Seksuaalinen häirintä ei ole vahinko

Nyt puhutaan seksuaalisesta häirinnästä julkisesti. (#ateema)

Hyvä että aiheesta puhutaan, vihdoinkin. Parempi myöhään kuin ei ollenkaan.

Tarjoilijat, toisinaan myös nuoremmat miespuoliset saavat humalaisilta naisihmisiltä (kummankaan osapuolen ulkonäkö ei välttämättä näyttele näissä mitään roolia) myös ala-arvoista, seksististä puhetta, jonka voi varmasti tulkita myös seksuaaliseksi häirinnäksi. On hyvä muistaa, että myös miehet joutuvat sen kohteeksi.

Huoleni kohdistuu kuitenkin tässä kirjoituksessa isoksi osaksi naispuolisiin seksuaalisen häirinnän kohteeksi joutuviin. Nainen on aina helpompi kohde seksuaaliselle häirinnälle, koska naisen asema on useimmiten heikompi ja turvattomampi kuin miehen, niin työlämässä kuin arjessa muuallakin. Naiset joutuvat kuuntelemaan miesten navanalussoopaa useammin kuin toiste päin.

Omalla kohdallani #metoo alkoi yhdeksän vuotiaana, kun jouduin toistuvasti katsomaan oman ikäiseni naapurin pojan ison veljen masturbointia, pornolehtien selausta ja kuuntelemaan rasvaisia juttuja heidän kodissaan, samassa huoneessa, jossa leikin hänen pikkuveljen kanssa. Ei ollut toista huonetta mihin paeta eikä aikuista, joka olisi asiaan puuttunut.

Tarinaa otsikolla ’seksuaalinen häirintä’ tapahtuneista on minulla paljon, eikä ole tarkoituksen mukaista jakaa sitä kaikkea tässä. Tiedän hyvin mistä puhun ja mistä puhutaan.

En ole ahdistunut asiasta omalta kohdaltani eli en tarvitse myötätuntoa, vaan haluan vain muistuttaa siitä, että seksuaalista häirintää tapahtuu kaikkialla joka päivä, niin tyttölapsille, teineille kuin aikuisille naisillekin, eri ikäisille, eri näköisille, eri kokoisille. Kyllä, sitä tapahtuu myös muille sukupuolille.

 

Tätä sanoo tutkimus aiheesta

Yle selvitti suomalaisten kokemuksia ja asenteita seksuaaliseen häirintään Taloustutkimuksen kyselyn avulla. Tulosten perusteella seksuaalinen häirintä on hyvin yleistä. Esimerkiksi nuorista naisista joka toinen kertoi joutuneensa häirinnän kohteeksi kuluneen 12 kuukauden aikana. 

Ehkä yllättävämpi tulos on tämä: enemmistö kansasta on sitä mieltä, että seksuaaliseen häirintään voi syyllistyä vahingossa. Näin ajattelevat etenkin nuoret, ja miehet keskimäärin enemmän kuin naiset.
Tulosta selittää osittain se, että suomalaiset ovat eri mieltä siitä, mikä on seksuaalista häirintää. https://yle.fi/uutiset/3-9932150

Tässä kohtaa en voi muuta kuin ihmetellä sitä, miten voi olla tässäkin asiassa niin vääristynyt kuva oikeasta/väärästä. Kuinka voi olla eri mieltä siitä mikä on seksuaalista häirintää?

Seksuaalista häirintää on mm. seksistinen puhe, härskejä eleitä, jopa koskettelu, vallankäyttö/alistaminen seksillä – lupailu paremmasta asemasta esim. työpaikalla jne. – seksistiset asiat, jotka tapahtuvat ilman toisen osapuolen suostumusta ja lupaa. Minä ymmärrän asian näin, eikä se sekoitu minulla flirttiin. (vrt.seksuaalinen ahdistelu, joka on kriminalisoitu Suomessa)

Kannattaisi varmasti kotona ja koulussakin ottaa tämäkin asia hyvien käytöstapojen lisäksi siihen loputtomaan ’opittavat asiat elämän varrelle’-listaan.

Asia on vakava ja iso osa ihmisistä tajuaa missä menee sopivan käytöksen raja ja silti osa harrastaa seksuaalista häirintää, päivittäin.

Seksuaalinen häirintä on aina väärin, kohdistui se kehen tahansa!

Minusta seksuaalinen häirintä ei voi olla vahinko!

janettegronfors

Ihmisiä, asioita, ilmiöitä ja yhteiskuntaa tutkaileva suomalainen omin ajatuksin ja mielipitein. Maailmankuvani on monen värinen ja monisyinen.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu