Koronan toista aaltoa odotellessa: vaisulta näyttää, todella vaisulta!

Koronavirus on pelkkä tekosyy yhteiskunnan mullistamiseksi. Elämme historiallisia aikoja.

Vaikutelmani on, että koronavirusta tekosyynä käyttäen yhteiskuntaamme – ei pelkästään Suomea, vaan koko niinsanottua länsimaista demokraattista maailmaa – ollaan muuttamassa fasistiseksi diktatuuriksi.

Fasismi tarkoittaa sellaista diktatuuria, jossa valtion poliittinen johto pitää kansalaisiin nähden kovaa kuria ja yritykset ovat yksityisessä omistuksessa (sosialismissa yritykset ovat valtion omistuksessa; siinä se pieni ero).

Kun koronaviruksen vastaisen taistelun verukkeella otettua valtionlainaa aletaan hoitaa, aktiivimalli muuttunee sellaiseksi, että enää ei pelkkä työnhaku riitä, vaan ihmiset määrätään ihan á la Schindlerin lista töihin saadakseen ei suinkaan palkkaa, vaan työmarkkinatukea/toimeentulotukea.

Alistumisen näkyvänä merkkinä tulevat olemaan kasvomaskit aivan kuten vaatteisiin ommellut keltaiset tähdet kertoivat vastaavasta Hitlerin Saksassa.

Etsikää niin te löydätte!

Noin meille Raamatussa opetetaan. Koronaviruksen suhteen se tarkoittaa, että mitä enemmän testejä tehdään, sitä enemmän tartuntoja löydetään. Tässä väitteessä ei liene paljon kiistelemistä.

Suomi on päättänyt laittaa 1,4 mrd euroa koronatestaukseen eli suurinpiirtein saman verran kuin käytetään lapsilisiin! Tottakai tuolla panostuksella löydetään tuhansia tai kymmeniätuhansia tai ehkä peräti satojatuhansia tartuntoja henkilöiltä, joilla ei ollut pienintäkään aavistusta siitä, että heillä oli tartunta. Pientä vähemmistöä lukuunottamatta koronavirustartunta ei nimittäin aiheuta mainittavia vaivoja. Tämä on jo hyvinkin yleisesti tiedossa. Useimmille tartunnan saaneille tartunta on käytännössä oireeton.

Mitä intensiivisemmin testataan, sitä enemmän löydetään tartuntoja ja sitä pienempi osuus tartunnan saaneista näyttää kärsivän mainittavassa määrin saamastaan tartunnasta. Jokainen täysjärkinen ihminen tajuaa tämän ihan omin voimin.

Monelleko tartunta on oikeasti vaarallinen?

Paras mittari tämän testaamiseksi on kuolinluvut. Niiden perusteella koronavirus ei ole oleellisesti vaarallisempi kuin kausi-influenssa, joka tappaa noin 0,1 promillea väestöstä vuodessa. Koronavirus aivan kuten kausi-influenssakin tappaa lähinnä ne, joiden aika on jo koittanut joka tapauksessa.

Katsotaanpa muutamien Euroopan maiden kuolinlukugraafeja. Niistä näkyy kevättalven ensimmäinen aalto ja sen jälkeinen tilanne tähän päivään asti. Jokainen tehkööt niistä omat johtopäätöksensä. Graafit ovat peräisin sivustolta https://www.worldometers.info/coronavirus/

 

 

No, laitetaan vielä Suomenkin graafi, jos lupaatte, ettette naura. Toukokuun jälkeen ei yhtenäkään päivänä yli kahta kuolemantapausta ja useimpina ei yhtäkään!

jannekejo

https://valtakunnantoisinajattelija.blogspot.com/

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu