Perussuomalaiset ja ”oikeistoyhteistyö”

Kirjailija Jari Ehrnroothin haastattelu Suomen oikeiston hajanaisuudesta ja tästä seuraavasta sosialistien vallasta on herättänyt keskustelua. Otan tähän kantaa perussuomalaisten näkökulmasta, koska haastattelussa meidät oli mielletty ”oikeistopuolueiden” joukkoon.

On ensin todettava, että perussuomalaiset eivät ole oikeistopuolue siinä mielessä kuin Suomessa oikeisto ajatellaan. Olemme kansalliskonservatiivinen talouspoliittisesti katsoen keskustalainen kansanpuolue, jonka kannattajat ovat suurelta osin työväkeä, eläkeläisiä ja pienyrittäjiä. Emme ole kansainvälisen suurpääoman juoksupoikia.

Yhteistyötä perussuomalaiset voivat tehdä monenlaisten puolueiden kanssa, mikä ettei myös oikeistolaisten – vaikkakin luottamukseen lyötiin iso railo kesän 2017 tapahtumien myötä. Ehrnrooth kuulostaa pitävän lähtökohtanaan, että perussuomalaiset lopulta olisivat tässä ”yhteistyössä” apupuolue, joka ristiriidan tullen myöntyy kokoomuksen kantoihin.

Näin tämä ei tule koskaan menemään – vain sellaiseen yhteistyöhön voi suostua, jossa pelimerkit jaetaan kansan äänestämien voimasuhteiden mukaan. Perussuomalaisen äänestäjän tulee saada äänelleen vähintään sama vastine kuin kokoomuslaisenkin – ei ainakaan vähempää.

Aina välillä kuulee syytettävän, että perussuomalaiset eivät olisi yhteistyökykyisiä. Tämän väitteen esittäjät haluan haastaa parilla kysymyksellä.

Ensinnäkin; haluaisin listan puolueista ja tahoista, joiden suhteen perussuomalaiset ovat ilmoittaneet, ettemme tee heidän kanssaan yhteistyötä? Toisinnakin; haluaisin listan niistä myönnytyksistä, jotka muut puolueet ovat koskaan luvanneet vastineeksi perussuomalaisille kanssamme tehdystä yhteistyöstä ja ääntemme voimasta?

janimakela

Olen isänmaallisten arvojen pohjalta toimiva maltillisen konservatiivinen yleispoliitikko. Asetan Suomen ja suomalaiset etusijalle muuttuvassa maailmassa. Tämä maa ja kansa ovat itsenäisyyden ja hyvinvoinnin arvoisia nyt sekä tulevaisuudessa. Olen perussuomalaisten 2. kauden kansanedustaja Kaakkois-Suomen vaalipiiristä. Toimin eduskuntaryhmämme 1. varapuheenjohtajana. Olen suuren valiokunnan 1. varapuheenjohtaja sekä valtiovarainvaliokunnan varajäsen, mukana liikennejaostossa sekä sivistys- ja tiedejaostossa. Muihin luottamustoimiini lukeutuu toimiminen Veikkauksen hallintoneuvoston varapuheenjohtajana. Kunnallisella tasolla toimin Lappeenrannassa kaupunginvaltuutettuna 2013 alkaen sekä kaupunginvaltuuston 2. varapuheenjohtajana.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu