Inttihöpinöitä

Tämän blogin aihe on pyörinyt mielessäni jo pidemmän aikaa. Otsikosta voi päätellä mistä halusin tällä kertaa kirjoittaa joten suosittelen kaikkia armeijaa ja asepalvelusta karsastavia lopettamaan lukemisen jo tässä vaiheessa.

Omien julkaisujeni ja joidenkin  blogistien kommenttiosioissa olen jonkun kerran huomannut, että juttu ajautuu kyseiseen aiheeseen. Valtaosa Suomalaisista miehistä, sekä ilahduttavaa kyllä myös moni nainen on asepalveluksen suorittanut. Aihepiiristä kuitenkin on melko vähän kirjoitettu.

Avaan keskustelun kertomalla ensin hieman omasta armeija-ajastani ja siihen liittyvistä muistoista. Toiveissa tietysti on, että saan tämän blogin kommenttiosioon hauskoja tai vähemmän miellyttäviä kokemuksia palvelusajastaan Suomen kunniakkaassa armeijassa.

Itse astuin harmaisiin helmikuussa 1987. Palveluspaikakseni kutsunnoissa oli määrätty Mikkelissä sijainnut Savon prikaati. Prikaati lakkautettiin sittemmin 31.12 2006. Yksikökseni tuli 2.jääkärikomppania. Varuskunta sijaitsi Karkialammen alueella, aika lähellä kaupunkia.

Alokasaika oli tuohonkin aikaan melkoisen reipasta menoa, jotkin kouluttajien käyttämät keinot eivät varmaankaan nykypäivänä tule kysymykseen, varsinaisesta simputuksesta ei voida kuitenkaan puhua. Perusasiat ensin väännettiin alokkaille rautalangasta, joten punkantekokin kannatti opetella nopeasti jos halusi sotilaskotiin päästä.

Kiväärimies kun olin, harjoitukset keskittyivät pitkälle taisteluharjoituksiin ja ampumakoulutukseen läheisellä ampumaradalla. Maalaispoikana ja metsästystäkin harrastaneena reipashenkinen ulkoilmaelämä ei tuottanut minulle ongelmia. Käytössä oli tuolloin ns prikaati-80 moodin mukainen koulutus, joten porukkaa siirrettiin paikasta toiseen polkupyöriä tai Valmetin traktoreita ja peräkärryjä käyttäen. Alkuvaihe meni omalta osaltani ilmeisen hyvin, koska minut valittiin aliupseerikouluun. Rakennus tunnettiin ainakin silloin nimellä keltainen helvetti. Pari vuotta vanhempi veljeni oli kertoillut paljon kokemuksiaan kyseisestä paikasta, joten pieni jännitys kyllä oli, kun koulutus siellä alkoi.

Meno oli kyllä maineensa veroista, ehkä myös ikävimmät kokemukset noilta ajoilta liittyvät kyseiseen laitokseen. Kouluttajille oli tapana keksiä kaikenlaista kiusaa varusmiehille, ehkä jonkinlaista simputustakin käytettiin. Lomillelähtö saattoi viivästyä jonkun käsittämättömän asuvirheen tai millin liian pitkän tukan vuoksi. Myös erilaiset asetarkastukset olivat usein melkoisia episodeja, kevyt kk meni kerran läpi tarkistuksesta seitsemännellä yrityksellä.

Siviiliammatistani johtuen päätin ensimmäisen puolikurssin jälkeen siirtyä Lahteen ja siellä vanhoilla Hennalan kasarmeilla sijainneeseen talous au kouluun. Meno oli sielläkin tietysti erittäin sotilaallista, mutta huomattavasti asiallisempaa ja mielekkäämpää kaikin tavoin.

Koulutus keskittyi komppanian talousryhmän johtamiseen, joten kokinkoulutuksestani alkoi olla hyötyä. Tutuksi tuli kunnon vanhan liiton kenttäkeitin erilaisine tykötarpeineen. Hevosen sijaan veturina toimi Valmetin traktori. Pataljoona-,herne- ynnä muut keitot ja jonkinlaiset muhennokset tulivat tutuiksi. Reipas ulkoilmaelämä jatkui ja kasarmielämä siinä välillä tuntui melko puuduttavalta. Erityisesti vartiovuorot olivat inhottuja, vastuu tosin oli aika kova kun kiersi kasarmialuetta rk:n  kanssa yksinään yön pimeydessä 30 kovaa panosta lippaassa. Luojalle kiitos ettei asetta joutunut koskaan käyttämään. Monesti olen jälkikäteen pohtinut sitä, miten olisin toiminut uhkaavassa tilanteessa. En osaa vastata vielä tänäkään päivänä.

Aliupseerikoulun päätyttyä sain ylennyksen alikersantiksi, lisäksi sain määräyksen siirtyä Niinisaloon elintarvikevalvoja au koulutukseen. Kyseiseen koulutukseen valittiin joukko-osastoista 1-2 miestä ja se kesti kolme viikkoa. Kysymyksessä oli lähinnä jonkinlainen sodanajan terveystarkastajan homma. Vesinäytteitä otettiin ja tuholaisia metsästettiin kasarmialueen varastoista. Sinänsä mielenkiintoista hommaa. Porissakin tuli iltalomilla käytyä, hauskaa oli kyllä. Varsinkin kun takaisin tuloa kasarmilla ei juuri valvottu palveluksen tässä vaiheessa. Ikävä kyllä se on edelleen ainoa kerta kun olen Porissa vieraillut.

Loppuajaksi palasin tietysti takaisin Mikkeliin ja toimin varusmieskouluttajana ja ryhmänjohtajana lukuisissa sotaharjoituksissa ja kovapanosammunnoissa Pahkajärven maastoissa.  Myös erityyppistä joutoaikaa viimeisiin kuukausiin mahtui ihan riittämiin. Varsinkin kun lomat siihen aikaan pyöri aika heikosti.

Jälkikäteen katsoen oma varusmiesaikani oli kuitenkin monipuolinen, etenkin kun pääsin myös Lahteen ja Niinisaloon. Maastovuorokausiakin tuli varmasti Satakunta täyteen, joten telttamajoituskin tuli hyvin tutuksi.

Yhteenvetona voisin todeta, että viihdyin ja pärjäsin armeijassa hyvin. Käsittämättömintä on se miten hyvin asiat on mieleeni jääneet, vaikka noista ajoista on kulunut yli 30 vuotta.

Lopetan omat höpinäni tähän, vaikka toinen mokoma varmasti vielä tarinaa olisi löytynyt, toivottavasti juttu jatkuu kommenttiosioissa.

+7
Janne Kurkinen
Sitoutumaton Hyvinkää

50+mies,töitä painettu 30 vuotta yksityisen työnantajan leivissä ravintolan kyökin puolella. Sitten sairastuin vakavaan syöpäsairauteen joten olen tällä hetkellä työelämän ulkopuolella.Aikaa erilaisten puheenaiheiden seuraamiseen siis on.Tietysti toivon myös oman näkökulmani herättävän jonkinlaista keskustelua.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu