Pelin politiikkaa

Veikko Vennamo käytti aikanaan termiä ”pelin politiikkaa”. En ole sen tarkemmin tutkinut, mitä hän sillä tarkkaan ottaen tarkoitti, mutta veikkaan, että hän sillä viittasi puolueiden välisiin lehmänkauppoihin: ”Kun te suostutte tähän niin me suostumme tuohon.”

Se pelin politiikka, josta nyt kirjoitan, on kuitenkin aivan uudenlaista pelin politiikkaa. Siinä ei ole kyse puolueiden välisistä lehmänkaupoista, vaan jostain paljon vakavammasta.

Olen omin silmin todistanut netissä, miten kahden eri puolueen edustajat (yksi kummastakin puolueesta) käyvät keskenään epävirallista keskustelua jostain poliittisesta teemasta, vaihtavat tusinan verran argumentteja siitä ja lopuksi ikäänkuin kättelevät ja kiittävät hyvästä matsista ja sopivat, että jatketaan toisella kertaa.

Tuollaisesta jää vaikutelma, että nuo poliitikot (kumpikin aktiivipoliitikko) eivät koe olevansa taistelemassa jonkin tietynlaisen yhteiskunnan puolesta, vaan että politiikka on heille pikemminkin kiva harrastus (tai ammatti) ja toisen puolueen edustajat ovat pikemminkin kollegoita kuin vastustajia.

Vaaleissa he tietysti haluavat päihittää toisensa, mutta sekin on samankaltaista kisailua kuin samaa urheilulajia harrastavien keskinäinen kilpailu: Hauska koittaa, kumpi voittaa, mutta ei sillä loppujen lopuksi ole mitään väliä, kumpi voittaa.

No, jos oikein laitetaan käsi sydämelle, niin nykyisessä Suomen poliittisessa tilanteessa sillä ei mitään väliä olekaan. Eduskuntapuolueiden välillä kun ei ole oleellisia poliittisia eroja. Elämme tosiasiassa yksipuoluejärjestelmässä.

Mutta se mikä minua tuossa pelin politiikka -asenteessa huolestuttaa, on se, että pelin osallistujat eivät tunnu tiedostavan, että heidän käyttäytymisensä ilmentää juurikin sitä, että elämme yksipuoluejärjestelmässä ja että se, että puolueita näennäisesti on useita, on pelkkää silmänlumetta vaalikarjalle.

jannekejo

<a href="https://intelligentsija.blogspot.com/">Blogi</a>

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu