Työllistymisjärjestys, maahanmuutto, huoltosuhde

Työnantaja valitsee, kuka työllistyy

Kun työpaikkojen määrä kasvaa, ihmiset työllistyvät tietyssä järjestyksessä (sopivimmat ensin – ei välttämättä pätevimmät – kuten sanonta sanoo).

Suomen kaltaisessa Euroopan rasistisimpiin lukeutuvassa maassa työnantajat valitsevat kahdesta yhtä hyvästä työnhakijasta mieluummin suomalaisen kuin maahanmuuttajan. Tuosta seuraa, että maahanmuuttajat ovat suureksi osaksi työllistymisjärjestyksessä kantasuomalaisten jälkeen.

Tutkimus: Afrikasta EU-maihin tulleet tuntevat eniten rasistista ahdistelua Suomessa

Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että maahanmuuttjat eivät työllisty, vaan pelkästään sitä, että työpaikkojen määrän kasvaessa maahanmuuttajat työllistyvät kantasuomalaisten jälkeen.

 

Kahden toimeentulo edellyttää yhden työntekoa – huoltosuhde on 1:1 (tai fifty sixty, jos tarkkoja ollaan)

Entä kasvaako työpaikkojen määrä? Kuten aiemmin olen kirjoittanut, nykyisen Suomen kaltaisessa kehittyneessä teollisuusmaassa noin puolet väestöstä käy töissä ja toinen puoli ei ja tämä suhdeluku ei riipu maahanmuuttajien osuudesta väestöstä (myös Saksassa, Ranskassa ja UK:ssa noin puolet väestöstä käy töissä, vaikka siellä maahanmuuttajien osuus väestöstä on eri kuin Suomessa). Tuo suhdeluku riippuu lähinnä käytettävissä olevan teknologian tasosta eikä niinkään siitä, minkä värinen ihminen siinä sorvin ääressä seisoo.

Kahden toimeentulo edellyttää yhden työntekoa

Toisin sanoen väkimäärän kasvaessa syntyy uusia työpaikkoja – noin yksi työpaikka kahta uutta ihmistä kohden – aivan riippumatta siitä, ovatko ne kaksi uutta ihmistä Suomessa syntyneitä vaiko Suomeen muuttaneita.

Kaksi maahanmuuttajaa siis luovat kulutuskysynnällään yhden uuden työpaikan. Jos kumpikaan heistä ei heti työllisty, joku maassa aiemmin työttömänä ollut työllistyy. Vastaavasti, jos molemmat maahanmuuttajat työllistyvät, joku aiemmin työssä ollut menettää työpaikkansa.

 

Tilastojen harhaista tulkintaa

Se, että maahanmuuttajat ovat työllistymisjonossa kantasuomalaisten takana, antaa mahdollisuuden laatia tilastoja, jotka osoittavat, että maahanmuuttajat työllistyvät heikommin kuin suomalaiset. Entä sitten? Ilman maahanmuuttajia suomalaiset työllistyisivät nykyistä heikommin.

Olisi harhaista tulkita tilastoja siten, että maahanmuuttajissa olisi jokin sellainen pysyvä ominaisuus, joka estää heidän työllistymisensä ikiajoiksi. Viimeistään siinä vaiheessa kun suomalaista työvoimaa ei ole enää riittävästi tarjolla, maahanmuuttajat alkavat työllistyä, koska se on työnantajien edun mukaista.

 

Maahanmuuton ”hintalappu”: suomalaiset työllistyvät

jannekejo

Keskeisiä kirjoituksiani: <a href="http://jannekejo.puheenvuoro.uusisuomi.fi/267283-keskeisia-kirjoituksiani">Keskeisiä kirjoituksiani</a>

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu