Jumalattomuuden puolustus

Mitä jumalattomampi jokin asia on, sitä kiivaammin sitä pitää puolustaa.

Tämän päivän ”hyvät ihmiset” taistelevat jumalattomuuden puolesta Jumalaa vastaan.

Lukuunottamatta Allahia ja lähettilästään Muhammedia – Islamia vastaan ei taistella, vaan sen puolesta kiivaillaan jo Suomessakin. Oikeuslaitosta myöten.

Me ihmiset olemme jumalattomia. Luonnostamme. Siksi, kun puolustamme itseämme ja omia tekojamme, puolustamme jumalattomuutta.

Puolustamme henkeen ja vereen sitä, ettei ole Jumalaa, eli että olemme jumalattomia.

Puolustamme jumalattomia tekojamme.

Mitä jumalattomampi asia, sitä kiivaammin sitä tulee puolustaa.

En ryhdy erikseen listaamaan ihmisen jumalattomia tekoja tai ajatuksia. Jokainen ne sisimmässään tietää ja tunnistaa.

Me ihmiset kuvittelemme, että kun puolustamme jumalattomuutta, taistelemme hyvän puolesta pahaa vastaan.

Ikäänkuin taistelisimme kieltolakia vastaan.

Kuvittelemme että jumalattomuus on vapautta, ja taas puolestaan, että Jumalallisuus olisi vankeutta.

Onko Jumala kieltänyt meiltä mitään hyvää?

Silti kuvittelemme, että jumalattomuus olisi jonkun hyvän ja arvokkaan asian puolesta taistelua.

Jokainen kuvittelee tekevänsä hyvää – pahaa ei yksikään – ei edes eno käsimerkkeineen.

Kuka voi syyttää ihmistä mistään?

Hän on sekä tieteen että Raamatun mukaan jumalaton, eli elää ilman Jumalaa maailmassa.

Raamattu näet sanoo myös, ettei täällä ole luonnostaan ketään, joka etsii Jumalaa, ei yhden yhtäkään. Kaikki ovat pois poikenneet.

Kaikki siis ovat jumalattomia.

Jos joku uskoo Jumalaan, hänet pitää tehdä naurunalaiseksi.

Jumalaton ei halua nähdä ympärillään ihmisiä, jotka eivät olisi jumalattomia kuten hän itse.

Siksi jumalaton hyökkää uskoa vastaan. Hän perustelee kaiken tieteen valossa. Eli hyvin hämärässä valossa. Sillä tiede ilman Jumalaa on pimeyttä.

Kun jumalaton hyökkää uskoa vastaan, hän kuvittelee taistelevansa hyvän puolesta pahaa vastaan. Totuuden puolesta valhetta vastaan.

Mutta onko jumalattomuus, se että ihminen on ikuisesti ja lopullisesti ilman Jumalaa, totta? Onko se absoluuttinen lopullinen totuus?

Minä koen etten ole ilman Jumalaa. Elänkö valheessa? Sumutanko vain itseäni?

Se, mikä minussa on loppumatonta, on jumalallista.

Se taas, millä on alku ja loppu, on ajallista.

Enkö saa uskoa, että minussa on jotakin loppumatonta? Onko se keltään pois? Miksi se, minun uskoni, on tarpeen torpetoida alas välittömästi?

Uhkaako se omaa jumalattomuuttasi?

Minun puolesta jokainen saa uskoa vaikka heinäseipääseen, jos se tuo hänelle lohtua. Jos se auttaa jaksamaan täällä maailmassa. Jos se antaa turvaa kuoleman tai menetyksen hetkellä.

Saa myös olla uskomatta mihinkään.

Saa uskoa Allahiin, sateenkaareen, saatanaan, rahaan, valtaan tai maineeseen.

Ei se ole minulta pois.

Ihmettelen vaan, miksi jumalattomuus on nostettu valokeilaan, jotta sitä pitää, ikäänkuin jotakin hyvää ja kaunista, kaikin keinoin puolustaa ja edistää maailmassa?

Ja että vain jumalattomuus pelastaa.

Vain jumalattomuus on puolustamisen arvoinen asia.

Ja että vain jumalattomuus on totta.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu