Saamelaismääritelmäkysymyksessä käytettävä järkeä

Puhe saamelaismääritelmäkysymyksestä on jatkunut nyt liki 25 vuotta, eikä näytä laantumisen merkkejä.

Asiasta on kirjoitettu monista näkökulmista. Viimeksi asiaan otti kantaa Lapin yliopiston oikeustieteen lisensiaatti Mikko Vartiainen Lapin kansan mielipideosastolla 14.9.2019 kirjoituksessaan Valtio on lietsonut riitaa saamelaisuudesta. Palaan Vartiaisen kirjoitukseen myöhemmin.

Haluan tässä kirjoituksessa täsmentää omia näkemyksiäni asiaan mahdollisimman maltillisesti ja järkiperäisesti. Itse olen lähtenyt siitä asetelmasta, että kommentoin saamelaiskäräjälakia vain oikeustieteellisistä ja valtiotieteellisistä näkökulmista ja jätän identiteettikysymykset pois keskustelusta niiden herkkyyden vuoksi.

Lyhyt versio:

  • Erilaiset identiteettikysymykset ovat herkkiä ja siksi asiaa on käsiteltävä sen vaatimalla herkkyydellä
  • Saamelaiskäräjälakia on muutettava niin, että siinä puhutaan äänioikeudesta.
  • Lappalaispykälä on poistettava: satoja vuosia vanhoista asiakirjoista ei voi johtaa äänioikeutta saamelaiskäräjien vaaleissa
  • Vaaliluetteloon pyrkimisen perustuttava esivanhempien äidinkieleen (kolmannessa tai neljännessä polvessa) niin, että kielenmenettäjät otetaan huomioon ja oikeusturva toteutuu.

 

Saamelaismääritelmä

Kun puhun saamelaismääritelmästä, on erotettava lainsäädäntö ja vaalilautakunnan toiminta, johon en ota tässä tekstissä kantaa. Nämä kaksi keskustelua onkin käytävä aina erikseen, sillä kyseessä on kaksi eri asiaa. Laissa määritellään ne kriteerit, joiden mukaan äänioikeusasiassa tulisi toimia.

Oikeus kuulua vaaliluetteloon

Minun mielestäni saamelaiskäräjälakia pitäisi muuttaa niin, että laista poistetaan sen symbolisuus. Kyse on äänioikeudesta, eikä siihen liity muita etuja tai oikeuksia.

Tällä hetkellä saamelaiskäräjälain 3§:n otsikko on muodossa “saamelainen”.

Väistämätön tosiasia on se, että kaikki saamelaiset eivät kuulu tai haluakaan kuulua vaaliluetteloon. Toisekseen määritelmä ei lähde saamelaisesta kulttuuriperinteestä, vaan perustuu valtion käsitykseen saamelaisista. Tämän vuoksi määritelmä on väistämättä teknisjuridinen ja ulkopuolelta tuleva.

Laissa pitäisikin puhua oikeudesta tulla merkityksi vaaliluetteloon. Tällöin puhumme äänioikeudesta, emme identiteetistä.

Lakia sorvattaessa on oltava tarkkana, jotta mahdolliset tulevat oikeudet voivat toteutua sanamuodosta huolimatta. Yhdyn kansainvälisen oikeuden professori Scheinin mielipiteeseen, jossa hän toteaa, että “lain 3§:n muuttaminen nykyistä selkeämmin äänioikeutta koskevaksi säännökseksi ei estä muussa lainsäädännössä liittämästä muita oikeuksia tai velvollisuuksia samaan säännökseen – – “.

Korostan vahvasti, että tulevan saamelaiskäräjien edustajiston ei tule tehdä itsemääräämisoikeutta kaventavia toimenpiteitä tai joutua tilanteeseen, jossa lain tila on epäselvä. Tämä vaatii tarkkuutta lainsäädäntötyössä ja mahdollinen taannehtivuusproblematiikka ja siirtymäsäännökset on huomioitava lainsäädäntötyössä.

Miksi lappalaispykälä on ongelmallinen?

Toisekseen on käsiteltävä jatkuvaa keskustelua aiheuttanutta, saamelaiskäräjälain nk. “lappalaispykälää”. Lähestyn tätäkin asiaa vain oikeustieteellisen tutkimuksen lähtökohdista.

Oikeustieteen lisensiaatti Mikko Vartiainen avaa erinomaisesti ja kansantajuisesti lappalaispykälän historiaa Lapin kansan mielipidekirjoituksessaan (14.9.2019). Avaan tässä asiaa vielä hieman tarkemmin.

Ennen saamelaiskäräjien muodostamista toimi saamelaisvaltuuskunta, jonka äänioikeusluettelo oli laadittu laajan vuonna 1962 tehdyn väestöselvityksen pohjalta. Saamelaisvaltuuskunta täydensi listaa jatkuvasti myös saamelaisalueen ulkopuolella asuvien kohdin ja siihen on voinut hakeutua myös ne henkilöt, jotka jäivät väestöselvityksen ulkopuolelle. Asiasta myös tiedotettiin laajasti lehdistössä. Tämä luettelo toimi pohjana saamelaiskäräjien alkuperäiselle vaaliluettelolle.

Vuonna 1990 käsittelyssä oli saamelaislakiehdotus (ei saamelaiskäräjälaki), jonka tarkoituksena oli parantaa saamelaisten ja saamelaisten kotiseutualueella asuvien luontaiselinkeinojen harjoittajien asemaa. Tämä lakiehdotus on tärkeä lappalaispykälästä puhuttaessa, koska nykyisen saamelaiskäräjälain saamelaismääritelmä mukailee saamelaislakiehdotuksen määritelmää.

Saamelaislakiehdotus käsitteli omistusoikeuksia, eikä siinä ollutta lappalaiskriteeriä nähty täysin etnisenä kriteerinä. Saamelaislakiesityksen tarkoituksena oli se, että tilajaotuksen ulkopuolella olevat valtionmaat siirrettäisiin saamelaisten ja muiden lappalaiselinkeinoja harjoittavien paikallisten ihmisten yhteisesti hallitsemien, paliskuntien alueita vastaavien lapinkylien omistukseen. Vartiaisen mukaan tätä uutta saamelaisyhteismaata hallitsisi lapinkylät, jonka vuoksi pitäisi määritellä maaoikeuksien edunsaajat. Saamelaislakiesityksen mukaan:

”Tämän lisäksi lapinkylän osakkaana pidettäisiin sellaista lapinkylän alueella vakituisesti asu­vaa henkilöä, joka harjoittaa lappalaiselinkeinoa pysyvänä elinkeinonaan jo toisessa tai use­ammassa polvessa.”

Lakiehdotuksessa puhutaan myös niistä suvultaan ja kieleltään saamelaista syntyperää olevista henkilöistä, jotka ovat ehtineen kieleltään suomalaistua. Lappalaisen käsite nähdään lakiehdotuksessa siis kiinteistöoikeudellisena käsitteenä ja saamelainen etnisiteettiin viittaavana käsitteenä.

 

Lappalaispykälä ei palvele tarkoitustaan

Saamelaiskäräjälaissa lappalaispykälän tarkoituksena oli toimia yleispätevänä (objektiivisena) kriteerinä saamelaisuudelle, eli sen tarkoitus oli alkuperäisesti huomioida kielensä menettäneet saamelaiset.

Lakia koskevassa hallituksen esityksessä ehdotettiin, että “Ensimmäisiksi huomioon otettaviksi viranomaisrekistereiksi ehdotetaan vuoden 1875 luetteloja, mistä säädettäisiin tarkemmin asetuksessa” Asetuksenantovelvollisuus jäi kuitenkin lopullisesta laista pois, mistä johtuen luettelon ajankohta jäi avoimeksi. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että koska erilaisia luetteloita on pidetty 1500-luvulta lähtien, teoriassa kuka tahansa, joka löytää yhden saamelaisen esi-isän, voisi sillä perusteella hakeutua vaaliluetteloon. Tämä on minusta ongelmallista elävän saamelaiskulttuurin näkökulmasta, eikä toteuta sen alkuperäistä hyvää tarkoitusta.

Saamelaisten oikeusasemaa tutkineen raportin mukaan ”Lainsäätäjä ei selkeästi ole osannut ennakoida, että saamelaisen määrittelyn perustaminen myös historiallisiin verolappalaisoikeuksiin laajentaisi määrittelyn kohderyhmää siten, kuin tuli käymään.”

Vartiainen tekee lainsäädäntötyöstä mielipidekirjoituksessaan pidemmälle vievän johtopäätöksen: ”Olennaista on havaita, että Suomen valtio ei ole halunnut toteuttaa, ei saamelaiskäräjälakia säädettäessä eikä sen jälkeen, saamelaisten kansansuvereniteettiin perustuvaa ja kansainvälisen oikeuden edellyttämää saamelaisten edustajan, saamelaiskäräjien itsemäärittelyä siitä, kuka kansaan kuuluu. Suomen valtio puuttuu näin saamelaisten itsemääräämisoikeuteen ja on itse asiassa lietsonut ja ylläpitää keinotekoista riitaa saamelaisuudesta.”

Mikä ratkaisuksi?

Mikäli saamelaiskäräjävaaleissa siirrytään kieliperusteeseen, on otettava huomioon seuraavat seikat.

Kieliperuste ei voi tarkoittaa sitä, että nykyisten kielenmenettäjien tulisi osata saamen kieltä tässä hetkessä. Sen on tarkoitettava sitä, että vaaliluetteloon pyrkivän on pystyttävä luotettavasti osoittamaan se, että henkilön esivanhempi (kolmanteen tai neljänteen polveen, tämä on toinen kysymys) on puhunut äidinkielenään saamen kieltä. Näin otetaan huomioon ne, jotka ovat menettäneet kielensä assimilaatiosta johtuen, mutta joilla on vielä elävä yhteys saamelaiseen kulttuuriin. Tämän lisäksi äänioikeus tulee olla niillä, joiden yksi vanhemmista on merkitty äänioikeutetuksi saamelaisvaltuuskunnan tai saamelaiskäräjien vaaleissa.

Korostan, että vaaliluetteloon kuulumisen kriteerit pitää olla oikeudenmukaisia. Mitä selkeämmät kriteerit ovat, sitä selkeämpi myös yksilön oikeusturva on. Vaaliluettelokysymys pitää ratkaista yleispätevällä kieliperusteella niin, että muun muassa inarinsaamelaisten tilanne otetaan huomioon.

En tässä eriteltyjen ratkaisuehdotusten lisäksi ole voinut huomioida kaikkia lakiin liittyviä kohtia, vaikka saamelaiskäräjälaki vaatiikin kokonaisuudistuksen. Olen valmis avoimeen keskusteluun ehdotusteni sisällöstä ja merkityksestä, eikä mielipiteeni asiasta ole kiveen hakattu. Uskon, että keskustelun kautta lakiehdotukseen on löydettävissä ratkaisu, oli se sitten tämä tai jokin muu.

Lopuksi

Vaikka en tässä kirjoituksessa puhunut identiteetistä, asia voi jollekin näyttäytyä sellaisena. Identiteettikysymykset voivat olla todella herkkiä ja henkilökohtaisia. Saamenmaalla ja Lapissa on erilaisia päällekkäisiä ja monimutkaisia historioita, jotka ovat yhtä arvokkaita kuin saamelaisuus.

Saamelaismääritelmäkysymyksessä toivon asiallista ja faktapohjaista keskustelua. Minusta on tärkeää, että pyrimme poliittisten intohimojen sijaan käsittelemään asiaa järkipohjalta ja niin, että käytämme termejä mahdollisimman tarkasti ja selkeästi.

Elämme maailmassa, jossa poliitikot haluavat määritellä, mikä on oikeaa tiedettä ja mikä ei. Tästä on esimerkkejä niin Turkista, Kiinasta, Puolasta kuin Trumpin Yhdysvalloistakin. Tieteen kyseenalaistaminen ei ole poliitikkojen tehtävä ja tieteellisen kritiikin tulee tapahtua tiedeyhteisön sisältä. Poliitikkojen tuleekin pidättäytyä halvasta populismista ja pyrkiä käyttämään tiedettä vastuullisesti päätöksenteon tueksi. Tiedän, että asioiden yksinkertaistamisella ja kärjistämisellä on helppo kerätä ääniä. En itse ole ehdolla oman poliittisen urani edistämiseksi, vaan haluan kansani parasta. Siksi pyrin ottamaan kantaa vain järkipohjalta.

Korpijaakko-Labba (1999) tiivistikin saamelaismääritelmästä käydyn keskustelun hyvin jo 20 vuotta sitten:

“Saamelaisuutta, lappalaisuutta ja suomalaisuutta koskevan viimeaikaisen keskustelun sekavuus ja tätä kautta koko aiheen sisälle ja sisältöön juurtunut vahva mystifikaatio juontaa juurensa paitsi kiinteistöoikeuksien ja etnisyyden sekoittamiseen toisiinsa myös joko tahattomaan tai tahalliseen historiallisten asiakirjalähteiden väärinkäyttöön.”

Kun on kysymys saamelaisten itsemääräämisoikeuksista, meidän on tehtävä lainsäädännölliset ratkaisut, joilla kansakuntamme pääsee eteenpäin itsehallintoa vaarantamatta. Työ ei ole helppo, sen olemme nähneet. Meidän tulee kuitenkin viimein sulkea saamelaismääritelmäkysymys ja siirtyä keskustelemaan kansaamme ja perinteisiä elinkeinojamme uhkaavista asioista: jäämeren radasta, kaivoksista ja ilmastonmuutoksesta. Nämä ovat ne kysymykset, joista meidän pitäisi keskustella.

Janne Hirvasvuopio
Kirjoittaja on ehdolla saamelaiskäräjävaaleissa 2019

 

Lähteet

Heinämäki et al. (2017). Saamelaisten oikeuksien toteutuminen: kansainvälinen oikeusvertaileva tutkimus. Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminta. 4/2017.

Korpijaakko-Labba, K. (1999). Saamelaisten oikeusasema Suomessa – kehityksen pääpiireet Ruotsin vallan lopulta itsenäisyyden aikaan. Sámi Instituhtta. 1/1999.

Labba, O. (2018). Kokonaisharkinta korkeimman hallinto-oikeuden vuosikirjapäätöksissä koskien saamelaismääritelmän tulkintaa. Lapin yliopisto. Oikeustieteiden tiedekunta. Pro Gradu -tutkielma. 2018.

JanneHirvasvuopio

Valtiotieteiden ylioppilas. Kielenmenettejä ja elvyttäjä. Juuret Vuotsossa.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu