Neljä koronakriisin opetusta

Poikkeusolot ja kriisit ovat tilanteita, joissa yhteiskuntien vakaudesta ja poliittisen järjestelmän toimivuudesta otetaan mittaa. On myönteistä ollut huomata, että peruslinjoiltaan suomalainen järjestelmä on toiminut, eikä koronaviruksen torjuntaa itsessään ole politisoitu. Avoimessa yhteiskunnassa keinoista pitääkin käydä keskustelua, mutta keskustelun polarisoiminen ei ole ollut meillä puolueille itsearvoista, kuten esimerkiksi Yhdysvalloissa.

Koronakriisi – kuten muutkin poikkeustilat – auttavat kuitenkin huomaamaan järjestelmämme ilmeisiä puutteita, jotka tulee korjata ensitilassa. Moni suomalainen yrittäjä ja työntekijä on joutunut kohtuuttomaan ahdinkoon viallisen järjestelmämme vuoksi. Ainakin seuraavat ilmeiset epäkohdat suorastaan huutavat korjaamista:

1. Ansiosidonnaisen ja työttömyyskassan kytky tulee katkaista

Suomen lomautusjärjestelmä on osoittautunut toimivaksi kriisin oloissa. Työmarkkinajärjestöt suostuivat yhteistuumin lyhentämään lomautusilmoituksen vaatimaa aikaa 5 päivään. Yritykset ovat voineet sopeuttaa omaa käyttötalouttaan melko tehokkaasti tämän seurauksena. Epäkohta piilee kuitenkin siinä, että ansiosidonnaisen työttömyysturvan saaminen vaatii työttömyyskassan eli liittojen kassojen tai YTK:n jäsenyyttä.

Vaikka kassat rahoittavat vain vaivaisen 5% osuuden ansiosidonnaisesta, on niiden jäsenyys ehto tämän etuuden saamiseksi. 95% kustannetaan veroluontoisilla maksuilla kaikkien toimesta. Ansiosidonnaisen kassakytky on ay-liikkeen pyhä lehmä, joka on ajanut erityisesti nuoria lomautettuja työntekijöitä ahdinkoon koronakriisissä. Tämä on yksiselitteisesti vääryys. Ansiosidonnaisesta työttömyysturvasta tulee tehdä universaali, koska jo nykyisellään se rahoitetaan lähes täysin veroluontoisin maksuin.

2. Ravintoloille ja pienpanimoille tulee sallia ulosmyyntioikeus

Tuhannet suomalaiset ravintolat, baarit ja kuppilat on määrätty koronarajoitustoimien vuoksi suljettaviksi, eli niiden asiakaspaikat eivät ole käytössä. Vain takeaway-myynti on sallittua. Näin ollen ravintolat eivät voi esimerkiksi myydä viinipulloa tai muuta mietoa alkoholijuomaa asiakkaan mukaan. Tämä on ongelma ravintolasektorille, sillä usein niiden katteet perustuvat juuri anniskeluun ja juomamyyntiin.

Ravintoloille on jouduttu myöntämään sinänsä aivan oikein kallista suoraa tukea n. 123 miljoonan euron edestä tappioita kompensoimaan. Näiden ahdingon helpottamiseksi olisi kuitenkin olemassa myös yksi edullisempi tapa: mietojen (alle 22%) alkoholijuomien ulosmyyntioikeus. Miksi emme siirtyisi tähän pysyvästi?

3. Yksityisen sektorin resursseja tulee hyödyntää sotessa

Hallituksen viestimä koronastrategia on osin epäselvä, mutta kaikissa skenaarioissa testaaminen on avainasemassa. Suomen tavoitteena on päästä 10 000 koronatestin päivävauhtiin. Silti parhaimmillaankin vuorokaudessa on saatu testattua 4650 henkeä. Keskimäärin toki vielä vähemmän. STM:n toiminta tuntuu tässä suhteessa typerältä. Miksei myös yksityistä sektoria voida valjastaa testimäärien kasvattamiseksi?

Julkinen maksaja voi aina hakea edullista hintaa suurena ostajana. Moni yksityinen sote-toimija on sanonut suoraan, että testimäärät voidaan nostaa 10 000:een hyvin nopeastikin, jos nimet saadaan sopimuspapereihin. Miksi yksityisen sektorin kanssa tehtävä yhteistyö on ideologisesti jäissä, vaikka ne kykenisivät nostamaan Suomen koronatestien määrän vaaditulle tasolle? STM ja hallitus ovat epäonnistuneet tässä. Jos hinta on kohtuullinen, miksei yksityiseltä sektorilta voitaisi ostaa palveluita ketterästi?

4. Hallitusohjelmia ei tule rakentaa ylioptimistisen talouden tilannekuvan varaan

Rinteen-Marinin hallitusohjelman talousluvuilta putosi pohja jo viime joulukuun 2019 VM:n katsauksessa. Sen ennuste vuoden 2023 alijäämäksi oli kasvanut jo niin suureksi, ettei 60 000 uutta työpaikkaakaan olisi pelastanut sitä; tähän olisi vaadittu noin kaksinkertainen määrä. Kaikki tämä ennen koronakriisiä.

Kokoomuksen kritiikki budjetin rakentamisesta ylioptimististen skenaarioiden pohjalle osoittautui oikeaksi jo ENNEN maailmanlaajuista koronakriisiä. Tästä kaikesta on opittavissa ainakin se, ettei valtiontaloutta ja hallitusohjelmaa voi rakentaa ylettömän optimismin varaan. Hallituksen “tulevaisuusinvestoinneiksi” naamioivat käyttömenot oli tarkoitettu rahoitettavaksi omaisuusmyyntituloilla, käytännössä mm. pörssiosakkeilla. Nykyisen kurssilaskun vuoksi on kyseenalaista kannattaako näitä omaisuuseriä myydä ensinkään epäedulliseen kurssiin.

Sama koskee hallituksen kuntataloudelle kalliiksi käyviä hankkeita kuten hoitajamitoitusta ja oppivelvollisuusiän nostamista. Hallituksen tulee päivittää talouden tilannekuvansa unelmahötöstä todellisuuteen. Kaikkeen kivaa ei ole enää varaa. Rakenteellisia uudistuksia ei ole sen sijaan varaa lykätä.

Janne Heikkinen

Kokoomuksen kansanedustaja ja kaupunginvaltuutettu Oulusta. Intohimoinen perhokalastaja. janneheikkinen.fi

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu