Matemaatikon rauhoittava sana kaikelle kansalle

Olen koulutukseltani matemaatikko ja muutenkin fiksu ihminen ja koen nyt käsillä olevassa tilanteessa raskaaksi velvollisuudekseni rauhoittaa ihmisiä niinsanottujen matemaattisten mallien avulla lietsottavaa hysteriaa vastaan.

Ensimmäinen ja tärkein asia, jonka maallikon tulisi ymmärtää matematiikasta, on se, että matematiikka on yksinkertaista eikä millään tavalla ihmeellistä. Matematiikka on formalisoitua maalaisjärkeä, jos edes sitä. Siihen ei liity mitään ihmeellistä eikä yli-inhimillistä.

Matemaattiset mallit eivät ole mitään maagisia oraakkeleita, jotka osaisivat kertoa meille tulevaisuudesta, nykyisyydestä tai menneisyydestä mitään sellaista, mitä emme jo tienneet ennestään. Matemaattisten mallien tehtävänä on vain tehdä tuo tieto helpommin näkyväksi. Mutta siinäkin nuo matemaattiset mallit ovat täysin riippuvaisia siitä, että me kerromme niille, miten asiat ovat.

Se, mitä matemaattinen malli näyttää, riippuu täysin siitä, mitä siihen malliin syötetään. Jos siihen syötetään pajunköyttä, malli näyttää pajunköyttä.

Kun siis julkisuudessa esiintyy ihmisiä, jotka väittävät, että matemaattisen mallin mukaan koronavirus tulee tappamaan niin-ja-niin-paljon siinä-ja-siinä-ajassa jos emme ryhdy niihin-ja-niihin-toimenpiteisiin, niin silloin noilta ihmisiltä pitää kysyä, mitä he ovat malleilleen syöttäneet. Mallit p@skantavat sitä mitä niille on syötetty – vain hiukan toisessa muodossa.

Otetaan esimerkki:

Ajatellaan vaikka, että olemme mallintamassa epidemian leviämistä Suomessa. Oletamme, että kukin tartunnan saanut tartuttaa yhden toisen henkilön viikossa ja että 1% tartunnan saaneista kuolee ja että lähtötilanteessa yhdellä suomalaisella on tartunta. Mitä tällainen malli tulee meille kertomaan?

10 viikon kuluttua noin 1 000 suomalaista on saanut tartunnan ja 10 on kuollut.

20 viikon kuluttua noin miljoona suomalaista on saanut tartunnan ja 10 000 on kuollut.

30 viikon kuluttua noin miljardi suomalaista on saanut tartunnan ja 10 miljoonaa on kuollut.

40 viikon kuluttua noin biljoona suomalaista on saanut tartunnan ja 10 miljardia on kuollut.

Jne…

(Jos nuo luvut vaikuttavat jonkun mielestä pelottavilta, niin kerrotaan, että Suomessa on vain 5,5 miljoonaa ihmistä ja maapallollakin vain alle 8 miljardia. Biljoona tarkoittaa tässä yhteydessä eurooppalaisittain 10 potenssiin 12 (eikä 9 niinkuin Ameriikan ihmemaassa).

Uskooko joku, että todellakin lähimmän vuoden aikana koronavirukseen kuolisi enemmän suomalaisia kuin on koko maapallon väestö? Toivottavasti ei. Siis usko.

Ihmisten olisi jo aika vapautua infantiilista alamaisuskostaan: Ei pidä uskoa kaikkea mitä ylhäältäpäin syötetään. Ei pidä kumartaa suuria sanoja (esimerkiksi ”matematiikkaa”). Toisaalta ei myöskään pidä kuvitella, että ylhäältäpäin ei koskaan syötettäisi mitään paikkansapitävää. On opeteltava käyttämään omaa järkeä ja/tai vaistoa sen suhteen, ovatko julkisuudessa esitettävät väitteet ollenkaan uskottavia vai eivät.

Koronaepidemian kohdalla kannattaa muistaa, että ihmisillä on luontainen vastustuskyky tätä virusta vastaan ja vain aniharvoille virus on vaarallinen.

jannekejo

Toisinajattelija. Blogiin on turha kirjoittaa sellaista minkä voi lukea valtamediastakin. Jos en päivän aikana ajatellut yhtään uutta ajatusta tai muotoillut vanhoja ajatuksia helpommin ymmärrettävään muotoon, pidän päivää hukkaan heitettynä. Pentti Linkolan poismenon jälkeen kutsun itseäni valtakunnantoisinajattelijaksi. Jos parempi toisinajattelija ilmaantuu, luovun ilosta kiljuen tästä tittelistä. https://valtakunnantoisinajattelija.blogspot.com/ Kirjoitukseni ovat valmiiksikeskusteltuja: olen käynyt niihin liittyvät keskustelut läpi päässäni jo ennen kirjoituksen julkaisemista. Sen takia en viitsi noita keskusteluja enää julkaisemisen takia toistaa edes yhdessä muiden kanssa. Niinpä olenkin estänyt kommentoinnin. Jos jollakulla on sellainen tunne, että hänellä on jotain mielenkiintoista sanottavaa blogitekstini aiheesta, hän voi vapaasti kirjoittaa siitä omaan blogiinsa.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu