Mistä meidän tänään pitää keskustella?

Kysytään YLE'ltä ja Hesarilta yms. eli niinsanotulta valtamedialta. Ne kertovat meille, mistä on keskusteltava. Vaiko ei?

Valtamedialla ei tietenkään ole mitään muodollista valta-asemaa siitä määräämiseksi, mistä asioista yhteiskunnassa keskustellaan, mutta kuten niin monessa muussakin yhteydessä, tosiasiallinen valta ei tarvitse muodollisuuksia oman valtansa ”oikeuttamiseen” saati toteuttamiseen.

Kukaan tuskin tosissaan uskoo, että valtamedia ei vaikuttaisi mitä suurimmassa määrin siihen, mistä yhteiskunnassamme keskustellaan.

Valtamediaa hallitseville tahoille ei ole kovin tärkeää, mitä niistä keskustelunaiheista sanotaan, vaan pääasia on, että keskustelu pysyy turvallisissa aiheissa, eikä karkaa vaarallisiin aiheisiin. Noille valtatahoille ei ole ongelma, jos ihmiset ovat eri mieltä valtamediassa tarjoillusta kannasta. Pääasia, että otetaan kantaa siihen, mitä tarjotaan keskustelun pohjaksi.

Tuota voisi verrata siihen, että härkätaistelijaa ei häiritse ollenkaan se, että härkä hyökkää härkätaistelijan heiluttelemaa punaista vaatetta vastaan. Päinvastoin: niin kauan kun härkä hyökkää tuota punaista vaatetta vastaan, se ei hyökkää härkätaistelijaa vastaan, ja tämä on härkätaistelijalle tärkeää.

Joku yhteiskuntatieteilijä voisi kehittää ”aivopesuindeksin”, joka mittaa valtamedian valtaa sen suhteen, mistä asioista yhteiskunnassamme keskustellaan. Esimerkiksi tällä blogipalstalla joku voisi laskea, kuinka suuri osa päivän aikana julkaistuista blogeista käsittelee niitä aiheita, joita valtamedia sinä tai edeltävänä päivänä käsitteli eniten. Mahdollisesti mukaan voisi ottaa myös ”kestoaiheita”, joiden kriteerien määrittelemisen jätän tällä kertaa tekemättä.

 

jannekejo

Keskeisiä kirjoituksiani: <a href="http://jannekejo.puheenvuoro.uusisuomi.fi/267283-keskeisia-kirjoituksiani">Keskeisiä kirjoituksiani</a>

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu