Onnekseni ehdin nuoruudessani tutustua Tukholmaan, Osloon ja Lontooseen – silloin kun se oli vielä vapaasti sallittua
Matkustelin 1970-2010 –luvuilla Tukholmassa, Oslossa ja Lontoossa. Tuohon aikaan se oli sallittua ilman sen kummempia rajoituksia. Turusta meni risteilyalus Tukholmaan kaksi kertaa vuorokaudessa ja matkustaminen oli sallittua kenelle tahansa ilman mitään rajoituksia tai muodollisuuksia. Riitti kun meni terminaaliin hiukan ennen laivan lähtöä ja maksoi matkalipun hinnan – parikymmentä euroa – ja astui laivaan. Nykyajan nuorten voi olla vaikea uskoa, että tuollainen vapaus (jota nykyään kai vastuuttomuudeksi kutsutaan) on voinut vallita noinkin läheisessä menneisyydessä. Minulla oli onni saada nauttia siitä.
Tukholma
Tukholmassa laiva saapui satamaan joko lähempänä tai kauempana keskustaa riippuen siitä, millä laivalla matkustettiin. Turusta meni itse asiassa kaksi laivaa kahdesti päivässä – Silja ja Viking – Tukholmaan. Vikingillä pääsi niin lähelle keskustaa, että se oli kävelymatkan päässä. Siljan terminaalista piti kävellä puolisen kilometriä metroasemalle ja ostaa matkalippu Ruotsin kruunuilla ja matkustaa joitakin pysäkinvälejä keskustaan.
Tukholman keskustassa oli monia suosikkinähtävyyksiä. Gamla Stan eli vanha kaupunki oli yksi ehdoton suosikki. Siellä oli kapeita katuja ja vanhoja taloja ja pieniä putiikkeja.
Keskustassa aivan Gamla Stanin pohjoispuolella oli juna-asema, josta meni juna muun muassa Osloon. Kun muutin Osloon tammikuussa 1987, lähdin illalla Turusta laivalla Tukholmaan, jonne saavuin aamuvarhaisella ja sitten jatkoin iltapäivällä junalla Osloon, jonne saavuin illalla.
Tuohon maailmanaikaan ihmiset esiintyivät julkisesti kaduilla omilla kasvoillaan. Kukaan ei käyttänyt kasvomaskia. Ihmisestä näki päältä, mikä oli hänen tunnelmansa. Niin hymy kuin irvistys oli paljain silmin nähtävissä. Siitä syntyi välittömyyden ja avoimuuden tunne.
Tukholmasta jäi mieleeni montakin asiaa, mutta mainitsen tässä vain yhden. Noin vuonna 1986 lähdin hetken mielijohteesta päiväksi Tukholmaan. Asuin Turun ylioppilaskylässä ja noin tuntia ennen laivan lähtöä mieleeni juolahti, että lähdetäänpä käymään Tukholmassa. Hyppäsin bussiin, menin satamaan ja laivaan ja seuraavana aamuna olin Tukholmassa. Kävelin päivän verran ympäriinsä ja kiinnitin huomiota muun muassa siihen, että aikuisilla pyöräilijöillä oli kypärä päässä. Se näytti minusta hassulta. Olin Suomessa tottunut siihen, että vain lapset käyttävät pyöräillessä kypärää.
Oslo
Muutin Osloon tammikuussa 1987 ja aloin tehdä töitä lehdenjakajana. Tässä työssäni tutustuin perusteellisesti Oslon keskustaan. Kävi jopa niin, että keskellä yötä joku taksikuski pysähtyi kysymään minulta neuvoa, missä se-ja-se osoite mahtaa olla ja ylpeänä voin kertoa, että osasin neuvoa.
Asuin Oslossa ja myöhemmin Oslon lähistöllä 12 vuotta, kunnes 1999 keväällä onnettomuudekseni muutin takaisin Suomeen. En sano siitä sen enempää tällä kertaa. Totean vain, että kulttuurishokki oli aikamoinen. Olin Norjassa tottunut samansorttiseen solidaarisuuteen, joka Suomessa oli vallinnut 1980-luvulla, mutta takaisin muuttaessani kohtasin Suomessa jäätävän ja kivikovan jokainen-on-oman-onnensa-seppä –mentaliteelin, jollaista en ollut ennen elämässäni kohdannut. Tuntui surulliselta. Aivan kuin sitä Suomea, josta muutin pois 1987 ei olisi enää ollut olemassa. Niin kuin ei ollutkaan.
Lontoo
Kävin Lontoossa ensimmäisen kerran 1977 ollessani Englannissa 3 viikkoa kielikurssilla. Tuon reissun aikana Björn Borg voitti Wimbledonin tennisturnauksen. Samaan aikaan vietettiin kuningatar Elisabeth II:n 25-vuotisen vallassaolon juhlallisuuksia.
Vuosina 2012-14 kävin Lontoossa uudelleen useaan kertaan ja tutustuin kaupunkiin paremmin. Joka reissullani kävin myös Highgate Cemetery –hautausmaalla Karl Marxin haudalla kunnioittamassa hänen muistoaan.
Lontooseen olin tutustunut virtuaalisesti jo etukäteen tutkimalla kaupungin karttaa ja lukemalla kaupungin historiaa, joka juontaa juurensa Rooman vallan ajalta. Vuonna 1666 riehunut Lontoon suuri palo sai aikaiseksi tunnelmia, jotka muistuttavat nykyisin Euroopassa nähtäviä ”maahanmuuttokriittisiä” tuntemuksia. Suosittelen lukemaan Wikipediasta Lontoon suurta paloa koskevan artikkelin. Tuo palo muuten laittoi stopin ruttoepidemialle, joka oli vaivannut jo pitkään. Toivotaan, että meidän nykyistä ”ruttoepidemiaa” eli koronavirusta ei tarvitse suurpalolla tukahduttaa.
Nostalgiaa
Tällaisia muistoja nousi mieleeni näinä vaikeina aikoina, jolloin näyttää siltä, että ne vapaudet, joihin me lapsina ja nuorina totuimme, ovat meiltä katoamassa koronavirusepidemian verukkeella ja sen jälkeen ties millä muulla verukkeella. Muutamien vuosien kuluttua meillä on uusi nuorien sukupolvi, joka ei ole sellaisia vapauksia eläissään kokenut ja kuuntelevat silmät pyöreinä ja korvat höröllään tällaisia vanhemman sukupolven muisteloja – sikäli kuin niitä on tuolloin yhä lupa kertoa.
Välttelet tässä puolisen vuotta sairastumista tai ainakin tartuttamista, käytät maskia ja peset kätesi, noudatat turvavälejä ja otat rokotteen kun sellainen on tarjolla. Sitten kun kaikki toimivat samoin, voit rauhassa kulkea muistojesi polkua Tukholmassa, Oslossa ja Lontoossa.
Virus talttuu kyllä kun tarpeeksi suuri joukko ihmisiä ottaa sen torjunnan tosissaan. Jos taas itse suhtautuu välinpitämättömästi ja toimii potentiaalisena levittäjänä, on turha harmitella jos ei pääse Tukholmaan.
Ilmoita asiaton viesti
Aika näyttää, palaammeko koskaan vanhaan normaaliin vai joudummeko täst’edes elämään tässä uudessa normaalissa katkeraan loppuun asti.
Kuten olen lukemattomissa (sic!) blogeissani kertonut, koronaviruksen vastaiset toimet ovat niin ylimitoitettuja, että herää epäilys, että taustalla on jokin muu pyrkimys kuin viruksen vastainen taistelu. Ja jos noin todella on, sille muulle pyrkimykselle keksitään kyllä tekosyitä koronaviruksen mentyäkin.
Ilmoita asiaton viesti
Niin.
Ja se toinen vaihtoehto tietenkin on että koronaviruksen vastaisella taistelulla pyritään taistelemaan koronavirusta vastaan.
Mutta sinullehan tämä ei tietenkään käy kun maailma johdonmukaisesti näyttää salaliitolta.
Ilmoita asiaton viesti
Kuten sanoin, aika näyttää…
Ilmoita asiaton viesti
Jokaisella sukupolvella on omat juttunsa.
Oma isäni ja hänen ikätoverinsa kävivät nuorina sotimassa.
Minulta tuo jäi kokematta.
Ilmoita asiaton viesti
Hyvä että meidän ei ole vielä tarvinnut kokea sotaa. Tosin yhteiskunnan kehitys Euroopassa on jo vuosikymmenen ajan muistuttanut 1930-lukua…
Tuolloin aikanaan sodan jälkeen koitti parempi aika ja hyvinvointivaltion rakentaminen minun käsittääkseni osittain sen ansiosta, että Neuvostoliitosta oli tullut toisen maailmansodan myötä suurvalta ja Neuvostoliiton yhteiskuntajärjestelmä vetosi työväenluokkaan myös länsimaissa.
Tällä kertaa meillä ei ole Neuvostoliittoa olemassa ja tämä heikentää omaa optimismiani tulevaisuuden suhteen. Mahdammeko olla menossa kohti uutta tuhatvuotista keskiaikaa niin kuin tämän palstan toinen blogisti Seppo Oikkonen käsittääkseni esitti joitakin vuosia sitten?
Ilmoita asiaton viesti
”ei ole Neuvostoliittoa olemassa ja tämä heikentää omaa optimismiani”
Janne, ihailet äärettömästi kommunismidiktatuureja, mutta et ole kertonmut koskaan eläneesi näissi paratiisessa. Olet kyllä asunut monessaa länsimaisen kapitalismin turmelemassa paikassa. Mitäh?
Mikset muuta asumaan johonkin vielä kommunistien hallitsemaan paikkaan? Kymmen vuoden kuluttua naita paikkoja, kuten Pohjois-Korea ei ole.
Ilmoita asiaton viesti
Toivon hartaasti, että esimerkiksi Pohjois-Korea on olemassa vielä kymmenen vuoden kuluttua ja paljon sen jälkeenkin.
Olen jo usean vuoden ajan harkinnut muuttoa Pohjois-Koreaan. Ehkäpä vielä joskus muutankin.
Ilmoita asiaton viesti
”Olen jo usean vuoden ajan harkinnut muuttoa Pohjois-Koreaan. Ehkäpä vielä joskus muutankin.”
Asennoitumisesi on hyvin yhtälänen suomalaisten taistolaisnuorukaisten kanssa 70-luvulla. Osa heistä ”pääsi” työhön Neuvostoliittoon rakentamaan sosialismia. Tunsin pari kappaletta sellaisia. Suomen kansalaisina he pääsivät helposti takaisin – petyttyään täysin.
Ilmoita asiaton viesti
Oikkonen muuten kirjoittelee vielä ahkerasti Alkonkassalla -blogissaan.
Ilmoita asiaton viesti
Moni nuori teki 1941-1944 ensimmäisen ja myös viimeiseksi jääneen ulkomaanmatkansa.
Ilmoita asiaton viesti
1970- luvulla samoissa maisemissa liikkuneena ihmetys oli suuri, kuinka nämä olivat kehityksessä vähintäänkin 20 vuotta Suomea edellä. Suomessa vallitisi tuolloin neuvostoperseennuoleminen johtavien politiikkojen toimin ja kehitys oli jokseenkin moskovavetoista.
Ilmoita asiaton viesti
Norjassa asuessani minunkin mielikuvakseni tuli, että Suomi oli noin 10-20 vuotta Norjaa jäljessä kehityksessä. Mutta mieleeni ei koskaan tullut, että sillä olisi ollut mitään tekemistä Neuvostoliiton kanssa.
Jos asiaa nyt ajattelen, niin ehkäpä sillä oli siinä mielessä, että Suomi ei ollut samassa määrin alttiina lännen propagandalle. Mieleeni muistuu esimerkiksi se, että Norjassa käytiin jo 1980-luvun lopulla sitä samaa ”maahanmuuttokriittistä” keskustelua, jota Suomessa on käyty viimeiset noin 10-15 vuotta.
Vuonna 1988 yksi hyvä suomalainen ystäväni oli luonani Oslossa kesän verran. Hankin hänelle kesätyön lehdenjakajana Oslossa. Hän kiinnitti huomiota siihen, miten ala-arvoista Norjan suurimpien sanomalehtien artikkelit olivat kielellisesti verrattuna Suomen vastaaviin. Se oli ihan totta. Mutta nykyään Suomessakin on laskeuduttu samalle tasolle.
Ilmoita asiaton viesti
He haloo, vähän sordiinoa noihin muistelemisiin. Vain Tanskassa oli vapaa meininki, mutta Norja ja Ruotsi olivat lähes yhtä ankeita paikkoja kuin Suomi.
Ilmoita asiaton viesti
Kyse ei tässä ollut vapaasta meiningistä, vaan elintasosta. Pitsapaikat tulivat Suomeen vasta 1980- luvun alussa, jugurtti ja appelsiinimehu 1970- luvun lopussa.
Makkaraa myytiin neljää sorttia.
Ilmoita asiaton viesti
Ensimmäinen pizzeria avattiin Suomessa 1961. Norjalaiset järsivät silloin vielä kapakalaa.
Ilmoita asiaton viesti
Pari muistoa itseltänikin mainitsemistasi kaupungeista. Tukholmassa kävin ensi kertaa 1970-luvun alussa. Sittemmin häämatka Tukholmaan 1983 maanantaina maistraatissa suoritetun sopimuksen jälkeen. Tunnelbanan tiskillä sopersin pakkoruotsilla ”två vuksna”, virkailija vastasi suomeksi ”ai kaksi aikauista?”. Sitten kiertelyä vanhassa kaupungissa ja väsyneenä jotain juomaan. Kas isot kirjaimen talon seinässä: PUB. Löysimme itsemme tavaratalosta.
Oslossa en ole koskaan käynyt, vaikka sata kertaa olen päättänyt mennä. Lapin Saariselällä tapasin useitakin norjalaisia 1970-luvulla, tulivat busseilla juhlimaan ja pakoon Norjan korkeita hintoja.
1979 kierrettiin poikain kanssa autolla Eurooppaa. Lähes kaikkien silloisten Länsi – Eurooppalaisten maiden jälkeen päädyimme Ranskan Calaisiin, siitä Britannian Doveriin ja junalla Lontooseen. Rajalla oli elämäni tiukin tarkastus: Miksi tulette tänne, paljonko teillä on rahaa, …? Käveltiin koko päivä ja väsyneinä pubiin. Olut kiitos, ”mitäs laitetaan (kymmeniä kahvoja), tota ruskeaa”. Kellot soivat, ei ymmärretty valomerkiksi. Sitten ennaltavaraamattomaan hotelliin: ”Täynnä, Täynnä, .., ..Täynnä, ….. Lopuksi puoliväkisin yhteen pikkuhotelliin ja omistajalta aamulla haukut meille ja yöportsalille: ”Rikoitte palomääräyksiä” .
Sitten nopeasti takaisin Ranskaan, Tanskaan, Ruotsiin ja Suomen Turkuun, lopuksi Stadiin, kotiin.
Ilmoita asiaton viesti
Vielä vuoteen 1995 piti selvittää Suomen passilla Britanniaan mennessään, mitkä olivat matkan aikeet ja rahavarat. Mitä ilmeisimmin sama prosedyyri on tulossa nyt uudelleen käyttöön. Sama tapa oli voimassa vuosikymmenien ajan myös Nevostoliiton rajoilla mmm. Leningradin matkoilla. Länsimaissa vain esitutkintaa ei tehty näkyvästi rynkyt kädessä bussien keskikäytävää kulkien, vaan hieman sivistyneemmillä tavoin.
Jenkkilässähän tämä on arkipäivää vielä tänäkin päivänä ja varmasti hyvin perustein.
Ilmoita asiaton viesti
Kävin Leningradissa myös vuonna 1979. Se oli oikea matkustusvuosi.. Seisoimme rajalla n. 4 tuntia. Silloin linja-autoissa ei ollut vessoja, kuselle pääsi linja-autojen väliin. Kiväärimiehet molemmille puolille, ei ihan heti irronnut.
Ilmoita asiaton viesti
Kävin Novgorodissa 1981. Ainoa reissuni Neuvostoliittoon. Kyseessä oli Uudenkaupungin ja Novgorodin välinen ystävyyskaupunkien välinen urheiluottelu. Osallistuin suunnistukseen. Olen tästä joskus aiemmin kirjoittanut tällä palstalla. Oli hyvä reissu.
Joka tapauksessa, olen Neuvostoliiton lakkauttamisen jälkeen itsekseni harmitellut sitä, että ei tullut paremmin tutustuttua Neuvostoliittoon niin kauan kuin se vielä oli olemassa. Osittain tästä syystä motivoituu kiinnostukseni Pohjois-Koreaa kohtaan.
Ilmoita asiaton viesti
”…olen Neuvostoliiton lakkauttamisen jälkeen itsekseni harmitellut sitä, että ei tullut paremmin tutustuttua Neuvostoliittoon niin kauan kuin se vielä oli olemassa. Osittain tästä syystä motivoituu kiinnostukseni Pohjois-Koreaa kohtaan.”
Olen itse käynyt Neuvostoliitossa ensimmäisen kerran vuonna 1974, sitten 1978 ja viimeeksi 1987. ”DDR”:ssä vuonna 1984, 1985 ja 1986. Puolassa 1985 ja 1986.
Kokemukseni laajuus verrattuna omaasi selittänee osaltaan näkemyserojamme kyseisestä järjestelmästä ja sen auvoisuudesta.
Ilmoita asiaton viesti
Niin, ja unohtui mainita, että olen asunut kommunistien hallitsemassa Kiinassa 1999 – 2009. Unohtui, koska järjestelmä siellä ei ole sosialistinen.
Ilmoita asiaton viesti
”Kokemukseni laajuus verrattuna omaasi selittänee osaltaan näkemyserojamme kyseisestä järjestelmästä ja sen auvoisuudesta.”
Olen tätä yrittänyt sinulle selittää vuosien ajan kymmenissä blogeissani ja sadoissa kommenteissani, mutta edelleenkään et tunnu ymmärtäneen:
Se, miltä jokin yhteiskuntajärjestelmä tuntuu siinä elävistä ihmisistä, riippuu siitä, mikä on noiden ihmisten arviointiperusta, elmänkokemus ja ajatukset siitä, mitä muuta voisi ehkä olla. Heidän arvioonsa ei vaikuta se, mitä sinä (tai minä) asiasta ajattelet.
Minun nostalgiani Tukholmaan, Osloon ja Lontooseen suuntautuvien reissujen suhteen johtuu siitä, että olen noita reissuja kokenut. Olisi hölmöä kuvitella, että joku, joka ei ole noita kokenut eikä edes niistä kuullut, osaisi niitä kaivata.
Tämän takia veikkaankin, valitettavasti, että tulevaisuudessa meillä ei ole lupaa edes kertoa nuoremmalle sukupolvella näistä reissuistamme.
Ilmoita asiaton viesti
”Se, miltä jokin yhteiskuntajärjestelmä tuntuu siinä elävistä ihmisistä, riippuu siitä, mikä on noiden ihmisten arviointiperusta, elmänkokemus ja ajatukset siitä, mitä muuta voisi ehkä olla. Heidän arvioonsa ei vaikuta se, mitä sinä (tai minä) asiasta ajattelet.”
Tallinnassa vuonna 1974 ystävystyin useiden eestiläisten nuorten kanssa. Olin silloin itsekin 18-vuotias. Kun jokainen heistä, toisistaan riippumatta, ilmaisi tunteensa siten, että ”tämä on paska maa”, niin kyllä se tosiaankin vaikutti sieluun. Kaikkien kodeissa oli TV-kanavat viritetty Suomen kanaville eikä kukaan mitään omaa kanavaa katsonut koskaan.
Leningardiin mennessäni vuonna 1978 pysähdyimme ensimmäisen kerran Viipurin aseman edessä bussilla. Kun astuin bussista ulos noin kymmenen sekunnin kuluttua minua lähestyi nuorukainen kysyen: ”Ongo myydä midä tavara?”
Moskova vuonna 1987 oli mielenkiintoinen kokemus, koska siinä vaiheessa kaikki tuntuivat jo luovuttaneen. Lentokentällä passintarkastaja ihmetteli turistiviisuamini, kun olin matkustamassa kaksistaan kolleegani kanssa kravatti kaulassa. (Firmamme matkajärjestelijä oli kehottanut hankkimaan turistiviisumin, koska se oli nopeampaa).
Passintarkastaja kysyi minun habitustani katsoen: ”Tourist or Business?” Pokkani ei kestänyt valehdella, että ”Tourist”, vaan vastasin sopertaen: ”Tourist for Business”. Hän naurahti naurahtaen: ”Tourist for Business, harashoo”. Sitten hän ojensi passini minulle ja viittasi kädellään: ”Wellcome to Soviet Union”.
Ilmoita asiaton viesti
Kävin toki Neuvostovirossa 1976 työpaikan reissulla Tallinassa. Yksityispaatilla satamaan ja halutut valvotulle kierroksille Tallinaan. Toonpeänmäen ja Lasnamäen kuvat olivat hyvin erinäköisiä.
Ilmoita asiaton viesti
”Tunnelbanan tiskillä sopersin pakkoruotsilla ”två vuksna”, virkailija vastasi suomeksi ”ai kaksi aikauista?””
Kuinka ollakaan, kun ihan alkuaikoinani menin Oslossa kirjakauppaan ostamaan teippiä ja sanoin myyjälle, että ”teip”, niin hän sanoi, että sinä olet varmaankin suomalainen! (Olisi pitänyt sanoa ”thäip”).
”…Suomen Turkuun…”
Kun kerran olin tulossa Oslosta Turkuun lomalle ja Tukholmassa oli puoli päivää aikaa odottaa laivan lähtöä, menin Sergels Torget’in shakinpelaajien luo pelaamaan shakkia aikani kuluksi. Osa pelaajista oli suomalaisia. He kysyivät minulta, mihin olin menossa. Sanoin, että Suomeen, Turkuun. He nyökyttelivät päätään ymmärtävästi ja toistivat: ”Suomen Turkuun…”.
P.S. Kun olin kesällä 1995 tulossa Suomeen ja odottelin autossani laivaan pääsyä Siljan terminaalissa Tukholmassa, huomasin yllätyksekseni, että näin ulkona kävelevistä ihmisistä päältäpäin, kuka on suomalainen ja kuka ruotsalainen! Tein arvauksen kustakin ja kun kyseinen henkilö meni johonkin autoon, katsoin, minkä maan rekisterissä auto on. Arvasin järjestään aivan oikein.
Mikä se ero sitten on? Siinä on monta elementtiä. Yksi on ulkoinen eli vaatteet ja kampaus. Toinen on mielenkiintoisempi, eli fyysinen olemus. Suomalaiset vaikuttivat fyysisesti vahvemmilta mutta siitä huolimatta jotenkin nöyrempään kumaraan asettuneilta.
Tässä kohtaa tekee mieleni mainita muisto Oslostakin. Aika pian Osloon muuton jälkeen aloin seurustella norjalaisen naisen kanssa. Silloin tällöin kadulla kävellessämme hän kommentoi jotakuta ihmistä sanomalla, että tuo on pakistanilainen. Protestoin sitä vastaan sanomalla, että mistä tiedät, että hän on pakistanilainen eikä esimerkiksi intialainen. No, viisaana naisena hän antoi periksi. Mutta muutaman vuoden kuluessa opin jo itsekin näkemään eron pakistanilaisen ja intialaisen välillä.
Ilmoita asiaton viesti
Juoksin peräkkäisinä vuosina kuusi marathoninia Tukholmassa (viimeisin 2007). Juttelin taksikuskien kanssa ”ruotsiksi” Peruskommunikointi sujui ihan mukavasti.
Ilmoita asiaton viesti
Noi havaintosi ja naisystäväsi muistot ovat mielenkiintoisia. ”Lähinaapurit” tunnistaa. Aasiassa paljon matkanneena aika helposti erottaa ilman ihonväriä suomalaiset ruotsalaisista. Tanskalaisessa ravintolassakin on oma meininki, joku rentous erottaa kirkkosalaavilaisuuden omaavista suomalaisista.
Ilmoita asiaton viesti
Norjan vuosinani opin yhden eron norjalaisten ja tanskalaisten välillä: tanskalaiset pitävät erillään työkaverit ja yksityiselämän kaverit, kun taas norjalaiset ei.
Niin, ja tietysti luin norjan vuosinani Aksel Sandemosen romaanin En flyktning krysser sitt spor, jonka anoppini antoi minulle. Tuossa romaanissa esiteltiin Janten laki:
Älä luule, että sinä olet jotain.
Älä luule, että olet yhtä hyvä kuin me.
Älä luule, että olet viisaampi kuin me.
Älä kuvittele, että olet parempi kuin me.
Älä luule, että tiedät enemmän kuin me.
Älä luule, että olet enemmän kuin me.
Älä luule, että sinä kelpaat johonkin.
Älä naura meille.
Älä luule, että kukaan välittää sinusta.
Älä luule, että voisit opettaa meille jotakin.
Ilmoita asiaton viesti
”Norjan vuosinani opin yhden eron norjalaisten ja tanskalaisten välillä: tanskalaiset pitävät erillään työkaverit ja yksityiselämän kaverit, kun taas norjalaiset ei.”
Minä puolestani opin, että jotkut suomalaiset pitävät työkaverit erillään ja toiset taas ei.
Ilmoita asiaton viesti
”He kysyivät minulta, mihin olin menossa. Sanoin, että Suomeen, Turkuun. He nyökyttelivät päätään ymmärtävästi ja toistivat: ”Suomen Turkuun…”.”
Shakki on jees peli. Pelaan sitä itsekin yhä joskus.
Ilmoita asiaton viesti
Vielä kun näkisit nälkää ja pääsisit uudelleenkoulutusleirille, niin eläisit kuin pohjois-korealainen.
Ilmoita asiaton viesti
Viimeksi olen Tukholmassa käynyt tammikuussa 2011. Se on ainoa paikka maailmassa missä olen maanalaisella matkustanut. Pitää todeta, että vähän keskustasta syrjemmälle oli kyllä jätehuoltokin omaa luokkaansa.
Miten lienee ollut silloin kun sinä siellä liikuit, vai kävitkö vaan keskustassa?
Ilmoita asiaton viesti
Kerrotaan anekdootti maanalaisesta, mutta ei Tukholmasta, vaan Lontoosta, jossa paikalliset kutsuvat maanalaista nimellä ”tube”, virallisesti underground.
Ostin noin vuonna 2013 Kindleeni kirjan, jonka aiheena oli Lontoon metroasemat. Jokaikinen asema esiteltiin historioineen jne.
Mainitsen tässä vain yhden esimerkin. Lontoon itälaidalla virtaa pohjoisesta etelään pikku joki/puro nimeltä Lea (jos oikein muistan), joka siis laskee Thamesiin.
Tarinan aiheena on metroasema, jonka nimi on Bow. Tapahtui noin vuonna 1000, että kuningatar oli ratsastelemassa ja halusi ylittää Lean. Kuinka ollakaan, hevonen kaatui virtaa ylittäessään ja kuningatar joutui veden valtaan. Mitään varsinaista vahinkoa ei tapahtunut, mutta kuningas antoi silti määräyksen, että tuolle paikalle on rakennettava silta virran yli.
Silta rakennettiin ja siitä tuli kaunis kaaren muotoinen silta. Niinpä sitä alettiin kutsua nimellä Bow. Myöhemmin, noin 1600-luvulle tultaessa, tuo nimi Bow oli vakiintunut merkitsemään koko tuota paikkaa, eikä vain siltaa.
Vielä muutama sata vuotta myöhemmin paikalle rakennettiin metroasema ja sen nimeksi tuli Bow.
On muuten olemassa epävirallinen kilpailu siitä, kuka matkustaa metrolla kaikki Lontoon metroasemat läpi nopeiten. Käsittääkseni ennätys on noin vuorokauden luokkaa.
Ilmoita asiaton viesti
Katselimme lontoolaisen kaverini kanssa Parlamenttitaloa, ja hän sanoi, että ”Big Ben” on saanut nimensä Sir Benjamin Hallilta, jonka vastuulla kellon valaminen oli. Kaverini lisäsi vielä, että onneksi kelloa ei nimetty varsinaisen valutyön tehneen mestarin mukaan, jonka etunimi oli Richard.
Ilmoita asiaton viesti
Kiva tarina lukea. Kiinnitän huomion erääseen seikkaan jota itse pyrin välttämään: ”Niinpä sitä alettiin kutsua nimellä Bow. ”
Moniko lukija tietä mitä ’bow’ tarkoittaa, kun kaikki eivät edes italian kursiivista mitään tiedä. Sori.
Itse pyrin aina kirjoittamaan Suomea, sivistyssanat selittäen.
Ongelma: selitän liian vähän.
Ilmoita asiaton viesti
Itse aikoinani kun lähdin useita eri kertoja interrailille Suomesta 1970-luvulla, niin Siljan lautalla pääsi Turussa heti satamasta irroituksen jälkeen saunaan ja tilaamaan kylmää olutta. Tukholman juna-asemalta sitten Tåg Till Utlandet käteen ja suunnittelemaan tarkemmin seuraavan kuukauden junalla matkustamista. Saksassa kuitenkin seuraava pysähdys Hofbräuhausin ja Löwenbraun tuotteisiin tutustumista varten.
Ilmoita asiaton viesti
Olet oikeassa siinä, että on äärimmäisen tuomittavaa rajoittaa matkustusvapautta siten kuin asian kuvailet. Onneksi emme ole samalla tasolla moisissa rajoituksissa toistaiseksi kuin pohjoiskorealaiset kansalaiset ovat. Täältä saa edes ”periaatteessa” vielä matkustaa muualle halutessaan.
Ilmoita asiaton viesti
Saa nähdä kuinka kauan ja millä perusteella.
Ilmoita asiaton viesti
Vaikuttaa siltä, että arvostat suuresti vapaan maailman tarjoamia vapauksia. Pienikin poikkeusaika tähän on sinulle suuri ongelma.
Samanaikaisesti kannatat järjestelmää, jonka alaisuudesta ei koskaan voi matkustaa minnekään.
Sinulla on itsetutkiskelun paikka.
Ilmoita asiaton viesti
Olen vuosien varrella selittänyt sinulle kymmeniä kertoja, että pinnallisesti tarkasteltuna samankaltaisilla keinoilla voidaan pyrkiä ja päästä toisilleen vastakkaisiin päämääriin. Fasismi ja sosialismi ovat yksi esimerkki tästä.
Ilmoita asiaton viesti
Pääseehän Pohjois-Koreasta matkustamaan ulos: Juche-eliitti ja orjatyövoima, jonka passit kerätään pois ja surkeasta palkasta 95% lähetetään puolueen käyttöön.
Ilmoita asiaton viesti
Vaikea kuitenkaan kuvitella, että joskus koittaisi se päivä, jolloin Suomesta saa matkustaa ainoastaan Pohjois-Koreaan.
Ilmoita asiaton viesti
Vuosituhannen vaihteessa Amerikan ihmemaassa vieraillessani jouduin valehtelemaan kysymykseen: kuulutko, tai oletko koskaan kuulunut kommunistiseen puolueeseen. Tiedä sitten olisiko käännytetty takaisin, jos olisin vastannut totuudenmukaisesti. Mitenhän Kiinalaiset, mitähän he tuohon lappuun ruksivat?
Ilmoita asiaton viesti
Hyvin harva kiinalaisista kuuluu kommunistiseen puolueeseen. Ne, jotka siihen kuuluvat, ovat pääsääntöisesti valtion virkamiehiä ja heidän matkustaessaan he tarvitsevat joka tapauksessa taustaorganisaationsa järjestelyt.
Omista kolleegoistani Kiinan aikanani monet matkustivat liikematkoille USA:han. Ongelmana oli viisumin saaminen, koska he joutuivat henkilökohtaiseen haastatteluun USA:n konsulaattiin Shanghaissa.
Eräs kolleegani oli matkalla USA:n kautta Meksikoon ja hän kertoi jälkeenpäin minulle, että kun USA:n konsulaatin virkailija oli kysynyt häneltä miksi hän halusi matkustaa USA:n kautta Meksikoon, hän oli vastannut: ”En halua matkustaa USA:n kautta,mutta ei ollut muuta vaihoehtoa.”
Ilmoita asiaton viesti
Muistan hyvin kuinka eräs blogisti noiden taannoisten matkustusrajoitusten aikaan harmitteli sitä, että kun hän on jo vanha eikä nyt pääse Pohjois-Suomeen sukutapaamiseen.
Lupasin järjestää asiat siten, että kyllä pääsee, vaikkakin se hiukan tulee maksamaan.
Eipä hän sitten ottanut yhteyttä.
Ilmoita asiaton viesti
Kun Uusinaa oli suljettu niin eräs blogisti valitteli, että nyt hän ei pääse pohjoiseen.
– lupasin järjestää, että pääsee kyllä.
kas
Ilmoita asiaton viesti