Suomalaisista 43 prosenttia käy töissä, ottakaa vassarit mallia vaikka Tanskan työllisyystoimista

Hallitus on sitoutunut synnyttämään Suomeen 80 000 työllistä.  Vasemmistohallituksemme nykyiset lääkkeet työllisyystoimien parantamiseksi tulevat kalliiksi. Esimerkiksi oppivelvollisuuden pidentäminen tulee maksamaan paljon suunniteltua enemmän, koska pakottaminen toisen asteen koulutukseen tulee sitomaan opettajien lisäksi myös lukuisia muita viranomaisia sekä tukitoimien tuottajia työskentelmään yhden oppilaan ympärille. Hallitus on saanut tähän mennessä aikaiseksi eläkeputken asteittaisen lakkauttamisen sekä työttömien aktivointimallin, jota edellisen Sipilän hallituksen aikaan vasemmistosta haukuttiin vimmatusti.

Paras lääke työllisyystoimien parantamiseksi olisi siirtyminen paikalliseen sopimiseen, josta on paljon jauhettu viime vuosina. Hyvät esimerkit ja mallit löytyvät aivan naapurimaistamme kuten esimerkiksi Ruotsista ja Tanskasta, joissa molemmissa maissa demarivetoiset hallitukset eivät ole haikailleet paluuta Suomen kaltaisiin jäykempiin työmarkkinoihin. Lisäksi Keskustan nykyinen puheenjohtaja on väläytellyt hallituksesta lähtökorttia, jos sopua ei synny työllisyystoimien suhteen puoliväliriihessä.

Koronapandemiakin toivon mukaan hellittää pian, niin hallituksen olisi hyvä kääntää katse näihin haasteisiin. Suomen julkinen velka on nousemassa lähelle 70 prosenttia bkt:stä tänä vuonna, kun ennen pandemiaa oltiin noin 60 prosentin tasolla. Samalla kustannuskilpailukykymme heikkenee keskeisiin kilpailijamaihimme nähden.

Uutislähteitä:

https://www.etla.fi/ajankohtaista/etla-ennustaa-virus-varjostaa-viela-kevatta-loppuvuosi-on-jo-valoisampi/

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/4296dd5e-d4c5-493a-93bd-1fb13263da96

https://www.libera.fi/2021/02/16/hallituksen-tyollisyystoimet-tai-toimettomuudet-osa-i-pohjoismaisen-tyonhaun-malli/

https://yle.fi/uutiset/3-11844750

+1
Jani Raespuro
Kokoomus Espoo
Ehdolla kuntavaaleissa

Olen vuonna 1983 syntynyt, avioliitossa ja perheeseen kuuluu myös kolme lasta. Vapaa-aikani kuluu kuntosalilla ja lasten harrastuksissa. Koulutukseltani olen yhteiskuntatieteiden maisteri ja töissä olen lastensuojelussa sosiaalityöntekijänä. Olen ehdolla Espoon kaupunginvaltuustoon Espoon Kokoomuksen riveistä kuntavaaleissa 2021.
Sähköposti: jani.raespuro.jr@gmail.com

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu