Kansalaiskeskustelun merkitys poliittiseen päätöksentekoon

Tämän ja parin muunkin alustan seuraamisen perusteella olen pitkään pohtinut näiden blogien merkitystä maamme asioihin.
Tälläkin alustalla tarjotaan ratkaisuja monenlaisiin ongelmiin yhteiskunnassamme.
Kirjoittajina on niin politiikan huippunimiä, kuin tavallisia kansalaisia.
Kyse on lähinnä siitä, huomioidaanko vapaata kansalaiskeskustelua asioista päättävien tahojen keskuudessa.
Epäilen vahvasti, että kansan syvien rivien ääni on lähinnä tuuleen huutamista, joka ei todellakaan vähennä sen arvoa,päinvastoin.
Vapaa keskustelu on kuitenkin vapaan yhteiskunnan tärkein asia.
Toivottavasti edes tämä huomioidaan poliittisessa päätöksenteossa.

+2
Janne Kurkinen
Sitoutumaton Hyvinkää

50+mies,töitä painettu 30 vuotta yksityisen työnantajan leivissä ravintolan kyökin puolella. Sitten sairastuin vakavaan syöpäsairauteen joten olen tällä hetkellä työelämän ulkopuolella.Aikaa erilaisten puheenaiheiden seuraamiseen siis on.Tietysti toivon myös oman näkökulmani herättävän jonkinlaista keskustelua.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu