Maailma ei ole muuttunut

Uusi Suomi kertoo Vasemmistoliiton kansanedustaja Anna Kontulan päätyneen pohdinnoissaan siihen, että hän ei kannata Suomen NATO-jäsenyyttä.

  • ”Kirjoitin muutama viikko sitten, että tarvitsen aikaa selvittääkseni, onko maailma muuttunut sillä tavoin, että Nato-kantaani pitäisi päivittää. Olen päätynyt siihen, että ei ole”,

kirjoittaa Kontula

Minulla tosin on omat epäilyni siitä, kuinka aidosti Kontula on asiaa pohtinut, mutta oikeassa hän on siinä, että maailma ei tosiaankaan ole oleellisesti muuttunut. Ei ainakaan viime helmikuussa. Silloin vain saimme tuoreen muistutuksen siitä, millainen se on.

Maailma on tosiaan ollut jo toistakymmentä vuotta sellainen, että meillä on naapurina aggressiivinen ja laajentumishaluinen suurvalta, joka kokee vääryyttä siitä, että Neuvostoliitto hajosi, ja sen vasallivaltiot ja jopa osa entisistä neuvostotasavalloista on liittynyt NATOon. 24.2.2022 tämä konkretisoitui kun Euroopassa alkoi sota Venäjän sotilasjoukkojen ylitettyä Ukrainan rajan. Antiikin Rooman valtakunnan aikainen rauhan kausi Pax Romana säilyy edelleen Euroopan pisimpänä yhtäjaksoisena rauhan aikana.

Ainoa oikea tapa Suomelle reagoida Venäjän hyökkäykseen on tehdä se, mikä olisi pitänyt tehdä jo 1991 tai vihon viimeistään 2004 eli liittyä puolustusliitto NATOon. Neuvostoliiton ollessa voimissaan NATOn jäsenyys ei ollut realistinen vaihtoehto ja puolueettomuuspolitiikka toimi, sillä Neuvostoliitolle tuntui riittävän se, mitä se oli siihen asti saavuttanut. Se eli käytännössä siis Venäjähän hallitsi Varsovan liiton satelliittivaltioidensa kautta lähes puolta Eurooppaa. Nyt tilanne on toinen, kun Venäjä on menettänyt suurimman osan asemastaan Euroopassa ja selvästikin hakee kostoa vääryydeksi kokemastaan tilanteesta.

NATOon liittymisen pitäisi olla itsestään selvää koska Suomi on puolustusvoimien kalustoa myöten siihen valmis, mutta vain juridinen loppusilaus puuttuu. Suomi-neito on jo alttarilla morsiuspuku päällä. Enää puuttuu vain ”Tahdon!” ja sormuksen nimettömään pujottaminen. Jäsenyys ei myöskään estä meitä taipumasta mihin tahansa Venäjän vaatimukseen. Jos Suomi joskus haluaisi myöntyä esimerkiksi johonkin Venäjän aluevaatimukseen tai mitä itänaapuri nyt keksiikään vaatia, niin ei NATO sitä estäisi. Se vain antaisi hieman kestävämmän selkänojan, mihin nojata, jos jostain syystä emme haluaisikaan vaatimuksiin taipua.

Liittyminen pitäisi myös hoitaa niin nopeasti kuin mahdollista nyt, kun Venäjä on vielä kiireinen Ukrainassa, jossa tehdään ihailtavan kovaa vastarintaa. Ukrainalaisten veri vuotaa Suomenkin puolesta. Ei anneta sen mennä hukkaan!

+19
janikorhonen
Muut Jyväskylä

Riippumaton liberaali

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu