Joko Perussuomalaisten kannatus kohta ylittää ”kriittisen massan”? Vai joko se on ylittynyt?

On mielenkiintoista nähdä, missä vaiheessa Perussuomalaisten kannatus ylittää sen ”kriittisen massan”, jonka ylityttyä uusia kannattajia alkaa tulla jo pelkästään sillä perusteella, että niin moni muukin kannattaa sitä jo ennestään. Siinä vaiheessa Perussuomalaisten kannatuksen kasvun jatkamista alkaa olla myöhäistä yrittää katkaista millään keinolla.

 

Lottokansa veikkaa vaaliuurnillakin

Suomalaisethan ovat tunnetusti sen luokan lottokansaa, että vaaliuurnillakin moni yrittää vain veikata, kuka voittaa, jotta voisi sitten vaalien jälkeen tuntea olevansa voittajien porukassa.

 

Perussuomalaisten kannatuksen nousun takana olevat tekijät tähän mennessä

Perussuomalaisten kannatuksen nousu selittyy monen tekijän yhteisvaikutuksella. Lyhyesti listattuna nämä tekijät ovat:

  1. Eduskuntapuolueiden välillä ei ole mainittavia eroja talouspolitiikan suhteen ja se talouspolitiikka on köyhiä ja keskiluokkaa kurjistavaa ja rikkaita suosivaa leikkauspolitiikkaa
  2. Valtamedia tyrkyttää protestikanavaksi Perussuomalaisia ja vain Perussuomalaisia

Ykköskohdasta seuraa protestimielialan nouseminen ja kakkoskohdasta seuraa sen protestimielialan kanavoituminen Perussuomalaisten kannatukseksi.

Mutta miksi tyytyä protestoimaan? Miksei äänestä jotain asiallista vaihtoehtoa? Tähänkin löytyy vastaus noista kahdesta kohdasta: Eduskuntapuolueiden joukosta ei ole vaihtoehtoa löydettävissä ja jos eduskunnan ulkopuolella jokin puolue sellaista vaihtoehtoa tarjoaakin, niin siitä ei valtamedia hiiskahda sanallakaan.

Lyhyesti sanottuna tavalliset tallaajat alkavat huolestua taloutensa puolesta ja kun huoli kasvaa riittävän suureksi ja alkaa kääntyä epätoivoksi, vaaliuurnilla äänestetään mitä tahansa puoluetta, jonka kannatuksen kasvun ajatellaan tulkittavan protestiksi. Suomessa tuo puolue on Perussuomalaiset. Muissa EU-maissa on vastaavat puolueet, joiden kannatus on noussut aivan vastaavalla mekanismilla.

 

Miksei mikään eduskuntapuolue tarjoa vaihtoehtoa leikkauspolitiikalle? Mistä juontaa vaihtoehdottomuus?

1980-luvulla Reagan ja Thatcher rummuttivat julkisuudessa mantraansa, jonka mukaan kapitalismille ei ole vaihtoehtoa. 1990-luvun alkaessa itäblokki romahti ja kapitalistinen talousjärjestelmä sai todellakin liki globaalin monopoliaseman. Suomi muilutettiin kiireen vilkkaa EU:iin, jonka ”perustuslaissa” sanotaan, että EU:ssa noudatetaan kapitalistista talousjärjestelmää. Myöhemmin Suomen omaan perustuslakiin kirjautettiin vielä varmuuden vuoksi, että Suomi kuuluu EU:iin.

Ei sen puoleen, kyllä Suomessa kapitalistista talousjärjestelmää käytettäisiin ilman EU:takin ja luultavasti vielä enemmän köyhiä kyykyttävällä tavalla.

 

Yhteiskunnallinen valta kumpuaa taloudellisesta vallasta

Mitä suurempi osa tuotanto- ja rahoitusvälineistä on yksityisten hallussa, sitä vähemmän on valtaa vaaleissa valituilla poliitikoilla. Kansa saa toki valita vaaleissa mitä poliitikkoja haluaa, mutta poliitikoilla ei kapitalistisessa yhteiskunnassa ole sen enempää valtaa kuin kapitalistiluokka sallii.

Neuvostoliiton aikana Suomi pystyi nauttimaan Neuvostoliiton kanssa käydyn kaupan taloudellisista hedelmistä ja lisäksi Neuvosoliitto esti poliittisella vaikutusvallallaan köyhien mielivaltaisen kyykyttämisen Suomessa.

Neuvostoliiton vaikutus tuntui koko Länsi-Euroopassa. Kapitalistit hillitsivät köyhien kyykyttämistä, koska taustalla oli pelko siitä, että työväenluokka saattaisi tehdä vallankumouksen Neuvostoliiton avustamana.

Kun Neuvostoliitto romahti, nuo pelot häipyivät kapitalistiluokan mielistä. Nyt työväenluokkaa voitiin kyykyttää estottomasti ilman pelkoa seuraamuksista.

Nyt, 30 vuotta myöhemmin, näemme tuon kehityksen hedelmiä. Eduskunta on kapitalistiluokan taskussa ja kansa ei voi enää äänestämällä vaikuttaa. Sama leikkauspolitiikka jatkuu vaalikaudesta toiseen riippumatta siitä, mitkä puolueet ovat hallituksessa.

Tuo tavallista kansaa kurjistava vaihtoehdottomuuden politiikka herättää huolta, ärtymystä ja lopulta epätoivoa, joka juurikin johtaa siihen, että kansa alkaa äänestää protestimielialalla – koska usko muutoksen saamiseen äänestämällä on mennyt. Jäljelle jää vain protestoiminen.

 

Suomessa vallitsee jo käytännössä yksipuoluejärjestelmä

Sitä yhtä puoluetta voisi kutsua Suomen Kapitalistiseksi Talouskasvupuolueeksi. Se esiintyy eduskunnassa 9 eri piilonimellä ja sille vain kaksi asiaa on pyhiä:

  1. Talousjärjestelmän on oltava kapitalistinen
  2. Talouden pitää kasvaa

Kaikki muut asiat ja arvot uhrataan noiden kahden alttarille.

Mutta hetkinen? 9 piilonimellä? Onko siis Perussuomalaisetkin tuossa mukana? Kyllä ovat. Perussuomalaiset ajavat aivan samaa talouspolitiikkaa kuin muutkin eduskuntapuolueet. Ja mikseivät ajaisi: tämä talouspolitiikkahan on juuri luonut sen protestimielialan, joka sataa Perussuomalaisten laariin. Niin kauan kuin valtamedia jatkaa Perussuomalaisten esittämistä oleellisesti erilaisena kuin muita puolueita, protestimieliala kondensoituu Perussuomalaisten kannatukseksi.

 

Olisiko mitään tehtävissä Perussuomalaisten kannatuksen kasvun taittamiseksi?

Teoriassa olisi. Teoriassa Sdp ja Vasemmistoliitto voisivat kääntää talouspoliittista kurssiaan montakymmentä piirua vasemmalla ja alkaa tarjota oikeasti sosialistista vaihtoehtoa eikä vain oikeistolaisen kyykytyspolitiikan kevytversiota niin kuin ne nyt tarjoavat.

Jos valtamedioilla olisi mitään yhteiskunnallista vastuuntuntoa, ne lakkaisivat esittämästä Perussuomalaisia ainoana protestikanavana ja alkaisivat markkinoida kommunistisia puolueita (Skp ja Ktp) samankaltaisina protestikanavina. Valtamedian ei edes tarvitsisi kommunistipuolueita markkinoida asiallisina eikä varteenotettavina. Eihän Perussuomalaisiakaan ole sellaisena markkinoitu valtamediassa.

Mutta valtamedia taitaa olla niin syvällä kapitalistiluokan taskussa, että siltä on turha odottaa mitään yhteiskunnallista vastuuta. Kapitalistiluokalle Perussuomalaisten nousu sopii erinomaisesti, koska se ei uhkaa millään tavalla kapitalistiluokan valta-asemaa yhteiskunnassamme.

Samaan hengenvetoon on valitettavasti todettava, että ne eduskunnan niinsanotut vasemmistopuolueetkin taitavat olla niin kapitalistisen hegemonian vallassa – vaikkeivat ehkä suoraan kapitalistien omistamia olekaan – että lienee turha toivo odottaa niiden kääntyvän oikeasti vasemmistolaisiksi.

 

Pitänee siis alkaa varautua isoon törmäykseen

Näyttää siis siltä – kuten Marx jo aikanaan ennusti kapitalismianalyysinsa pohjalta – että kapitalistinen järjestelmä ei ole kykeneväinen pelastamaan itseään pitkässä juoksussa. Se tulee ajamaan itsensä umpikujaan ja törmää seinään – tulipa se sitten ympäristökatastrofin taikka suursodan tai jonkin muun muodossa – ja sitten kapitalistisen yhteiskunnan raunioille voi alkaa rakentaa uutta ja parempaa yhteiskuntaa.

Jos ihmiset osaisivat niinsanotusti käyttää järkeään, tuo uusi ja parempi yhteiskunta voitaisiin rakentaa ilman sitä törmäystäkin, mutta kun ei niin ei. Jokainen ihminen on ympäristönsä luomus eikä siinä siis ole mitään ihmettelemistä, että kapitalistisessa yhteiskunnassa valtaosa ihmisistä uskoo kapitalismin ihanuuteen aina katkeraan loppuun saakka, vaikka todellisuus näyttäisi miten toiselta.

jannekejo

Keskeisiä kirjoituksiani: <a href="http://jannekejo.puheenvuoro.uusisuomi.fi/267283-keskeisia-kirjoituksiani">Keskeisiä kirjoituksiani</a>

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu