Riittääkö edes rokotteen käyttöönotto palauttamaan oikean normaalin? Pelkään pahoin, että kuonokopat ovat tulleet jäädäkseen.

Netin kautta voi seurata eri maiden tv-lähetyksiä. Satuin katsomaan maaliskuun puolivälin paikkeilla Espanjan pääministerin Pedro Sánchez’in esiintymistä, jossa hän julisti maahan poikkeustilan koronaviruksen johdosta.

Kiinnitin huomiota siihen, että hän käytti termiä ”uusi normaali” puhuessaan siitä mitä seuraa ”viikkoja” kestävän poikkeustilan jälkeen. Tarkemmin sanottuna tuo uuden normaalin mainitseminen alkoi kiinnittää huomiotani myöhemmin kun se alkoi yleistyä mediassa. Mielenkiintoista on se, että hän tiesi käyttää tuota termiä jo tuolloin. Samaa termiä käyttivät muidenkin maiden johtajat jo maaliskuusta lähtien. On vaikea välttyä vaikutelmalta, että päätös uudesta normaalista oli tehty jo ennen poikkeustilojen julistamista. Tarkoitus ei siis missään vaiheessa ollut palata vanhaan oikeaan normaaliin.

Näin ollen koronavirushysteria palvelee mitä mainioimmin tuota uuden normaalin projektia. Jokainen, joka ymmärtää, miten meidän nykyinen talous-/yhteiskuntajärjestelmämme toimii, on jo kauan tietänyt, että tuohon suuntaan ollaan menossa. Minä esimerkiksi olen kirjoittanut jo vuosien ajan blogitekstejä siitä, että Suomi ja Eurooppa ovat siirtymässä kohti fasismia ja olen noissa teksteissäni selittänyt, miten tämä kehitys johtuu melkoisen suoraan talousjärjestelmästämme. Äärimmäisen lyhyesti kiteyttäen kyse on siitä, että kun kilpailu kiristyy, rikkaimpien tahojen voittojen turvaaminen vaatii aina vain kovempaa kuria.

Nyt olemme siis vihdoin saapuneet historiassa (jälleen kerran) siihen hetkeen, että rikkaimpien voittojen turvaamiseksi tarvitaan poliitikkojen taholta harjoitettua kovaa kuria kansan pitämiseksi aisoissa. Tällaista kutsutaan perinteisesti fasismiksi. Myös sosialismissa harjoitetaan kovaa kuria, mutta ei rikkaimpien voittojen turvaamiseksi, vaan köyhimpienkin toimeentulon turvaamiseksi. Siinä on vissi ero.

Jäävätkö kuonokopat ja muut poikkeustilan merkit siis pysyvästi olemaan hamaan ikuisuuteen asti? Eivät jää. Eihän Hitlerin tuhatvuotinen valtakuntakaan pysynyt pystyssä kuin noin vuosikymmenen verran. Mutta se pystyttiin kumoamaan vain katastrofaalisen taistelun kautta. Pelkään pahoin, että edessämme on tilanne, jossa oikeaan normaaliin palaaminen vaatii myös äärimmäisen kovaa taistelua. Ken elää, näkee.

jannekejo

https://valtakunnantoisinajattelija.blogspot.com/

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu