3 Kysymystä Fortumiin ja Uniperiin liittyen

Tässä esitän 3 kysymystä Fortumin ja Uniperin tapaukseen liittyen, jotka mielestäni ovat oleellisia, mutta joita en itse ainakaan ole nähnyt esitettävän saati käsiteltävän julkisuudessa.

  1. Mitä sovittu alun perin ostettaessa Uniperia (ja toki myös osuutta lisättäessä)?

Tällä tarkoitan, että miksi Uniperia ei ole jaettu osiin, erillisiin yhtiöihin, erillisia osto- ja myyntiyhtiöitä  ym. jotta riskiä olisi saatu padottua ja huomattavasti pienennettyä. Tässä olisi ollut lukuisia erilaisia vaihtoehtoja toimia, jotta ei oltaisi nykyisen kaltaisessa tilanteessa. Onko sitouduttu olemaan tekemästä tämän kaltaisia toimia? Miten ja millä tavalla?

  1. Miksi Uniperin ”hyvät ja Fortumin haluamat osat” eivät olleet 8 miljardin rahoituksen ehtona ja vakuutena?

Alkuvuodesta oli luettavissa miten Fortum ja Uniper olivat sopineet 8 miljardin rahoitusjärjestelyistä.

https://www.fortum.fi/media/2022/01/fortumin-tytaryhtio-uniper-varautuu-turvaamaan-likviditeettinsa-aarimmaisissa-markkinaolosuhteissa-rahoitusjarjestelyilla-muun-muassa-kfw-bankilta-ja-fortumilta

https://www.hs.fi/talous/art-2000008519388.html

En ole noita ehtoja lukenut, mutta lukiessa millaiseen sopimukseen on suostuttu (mm. miten uusi saksalainen rahoitus on ensisijainen takaisinmaksun osalta), niin ei voi olla päätymättä tuohon kysymykseen. Etenkin kun meille on useaan otteeseen julkisuudessa kerrottu miten Fortumin tavoitteena oli neuvotteluissa Uniperin pilkkominen ja siitä tiettyjen osien sille jääminen. Joten on enemmän kuin aiheellista kysyä miksi tuota asiaa ei pohjustettu ja varmistettu jo tämän rahoituksen yhteydessä?

  1. Miksi oli kiire?

Tiukoissa neuvotteluissa on aina oleellista tiedostaa kenellä on kiire (ja paine). Rehellisemmin sanottuna kenellä osapuolella on suurin paine ja hätä saada sopimus aikaiseksi, tai kääntäen kenen puolella aika ns. on. Julkisuuden kuvan mukaan suurempi paine tuntui olevan Fortumilla ja Suomen neuvottelijoilla, vaikka jos Fortum ja sen johto olisi hoitanut tehtävänsä edes kohtuullisesti (hyvästä tai erinomaisesta puhumattakaan) olisi suurempi kiire ja paine pitänyt olla joko Saksan edustajilla tai pankkisektorilla johdannaisiin liittyvien asioiden vuoksi. Miksi tämän kaltainen kuva välittyi vahvasti ja miksi suostuttiin nykyisen kaltaiseen erittäin huonoon sopimukseen Fortumin ja Suomen osalta? Miksi ei sanottu huonolle sopimukselle kohteliaasti, mutta jämäkästi ”nein danke”.

Siltä varalta, että joku laittaa kommentin, että mitä sitten olisi pitänyt tehdä ym. niin laitetaan se jo samalla tähän mukaan. Luonnollisesti jo oston aikana olisi pitänyt olla suostumatta johdon käsiä sitoviin sopimuksiin, ainakaan liiallisilta osilta (kysymys 1). Tämän jälkeen, ja etenkin kun Fortumin johtoa on vaihtunut, olisi ”kissojen ja koirien kanssa” pitänyt mikroskooppisella tarkkuudella etsiä keinoja tehdä parhaimmaksi nähtyjä järjestelyjä kohtuuttomien riskien (joista paljon varoiteltiin etukäteen) pienentämiseksi, ja siten tehdä tilanteesta hallittavampi. Tähän olisi pitänyt käyttää pahimpia yritys- ja sopimusjuridiikan ”haita”, joita rahalla on saatavissa, ja jotka ovat erikoistuneet porsaanreikien löytämiseen. Tarkemmin sanottuna mahdollisesti olisi mahdollisuuksien mukaan pitänyt eriyttää kaasu- osto- ja myyntitoimintoja, sekä johdannaistoimintoja toisistaan niin, ettei kokonaisriski kasva liian suureksi. Tähän olisi mahdollisesti voinut kuulua myös maakohtaista hajautusta, tai mitä ikinä Fortumin johto ja asiantuntijat olisivat katsoneet parhaimmaksi riskien hallinnan osalta. Suoraan sanottuna joitakin toimintoja olisi pitänyt pystyä kirjaamaan (tai ajamaan) alas mahdollisimman pienin haittavaikutuksin. Etenkin kun liian suurista riskien keskittymistä useamman tahon toimesta etukäteen varoiteltiin ihan julkisuudessakin.

Vuoden vaihteen 8 miljardin rahoituksen kohdalla Fortumin asemaa olisi ehdottomasti pitänyt vielä vahvistaa riskien hallinnan osalta. Fortumin rahoitus olisi ehdottomasti pitänyt olla ensisijaista maksamisen osalta, sekä sen vakuutena olisi tavalla tai toisella pitänyt olla ne Fortumin haluamat osat Uniperista. Jos Fortumin sisältä ei tähän osaamista ole riittävällä tasolla niin tässä kohtaa ei myöskään olisi pitänyt rahassa säästää mahdollista ulkopuolista apua käytettäessä. Eli tuon rahoituksen myötä Fortumin ja Suomen neuvottelijoiden asema olisi pitänyt olla sellainen, että tarvittaessa (ei toki ensimmäinen eikä edes toinenkaan vaihtoehto) olisi ollut varaa sanoa, että jos parempaan sopimukseen ei päästä, niin sitten Uniper ajetaan nurin. Tämän viimeisen vaihtoehdon johdosta ovat tuon rahoituksen ehdot ja toteutus äärimmäisen kriittinen asia, jotta paine ja aika (kysymykset 1,2 ja  3) olisi ollut Fortumin puolella.

Mikäli joku näkee tämän kaltaisen toiminnan jotenkin moitittavana, niin on pakko muistuttaa elämän ikävistä realiteeteista. Kuten myös, että ”oma maa ensin ajattelu on väärin” on äärimmäisen huono asenne, erityisesti silloin, kun maailmalla on paljon tahoja, joiden asenne on enemmänkin pokerista tuttu (ja huomattavasti karumpi) ”on moraalisesti väärin antaa hölmön (idiootin) pitää rahansa”. Lisäksi omasta mielestäni myös Fortumin johdon ja valtion suurimpana omistaja olisi jo lähtökohtaisesti pitänyt tehdä kaikkensa etukäteen varoiteltujen riskien minimoimiseksi. Aikaa tähän on ollut.

Bonuskysymyksenä voisi olla miksi liian usein meillä tuntuu tulevan näitä äärimmäisen huonoja tuloksia neuvotteluista, yrityskaupoista ym. Eikä tämän tarkoitus ole syyllisten jälleen kerran tikun nokkaa nostaminen, vaan opiksi ottaminen. Eli olemmeko liian innokkaita, sinisilmäisiä, onko puutteita neuvottelutaktiikkojen osalta, kansainvälisen sopimus- ja lakijuridiikan ym. osalta, jotta samoja virheitä ei toistettaisi, vaan jatkossa tulisi parempia sopimuksia ja tuloksia.

+6

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu