaa ohjeistusta vaikuttaakseen markkinoiden odotuksiin ja luodakseen luottamusta siihen, että inflaatio saadaan hallintaan
Nämä toimenpiteet voivat olla tehokkaita, mutta niillä on myös sivuvaikutuksia, kuten talouskasvun hidastuminen ja työttömyyden lisääntyminen.

 

JairiPalonen
Sitoutumaton Kokkola

Työura yksityinen sektori ay-aktiivina sekä luottamusmiehenä
Eläkeläinen 76 v kiinnostus yhteiskunnalliset asiat, liikunta harrastukset kalastus, marjastus sekä vapaaehtoistyö lähinnä ADHD/perheitten sekä nuorten ehkäisemistyössä.
2000-luvulla ADHD-liiton ray:n rahoittaman projektin puheenjohtajana kolme vuotta .
Vaikka tieto ja totuus voivat lisätä tuskaa, ennen kuin niitä oppii käsittelemään, ovat ne kuitenkin oikeudenmukaisen yhteiskunnan kehittymisen kannalta välttämättömyys ja samoin ainoa todellisen mielenterveyden lähde.
"mottoni älä ulkoista omaa ajatteluasi oman ajattelun ulkopuolelle "

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu