Laitaoikeistolaiset trumpilaiset ja perussuomalaiset

Suomalaisten poliittista keskustelua ja journalismia vaivaa liiallinen tietämättömyys nykyisen laitaoikeiston tieteellisestä tutkimuksesta. Keskustelu ja journalismi on aivan liikaa jämähtänyt vanhoihin asetelmiin kylmän sodan tai jopa maailmansotien väliseltä aikakaudelta. Nykyinen 20-luku ei ole uusi 20-luku eikä uusi kylmä sota ainakaan suoraan.

Jämähtäminen vaikeuttaa muiden muassa trumpismin ja perussuomalaisuuden analyyttistä ymmärtämistä. Ne nähdään joko liian helposti, jopa intellektuaalisesti halvasti historiallisen fasismin uudelleen tulemisena tai niiden perinjuurinen radikaalius jää tajuamatta. Jälkimmäinen ottaa usein vaikenemisen tai eufemistisen populismi-puheen muodon

Hollantilainen Cas Mudde on maailman johtavia laitaoikeiston (engl. far right) tutkijoita. Hän toimi professorina Georgian yliopistossa USAssa. Kolmikymmenvuotisen tutkimuksensa tuloksena Mudde on muodostanut tulkintakehyksen nykyisen laitaoikeiston ja sen muotojen ja ilmentymien ymmärtämiseksi. Tulkintakehyksensä hän on kiteyttänyt populaariin tietokirjaan The Far Right Today (Polity, 2019).

Oikeiston määritelmässään Mudde seuraa italialaisen filosofin Norberto Bobbion oikeiston ja vasemmiston erottelua. Kiteytettynä oikeisto uskoo, että monet yhteiskunnalliset epätasa-arvoisuudet ovat luonnollisia ja oikeutettuja. Vasemmisto kieltää tämän. Vasemmiston mukaan ne ovat keinotekoisia ja vääriä.

Oikeistolainen voi esimerkiksi uskoa, että biologisesti ymmärrettyjen rotujen välillä on luonnollisia ja oikeutettuja epätasa-arvoisuuksia esimerkiksi niiden älykkyyserojen vuoksi. Maltillisempi oikeistolainen voi soveltaa samaa ajattelua yksilöiden välillä: älykkäämpi esimerkiksi vain ansaitsee paremman elintason kuin tyhmempi. Lisäesimerkki oikeistolaisesta ajattelusta voisi olla naisten miehiä pienempien palkkojen pitäminen oikeutettuna naisten ja miesten ”luonnollisen” ja oikeutetun työnjaon vuoksi (esim. naiset hoiva ja miehet johto).

Mudden mukaan laitaoikeisto on oikeistolaisuuden radikaali muoto erotettuna maltillisesti liberaalista oikeistosta, jota Suomessa edustaa perinteisesti muiden muassa RKP. Radikaalia laitaoikeistosta tekee sen reformistinen tai jopa vallankumouksellinen luonne suhteessa maltilliseen, liberaaliin toisen maailmansodan jälkeiseen oikeiston valtavirtaan Länsi-Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa.

Laitaoikeisto on ”systeemin vastainen”. Se vastustaa liberaalia demokratiaa ja kansalaisuuskäsitystä. Liberaalin demokratian ytimessä ovat oikeusvaltio (engl. rule of law), vallanjako (lainsäädäntö- vs. toimeenpano- vs. tuomiovalta) ja vähemmistöjen (perustus)lailliset oikeudet (esim. syrjinnän kielto vähemmistöaseman vuoksi).

Suomen valtiota määrittävä Suomen perustuslaki vuodelta 2000 on hyvä esimerkki liberaalista demokratiasta, joka liittyy liberaaliin kansalaiskäsitykseen. Liberaalin kansalaiskäsityksen mukaan kansalaisuus määrittyy tiettyjen ehtojen mukaan, jotka eivät ole yksinomaan etnisiä. Suomenkin kansalaisuuden voi saada vaikkei olisi etnisesti missään mielessä suomalainen.

Laitaoikeisto jakaantuu radikaaliutensa perusteella kahtia Mudden kehyksessä. Populistinen radikaalioikeisto (engl. populist radical right) on laitaoikeiston reformistinen ja äärioikeisto (engl. extreme right) sen vallankumouksellinen muoto. Populistisesta oikeistoradikalismista tyyppiesimerkkinä on vaikkapa Le Penien Kansallinen rintama Ranskassa tai trumpismi USAssa. Nykyisestä äärioikeistosta Suomessa hyvänä esimerkkinä voi toimia kielletty uunatsiliike PVL.

Radikaaliuden asteen lisäksi näitä laitaoikeiston alaryhmiä erottaa olennaisesti myös suhtautuminen kansan- ja enemmistönvaltaan: kansan ja enemmistön suvereniteettiin. Populistinen radikaalioikeisto kannattaa ainakin nimellisesti tietyllä tavalla ymmärrettyä kansan- ja enemmistönvaltaa, mutta äärioikeisto vastustaa niitä. Siksi trumpilaiset tyypillisesti katsovat edustavansa ”hiljaista enemmistöä”, joka on valkoista.

Äärioikeistolaisuus on siis kansallissosialismista tutusti vahvan autoritaarinen tai jopa totalitaristinen ja elitistinen ideologia. Valta kuuluu eliitille eikä enemmistölle. Siihen valtaan jokaisen on alistuttava. Demokratiasta ei ole tietoakaan. Tyypillisesti se on myös väkivaltainen: se käyttää väkivaltaa politiikan välineenä.

Mudden mukaan äärioikeiston tärkein muoto vähintään historiallisesti onkin fasismi, jonka ytimessä on väkivaltaisuuden ja militarismin lisäksi palingeneettinen eli uudelleensyntymän myytti. Fasismissa uudelleensyntymä, palingenesis on nimenomaan erityisessä mielessä kansallista: fasistit tavoittelevat orgaanisesti ymmärretyn kansan myyttisen kulta-ajan paluuta entistä ehompana. Fasismi on siis olennaisesti kansalle paremman huomisen toivon ideologia, joka voi ottaa utooppisen muodon.

Fasismissa halutaankin luoda ”uusi ihminen”, joka fyysisesti kuntoisena ja ideologisesti puhtaana syntyy palingeneettisen ja puhdistavan sodan myötä. Siinä myös luokkavastakkainasettelut häviävät ja syntyy korporativistinen yhteiskunta, jossa työntekijät ja työnantajat muodostavat yhteiset ammattikunnat.

Toisen maailmansodan jälkeiset laitaoikeistolaiset olivat hyvin tietoisia fasismin ja siihen usein liittyneen biologisen rasismin ja rotuopin (natsit) pahasti leimaavasta luonteesta. Tilalle piti kehittää jotakin muuta esimerkiksi 60-luvun Ranskassa. Fasismiksi, natsiksi ja rotuopin kannattajaksi ei pitänyt leimautua julkisuudessa.

Osittain sen seurauksena on syntynyt nykyinen populistinen oikeistoradikalismikin, joka eroaa fasismista. Siinä kannatetaan kansan- ja enemmistönvaltaa eräässä erityisessä mielessä kuten yllä mainitsin. Ollaan siis tässä mielessä ainakin periaatteessa demokraatteja vaikkei liberaaleja demokraatteja, koska vastustetaan oikeusvaltiota, vallanjakoa ja vähemmistöjen (perustus)laillisia oikeuksia.

Liberaalin demokratian vastaisuus yhdistääkin populistista radikaalioikeistoa ja äärioikeistoa. Sen vuoksi olikin täysin ymmärrettävää, että USAn kongressin valtauksessa nähtiin molempien ryhmien edustajia. Tämän vuoksi Trump haluaa toistuvasti puhutella myös äärioikeistoa ja Suomessa äärioikeisto on kietoutunut perussuomalaiseen puolueeseen muiden muassa Suomen Sisun muodossa.

Populismilla Mudde tarkoittaa hyvin ohutta ideologiaa, jossa yhtenäinen kansa asetetaan korruptoitunutta eliittiä vastaan. Populismi on meillä hyvin tuttua Veikko Vennamon ja hänen oppipoikansa Timo Soinin retoriikasta.

Populistisessa oikeistoradikalismissa keskeinen kysymys on, kuinka kansa ja siten kansallisvaltio ymmärretään. Ensimmäinen näkökohta on luonteeltaan kieltävä: kansa ei määrity liberaalin kansalaisuuskäsityksen mukaan (ks. yllä). Toiseksi kansa määrittyy etnisesti ja sikäli poissulkevasti. Kansallisvaltiossa vallitsee etnisesti ymmärretyn kansan ja sikäli enemmistön valta, koska kansallisvaltion asukkaista valtaosan täytyy kuulua etniseen kansaan. Täten ymmärretty kansallisvaltio on etnokratia.

Populistiseen oikeistoradikalismiin kuuluukin elimellisesti nativismi, jonka mukaan kansallisvaltion asukkaiden tulee valtaosaltaan olla yllä kuvatun kansan jäseniä. ”Ei-kansallisten” ihmisten mahdollisuudeksi jää assimilaatio eli sulautuminen tai sitten syrjäyttäminen tai jopa karkotus. Assimilaation mahdollisuus saattaa riippua siitä, kuinka läheisen kansa edustajasta ajatellaan olevan kysymys. Saksalaisen saatetaan ajatella assimiloituvan Alankomaihin paremmin kuin esimerkiksi kongolaisen. Tässä kannat vaihtelevat populististen oikeistoradikaalien kesken.Tyypillisesti populistinen radikaalioikeisto onkin rasistista muita kuin ”kansaa” kohtaan.

Sen sijaan muslimien assimilaation mahdollisuuteen populistiset oikeistoradikaalit suhtautuvat joko erittäin epäillen tai avoimen kielteisesti, jopa hyökkäävästi. Heidän ideologiaansa leimaakin islamofobia: islamin pelko. Tyypillisesti he samaistavatkin islamin islamismiin: islamin poliittiseen ääritulkintaan, joka on eräs äärioikeistolaisuuden nykyään valitettavan tuttu muoto. Karkeasti sanottuna jokaisen muslimin ajatellaan olevan vähintään potentiaalinen islamistinen terroristi.

Islamofobia on hyvin tuttu ilmiö kaikille tällä vuosituhannella aikuisuuttaan eläneille. Se on 2000-luvun juutalaisvihaa.

Populistinen oikeistoradikalismi on kurin ja järjestyksen ideologia. Yhteiskunnassa tulee vallita hierarkia, jonka mukaista kuria ja järjestystä julkinen valta valvoo ja ylläpitää. Tämä ulottuu koulumaailmasta poliisin ja armeijan harjoittamaan järjestyksenpitoon nativistista etnokratiaa uhkaavia elementtejä kohtaan.

Eräs perinteinen yhteiskunnallinen hierarkia on tietenkin kaksiarvoinen sukupuolijärjestelmä, jossa miehet ovat naisia korkeammassa valta-asemassa, minkä järjestelmässä ajatellaan olevan luonnollista ja oikein.

Feminismi eri muodoissaan on jo pitkään haastanut tätä kaksiarvoista valtahierarkiaa. Populistinen oikeistoradikalismi on siis myös anti-feminististä, joka usein leimataan kommunistiseksi tai vähintään luonnollista oikeaa järjestystä uhkaavaksi (kuten myös transihmiset).

Sikäli populistista oikeistoradikalismia leimaa myös misogynia, naisviha teknisenä käsitteenä: voimakas antipatia tai suoranainen viha erityisesti naisiksi oletettuja feministejä kohtaan. Se voi olla myös naisten välistä.

Väitän, että Suomessa mielipidemittausten suosituin puolue perussuomalaiset on meidän trumpilaisuutemme: laitaoikeistolainen puolue populistisen radikaalioikeiston mielessä. On suorastaan johdonmukaista, että monet johtavatkin perussuomalaiset ovat avoimesti fanittaneet Trumpia, esimerkiksi ehdottaneet hänelle Nobelin rauhanpalkintoa. Mudden tulkintakehys osuus perussuomalaisiin kuin nenä päähän puheenjohtaja Jussi Halla-ahoa myöten.

Siitä lisää tulevassa kirjoituksessani.

Jani Hakkarainen

FT Jani Hakkarainen on Tampereen yliopiston teoreettisen filosofian dosentti ja yliopistonlehtori.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu