Kouluissa siirryttävä liharuokapäivään

“Ideologinen”, “stalinistinen”, “elitistinen”. Näillä sanoilla kuvailtiin Helsingin kaupunginvaltuuston päätöstä koulujen kasviruokapäivästä 11 vuotta sitten. Jotkut olivat huolissaan myös siitä, et kasvissafka ei maistuisi tai et se ei olisi lasten ja nuorten terveyden kannalta hyvä homma.

11 vuotta ovat kuitenkin osoittaneet, et huoli oli turhaa. Kasvissafka on rynninyt koulujen suosikkiruokien kärkipaikoille, ja tutkimusnäyttö sen positiivisista terveys- ja ympäristövaikutuksista on vahvistunut entisestään. Helsinki on myös asettanut tavoitteekseen puolittaa lihan ja maidon kulutuksensa vuoteen 2025 mennessä. Tavoitteena tää on ihan jees, mut enemmänkin voitaisiin tehdä.

Helsingin kouluissa on siirryttävä kasvisruokapäivästä liharuokapäivään, jolloin lihaa olisi tarjolla vain yhtenä päivänä viikossa. Tää olisi fiksua niin ympäristön kuin lasten ja nuorten terveyden kannalta, sillä eläinperäinen safka aiheuttaa ympäristöhaittojen lisäksi myös suuria kansanterveydellisiä ongelmia. Kasvisruuan lisääminen kouluissa olisi myös ympäristö- ja terveyskasvatusta parhaimmillaan, sillä sen avulla voitaisiin muuttaa tulevien sukupolvien ruokailutottumuksia pysyvästi kestävämpään suuntaan.

Nyt on tullut aika ottaa seuraava steppi kohti ilmastoystävällisempää ja terveellisempää kouluruokaa!

+4
Jami Haavisto
Vihreät Helsinki
Ehdolla kuntavaaleissa

23-vuotias vihreä nuori Helsingistä, juuret Pohjanmaalla. Molekyylibiotieteiden ja ympäristötalouden opintoja Helsingin yliopistossa. Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan edustajiston jäsen 2021-2022 ja Vihreiden nuorten liittohallituksen jäsen 2020-2021. Ehdolla kuntavaaleissa.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu