Uusi-Seelanti ei antaudu koronalle

Tänään uutisoitiin että maasta on löytynyt ensimmäinen maan sisäinen koronatartunta sitten helmikuun.
Toimenpiteet olivat meidän mittapuun mukaan melkoisen kovia.
Koko maahan sulku, joka siellä ilmeisesti myös sitä tarkoittaa.
Suurin osa liikkeistä säppiin ja kotoa ei poistuta ilman pätevää syytä.
Sulku jatkuu ainakin kolme päivää.
Aucklandin kaupungissa, missä tartunta löydettiin, toimet ovat vieläkin tiukempia.

Saarivaltio on ottanut päättäväisen linjan koronataistelussa, mellakoista maassa toimia vastaan en ole ainakaan huomannut uutisointia. Lieneekö kansa siellä vankasti pääministeri Jacinda Ardernin linjausten takana?
Kysymyksessä taitaa olla kuitenkin maailmanlaajuisesti melkoisen poikkeavasta toiminnasta.

Ainakin Uudesta-Seelannista näyttää löytyvän kykyä tehdä vaikeitakin päätöksiä.

+3
Janne Kurkinen
Sitoutumaton Hyvinkää

50+mies,töitä painettu 30 vuotta yksityisen työnantajan leivissä ravintolan kyökin puolella. Sitten sairastuin vakavaan syöpäsairauteen joten olen tällä hetkellä työelämän ulkopuolella.Aikaa erilaisten puheenaiheiden seuraamiseen siis on.Tietysti toivon myös oman näkökulmani herättävän jonkinlaista keskustelua.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu