Valtio ottaa teknistä velkaa, me maksamme. Tavalla tai toisella.

Tekninen velka IT-järjestelmissä kuten Apotti, maksetaan pahimmassa tapauksessa hengelläsi tai vakavalla elinikäisellä hoitovirheellä.

Sarastria365-järjestelmässä, seuraus voi olla maksuhäiriömerkintä, lainkäytön järjestelmissä vapautesi menetys, tai vaikka lapsesi huostaanotto.

Tekniseen velkaan johtavat heikolla tietämyspohjalla tehdyt päätökset hallituksemme IT-hankinnoista. Nämä päätökset maksavat oikeata rahaa ja velkaannuttavat Suomen valtiota entisestään. IT-järjestelmien  heikot toteutukset myös vahingoittavat ihmiselämiä matkan varrella, varsinkin kun niitä lähdetään toteuttamaan vailla täyttä ymmärrystä. Olen itse ollut kohta 15-vuotta päivätöissä IT-alan ammattilaisena. Olen kehittänyt monenlaista järjestelmää, mukaanlukien valtion järjestelmiä. Olen tehnyt kovaa duunia näiden parissa, mutta huomannut myös kuinka usein ostetaan tai päätetään ratkaisuista, joissa mennään siitä missä aita on matalin tai etsitään oikoteitä onneen.

Tämä on teknisen velan tie, yksi Suomen velkaantumisen rattaiden pyörimisen juurisyistä, joka saadaan ”puhumalla tekniikkaa” lakaistua maton alle. Esitän jäljempänä korjausehdotuksia aiheeseen, mutta ensin hieman termistöä:

Tekninen velka tai suunnitteluvelka tarkoittaa ohjelmistotuotannossa ylimääräistä työtä, joka tulee kun lyhyellä tähtäimellä käytetään helppoa ratkaisua sen sijaan että käytettäisiin parhaiten soveltuvaa ratkaisua.^[1]

Teknisellä velalla kuvataan kehitystyössä tehtyjä oikoteitä, jotka aiheuttavat ohjelmiston sisäisen laadun heikentymistä ja sitä käytetään kun puhutaan miten resursseja jaetaan ylläpitoon uusien ominaisuuksien ja ohjelmointivirheiden korjauksien rinnalla.^[2]

Waltteri Turunen kirjoittaa 24.9.2021:

Tekninen velka on kuin rahallista velkaa. Kehitystiimi ottaa sitä, kun se käyttää oikoteitä ja toimittaa koodia, joka ei täysin sovellu senhetkiseen toimeksiantoon. Tekninen velka vähentää tiimin tuottavuutta. Tämä tuottavuuden menetys on teknisen velan korko. ^[3]

Valtion IT-järjestelmien hankinta on kankeaa ja epätehokasta, vaikka se pintapuolin näyttäisikin tehokkaalta. Otetaan se järjestelmä, missä hintalappu on halvin, on ollut pitkään toimintatapa. Silloin tulee ostettua työharjoittelijoilla teetettyä tai hädin tuskin pätevyysvaatimukset täyttävillä ohjelmoijilla sekä ohjelmistotiimeillä toteutettua sutta ja sekundaa, mutta kunhan hintalappu on ostohetkellä alhaisin, niin voidaan kerskua ostaneemme tehokkaasti. Lopputulos on se, että teknistä velkaa kerrytetään niillä huonoilla ohjelmointi ratkaisuilla ja juurikin näillä oikoteillä onneen ohjelmistokehitystyössä IT-hankkeen aikana.

Nämä valinnat johtavat ongelmiin, joista monet valtion järjestelmät kärsivät koska nämä oikotiet eivät ole kuin tapa saada valtiolle asiakkaan näyttämään että homma toimii – kun tosiasiassa alla kertyy kokoajan isompi loppulasku järjestelmän viiveiden muodossa – vaikkei juuri mikään oikeasti toimi kunnolla. Joskus nämä oikotie-toteutukset ovat johtuneet siitä, kun ei vain olla osattu soveltaa ohjelmistokehittäjien kokemattomuudesta tai väärästä erikoisosaamisesta johtuen kehitystyön laadukkaita ratkaisuja – mutta arvaisin että näitä on myös tahallisesti tehty pitkittääkseen projektin kestoa ja maksimoidakseen tuoton kolmannen osapuolen yritykselle vastuussa toteutuksesta.

Tällaisesta toiminnasta siispä suoraan seuraa sisäisen laadun heikentymistä joka johtaa lisäkuluihin – eli valtiomme velkaantumiseen entisestään koska työt eivät valmistu ajallaan. Näin järjestelmien toimittajat saavatkin halvalla sisään ostetulle järjestelmälle sen kilpailituksessa toiseksi kalliimman tai kolmanneksi kalliimman hintalapun aikaiseksi ja hyvät katteet omien firmojensa taskuihin. Sinä ja minä maksetaan sitten tästä huvista kuten artikkelin alussa kuvailin, kukin tavallaan arpaonnesta ja järjestelmästä riippuen.

Haluan korjata tätä tilannetta IT-ammattilaisena ja antaa tähän kolme lääkettä tarjolle mikäli satut olemaan päättävässä asemassa ja luet tätä kirjoitustani:

1. Suomen valtion IT-järjestelmähankinnoissa pitää jäävätä hankinnasta päättävät henkilöt jotka ovat olleet töissä jossain työelämänsä vaiheessa siinä yrityksessä joka ratkaisua tai palvelua tarjoaa. Rautaisia alan ammattilaisia löytyy muitakin valtioltamme tekemään hankintapäätöksiä ohjelmistoista kuin vain juuri se selkeästi eturistiriidassa oleva jäävi henkilö. Tällaiset henkilöt vaan väistämättä ovat puolueellisia, sillä aika kultaa muistot entisissä firmoissa vietetyistä ajoista, jne.
2. Suomen valtio tarvitsee IT-alan ammattilaisia toteuttavalla sekä suunnittelevalla tasolla jotka ovat suoraan Suomen valtiolla töissä, eivätkä kolmannen osapuolen konsulttitaloissa. Ei voi olla niin, että vain IT-suunnittelijoita, arkkitehtejä ja pomoja on valtiolla töissä, muttei ketään toteuttavaa tahoa koska ”…ne ostetaan sitten talon ulkopuolelta”. Valtion omat toteuttavan tason ohjelmoijat ovat ydintärkeitä punnitsemaan raa’an työn määriä ja arvioita, joita kolmannet osapuolet ehdottelevat, toimittavat ja myyvät valtiomme IT-hankkeisiin. Syy tähän on se, että päättäjät tarvitsevat näiden ohjelmoijien alati kehittyvää ja monimutkaista ammattitaitoa arvioimaan toteutustason realiteettejä joihin suunnittelijoilla ja pomoilla ei ole aikaa perehtyä työnsä laadusta johtuen – he suunnittelevat ylätason asioita pilvilinnoistaan katsoen. Nykyään tosiaan näin ei ole, vaan toteuttavaa työtä tekevät ovat lähes aina ulkopuolisia konsultteja ja sitten kun se toteutustyö laahaa, ihmetellään miksi kun ei tiedetä käytännön asioista mitään, osataan vaan suunnitella. Keskijohtoa IT-puolella valtiolla riittää. Nämä tosin ovat yleensä etääntyneitä näistä ”oikesta ohjelmistokehittäjän töistä” sekä niin ylityöllistettyjä että he tarvitsevat matalan tason toteuttajien ja työn tekijöiden apua arkiaskareissa – jolloin kysytään neuvoa siltä ulkopuoliselta toimittajalta että mitähän kannattaisi tehdä kun omia IT-toteuttajia ei vaan ole jotka tietäisivät realiteeteistä jotain. Voit itse kuvitella mitä toimittaja tähän vastaa – tottakai että osta minulta ja osta lisää! Valtiomme tarvitsee molemman tason osaajia – nimenomaan valtion omasta tallista – ilman kolmannen osapuolen toimittajan tarvetta myydä lisää työtä ja vähemmän hyviä ratkaisuja jotta teknistä velkaa voidaan kerryttää lisää – koska silloinhan on taas enemmän laskutettavaa työtä kun projektiaikataulut paukkuvat ja pitää korjata sitä juttua jota ei nyt ihan saatukkaan oikein tehtyä kerralla kun valittiin se hatara mutta halpa oikotie toteutustavaksi…
3. IT-järjestelmän hankinnassa ei saa valita halvinta ratkaisua, vaan tarkoitukseen sopiva, rehelliset kustannukset huomioon-ottava, valtion omien toteuttavien sekä suunnittelevien IT-ammattilaisten arvioima ratkaisu. Ei ole millään tasolla järkevää tehdä valintaa pelkästään suunnitelutyötä tekevien ja ”korkean tason päättäjien” johdolla, sillä heidän arkityötehtävänsä ovat erilaisia kuin toteutusta tekevän ns. ”peruskoodarin” – joita ehdottomasti tarvitaan punnitsemaan järjestelmähankinnan sudenkuoppia joita myyvä taho voi yrittää piilotella saadakseen tarjouksensa hyväksyttyä, että voi laskuttaa sitten lisää teknisen velan kerryttämisen kautta asiakastaan, meitä Suomen kansalaisia.

Näillä korjauksilla tai näitä kehittämällä paremmaksi yhdessä, voimme päästä tilanteeseen jossa Apotti-reggaeta ei tarvita.

Näin toimiessamme voimme myös nukkua yömme paremmin tietäen, että päiväkodin hoitajat saavat palkkansa ajallaan eikä oikeasti yksinkertaiset palkanlasku IT-järjestelmän päivitysprojektit vie joululahjarahoja arkemme sankareilta.