Joulunodotuksen erityisasiantuntija Aato Naatto neuvoo, miten ajan saa kulumaan nopeammin

– Toimivia neuvoja mitä erinäisimpiin ongelmatilanteisiin löytää usein vanhoista kansanviisauksista, toteaa Aato Naatto, joka toimii joulunodotuksen apulaisprofessorina H. Aist&Pascoe’n yliopistossa Hewittien Nevadassa.

Yksi noista vanhoista viisauksista on ”Joulujuhlista jaloin, pikkujoulujuhlista kontaten.” Mitä tämä tarkoittaa (kuten katekismuksessa kysytään)? Se tarkoittaa muun muassa sitä, että niin kauan kuin emme ole joulussa, voimme juhlia sellaisellakin tavalla, joka johtaa nelivetoiseen kotiinpaluuseen. Pääasia, että jaksamme jotenkin sinnitellä jouluun asti.

Tuo kannattaa yhdistää toiseen vanhaan kansanviisauteen ”Joukossa tyhmyys tiivistyy”. Eikä kenenkään Joukon pidä tästä pahastua, sillä ei tässä heitä tarkoiteta. Tuo neuvo tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, että kannattaa mennä nettiin rettelöimään yhdessä muiden kanssa vaikkapa Uuden Suomen Puheenvuoroon, jos ei parempaa palstaa onnistu löytämään.

Kolmanneksi on hyvä hakea inspiraatiota joululaulujen sanoista. Esimerkiksi yksi irvokkaimmista teksteistä, joka mieleen muistuu, on tämä:

”Tuleehan joulu sinunkin kotiin,

se on tullut tavaksi.

Saadaan rauha maailman sotiin

edes hetken ajaksi.”

Eli joulusta on tosiaan tullut pelkkä tapa ilman hengellistä sisältöä. Tai, kuten Bart Simpson sanoo, joulua vietetään siksi, että se on joulupukin syntymäpäivä. Ja lisäksi jokainenhan tietää, että ei sodat ja muut katastrofit sen takia lopu, että kalenteriin on merkitty joulu. Ainoastaan noista sodista ja katastrofeista uutisoiminen lakkaa hetken ajaksi, ettei meidän kunnon kristittyjen (eli valkoihoisten lihaa syövien ja alkoholia juovien heteromiesten) kinkunsulattelu häiriintyisi. Saapa muuten nähdä, onko valtamedialla häpyä lakata hypettämästä koronahysteriaa edes joulun ajaksi. Saataisiinko edes tähän sotaan pieni tauko?

Muita joululauluesimerkkejä löytyy viljalti. ”Sika, se joulumielen tuo.” ”Itäisten maiden viisaat miehet jouluksi saa sodan julistaa.” ”Kuusessa ollaan.”

Kristittyyn perinteeseen kuuluu myös sanonta ”Kärsi, kärsi, kirkkaimman kruunun saat.” Muistetaan, että espanjaksi kruunu on corona. Toivottavasti et todellakaan saa sitä. Tai jos saat, niin toivottavasti et ainakaan kärsi. Onneksi vain harva saa ja heistäkin vain aniharva kärsii. On se niin pirullinen kruunu, ettei sitä varmaan huomattaisikaan ilman miljardiluokan panostusta testaukseen ja PR:ään.

Ja tähän on sopivaa päättää tämä jouluevankeljumi ja toivottaa kullekin säädylle iloista joulua. Koettakaa olla ajattelematta sitä, että säädyttömillä on ehkä kaikkein hauskinta.

jannekejo

https://valtakunnantoisinajattelija.blogspot.com/

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu